Kun workshopille tulee porukkaa, jolla on todella monesta tanssilajista taustaa, on opettajana monta mietettä lähtiessä vetämään west coast swingiä. Tai ainakin pitäisi olla. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Hurmiolla vedän west coast swingiä. Sekin täytyi ottaa huomioon. Ennakkoilmoittautumista ei ollut, joten hieman viidakonlakienkin kanssa joutui taiteilemaan (10.4)päivän aikana.
Kun Helinin Mian kanssa lähdettiin kehittämään west coast swingiä Suomessa, oli meillä käytössä muita tapoja aloittaa tunnit kuin ne iankaikkiset askeleet. Tälläkin kertaa lähdettiin liikkeelle mielestäni tärkeimmistä asioista kuin ojaan vievästä perusaskeleesta.
Mielestäni ne oppijat, joille on opetettu askeleet jostain tanssista, ovat pitempään hukassa. Usein ei jää aikaa miettiä, miten se varsinainen vartalo toimii niiden jalkojen päällä, vaikka siellä vartalossa usein piilee niin moni ratkaisu. Ja niin moni ongelma tuottaa oireita jalkoihin. Ja jokainenhan tietää, että ongelmahan se ratkaistava on, eikä siitä johtuvat oireet. Tämän takia tykkään lähteä west coast swing tunneilla liikkeelle tavalla, joka saa jokuset ihmiset ahdistumaan. Sellaiset ihmiset, jotka ovat oppineet, että tanssi opitaan vain askeleiden kautta. Joidenkin asioiden tuleekin muuttua.
Askeleet on helppo opettaa, jos ei osaa opettaa vartalosta lähtöisin olevaa tanssia. Moni puhuu vartaloviennistä ja seuraamisesta, mutta kuinka moni sitä oikeastaan saa ihmisille opetettua?
Päivästä kehkeytyi jälleen yksi niistä workshopeista, jotka saivat minussakin oivaltamisen ja ahaa-elämyksien virran vauhtiin. Uskomatonta, miten paljon pelkän käsiotteen oppiminen kiinnostaa ihmisiä. Itse olen kokeillut varmaan miljoona erilaista käsiotetta, ennenkuin west coast swingissä Amerikan huiput antoivat mallin, jolla kaikki liikkeet (niin vahvat kuin keveät) sujuvat sen suuremmitta räpellyksittä lajista riippumatta. Vastahankaajia löytyy aina (kaikkia ei voikaan pelastaa), mutta kyllä minullekin se kantapään kautta oppiminen on ollut toistaiseksi se parhain.
Workkari tuli vedettyä hurjan vähillä kuvioilla, joka kääntyi täysin koko ryhmän eduksi. Omin silmin todistin, että loppupäivästä tanssijat näyttivät omaan silmään west coast swingaajilta. Oon aina arvostanut Hurmiolaisia palautteen antamisen aktiivisuudesta. Seuraavana iltana luin sähköpostiin tulleet (nimettömänä pääosin annetut) palautteet ennen nukkumaan menoa. Pään painoin hymyssä suin tyynyyn.
Me kaikki hyödyimme.