Jättisuurten ryhmätuntien jälkeen

20170201_173631.jpgOlen saanut jo jonkin aikaa vetää viikkotunteja ryhmille, joita palautteen perusteellakin jo nimitetään ”meka-ryhmiksi”. Lähemmäs 170 henkeä on parhaimmillaan( tai pahimmillaan) saapunut tanssisalille viettämään iltaa tanssin merkeissä. Hirveän paljon ei henkilökohtaista palautetta ennätä erikseen oppijoille antamaan. Ehkä joku opettaja-kammoinen saattaa ollakin hyvillään, kun voi huoletta piiloutua massaan. Ja tämä kaikki vailla pelkoa, että kukaan muistuttaisi kehittymisen tarpeesta tai kehittymisen tapahtumisestakaan.

Näin itse mikrofonin takana olevalle tilanne kyllä hivelee itsetuntoa (ihan kuin väkimäärä olisi minusta johtuvaa), mutta kunnianhimoa löytyy myös erilaiseen oppijoiden kehittämiseen. Viikkotuntien lisäksi jonkin aikaa pyörineet teemapäivät ovat olleet oiva lisäapu heille, jotka haluavat enemmän henkilökohtaista palautetta ja syvemmälle porautuvaa tekniikkaa oman tanssielämyksen maksimoimiseksi. Sirpa Reuterin kanssa järjestämäni teemapäivät maksavat erikseen, joten se tiputtaa ainakin vain liikunnan vuoksi meidän tunneille käyvät. Itseltäkin laskee stressiä, kun vain liikkumisen takia ryhmissä käyvät eivät ole hidastamassa heitä, jotka haluavat kehittää omaa tanssiaan eteenpäin tekniikka edellä.

Näin saavutetaan kaikille etua: Mikäli haluaa olla sosiaalinen ja vähän liikkua, pitäen kunnosta hyvää huolta, on hyvä suunnata eri tanssiseuroihin näkemään tuttuja ja pitämään leppoisaa iltaa. Jos haluaa saada nämä elementit, ja vielä vähän vauhdikkaammin kehittää omaa tanssiaan, tulee suunnata erilaisille tanssileireille ja teemapäiville.

Jättisuuret megaryhmät on siis nähty ja hienojahan ne on. Koen, että tanssintason nostamiseksi on oltava myös muita vaihtoehtoja. Teemapäivät ovat itselleni keino jakaa tietoa ja kehittää ihmisiä tehokkaammin. Väkimäärä ei ole iso, mutta sehän niissä se pointti onkin.

Olen innoissani. Edelleen.

”Uudet” yhteistyökuviot kukkimaan

Vuosia sitten, kun tanssitieni vei SwingTeamin ja Hurmion tunneille, tapasin vaikuttavan persoonan. Sirpa Reuter oli hänen nimensä ja hän oli pistänyt merkille meikäläisen. Jonkun kauden pikkujouluissa hän lähestyi kysyäkseen, josko lähtisin ohjaajaksi Hurmioon. SwingTeamilta oli ehditty vain viikkoa ennemmin kysyä samaa ja olin heillekin lupautunut. Seuraavalla kaudella opetin Hurmion ja Swingteamin yhteisillä tunneilla molempien seurojen alla. Tavallaan en kumpaakaan seuraa koe mitenkään ”kotipesäkseni”, sillä tanssia kehitin jo tuolloin niin monessa muussakin seurassa. Ja olen kehittänyt sen jälkeenkin.

En aloittanut Sirpan kanssa tuolloin ryhmien vetoa, mutta kävin hänen ja hänen parinsa vetämillä tunneilla. Pidin niitä mahtavina. Mieleen jäi kytemään ajatus, että jonain päivänä olisi todella siistii opettaa Sirpan kanssa.

Viime vuonna koulu alkoi antamaan sen verran myöden, että iltoja oli mahdollista irrottaa taas enemmän tanssin opettamiseen ja omaan treenaamiseen. Muutama puhelu ja jokunenkin viestien vaihto, ja meikäläinen pääsi toteuttamaan yhtä pitkä aikaista toivettaan päästä Sirpan kanssa opettamaan. Meidän tunnit ovat olleet mieleenjääviä.

Sirpa on mielestäni yksi tärkeimmistä buggia Suomessa kehittäneistä ihmisistä, ja ilman häntä meikäläinen olisi 110% uppoutunut west coast swingiin. Hänen avullaan olen löytänyt buggiin loogisuuden, jota en ole vielä tähän päiväänkään mennessä löytänyt muiden bugista. Se tunne, kun voi olla täysin vapaa kahleista, ja vain nauttia buggin tanssimisesta.

Tällä hetkellä työmme tanssiseura Hurmiossa on kantanut jonkinlaista hedelmää. Jokainen meidän alaisuudessa aloittava ryhmä on ollut edellistään isompi. En usko, että hirmuisesti väkimäärä enää kasvaa, koska tila ei anna myöden. Eikä happikaan tahdo riittävää.

Näiltä pohjin se idea sitten lähtikin. Hyvällä tiimillä kannattaa kehittää enemmänkin häppeninkiä. Yhteiset teemapäivät on suunniteltu ja mainokset on laitettu kehiin. Eiliset fusku-tunnit tanssiseura Hurmiolla äityi niin hersyviksi, että melkein itsekin jäin sanattomaksi, kun välillä täytyi ehtiä nauraakin. Millainen vuorovaikutus meillä onkaan viikonloppuisin…

Tanssi on taas hauskaa.

Röyhkeillä riskeillä tekee tulosta

Kun workshopille tulee porukkaa, jolla on todella monesta tanssilajista taustaa, on opettajana monta mietettä lähtiessä vetämään west coast swingiä. Tai ainakin pitäisi olla. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Hurmiolla vedän west coast swingiä. Sekin täytyi ottaa huomioon. Ennakkoilmoittautumista ei ollut, joten hieman viidakonlakienkin kanssa joutui taiteilemaan (10.4)päivän aikana.

Kun Helinin Mian kanssa lähdettiin kehittämään west coast swingiä Suomessa, oli meillä käytössä muita tapoja aloittaa tunnit kuin ne iankaikkiset askeleet. Tälläkin kertaa lähdettiin liikkeelle mielestäni tärkeimmistä asioista kuin ojaan vievästä perusaskeleesta.

Mielestäni ne oppijat, joille on opetettu askeleet jostain tanssista, ovat pitempään hukassa. Usein ei jää aikaa miettiä, miten se varsinainen vartalo toimii niiden jalkojen päällä, vaikka siellä vartalossa usein piilee niin moni ratkaisu. Ja niin moni ongelma tuottaa oireita jalkoihin. Ja jokainenhan tietää, että ongelmahan se ratkaistava on, eikä siitä johtuvat oireet. Tämän takia tykkään lähteä west coast swing tunneilla liikkeelle tavalla, joka saa jokuset ihmiset ahdistumaan. Sellaiset ihmiset, jotka ovat oppineet, että tanssi opitaan vain askeleiden kautta. Joidenkin asioiden tuleekin muuttua.

Askeleet on helppo opettaa, jos ei osaa opettaa vartalosta lähtöisin olevaa tanssia. Moni puhuu vartaloviennistä ja seuraamisesta, mutta kuinka moni sitä oikeastaan saa ihmisille opetettua?

Päivästä kehkeytyi jälleen yksi niistä workshopeista, jotka saivat minussakin oivaltamisen ja ahaa-elämyksien virran vauhtiin. Uskomatonta, miten paljon pelkän käsiotteen oppiminen kiinnostaa ihmisiä. Itse olen kokeillut varmaan miljoona erilaista käsiotetta, ennenkuin west coast swingissä Amerikan huiput antoivat mallin, jolla kaikki liikkeet (niin vahvat kuin keveät) sujuvat sen suuremmitta räpellyksittä lajista riippumatta. Vastahankaajia löytyy aina (kaikkia ei voikaan pelastaa), mutta kyllä minullekin se kantapään kautta oppiminen on ollut toistaiseksi se parhain.

Workkari tuli vedettyä hurjan vähillä kuvioilla, joka kääntyi täysin koko ryhmän eduksi. Omin silmin todistin, että loppupäivästä tanssijat näyttivät omaan silmään west coast swingaajilta. Oon aina arvostanut Hurmiolaisia palautteen antamisen aktiivisuudesta. Seuraavana iltana luin sähköpostiin tulleet (nimettömänä pääosin annetut) palautteet ennen nukkumaan menoa. Pään painoin hymyssä suin tyynyyn.

Me kaikki hyödyimme.

 

 

 

 

 

Miten pärjää olemalla erilainen?

Silloin tällöin osuu silmiin tapahtumia, joissa on etukäteen paljastettu tuntien aiheet. Joku sanoo tämän olevan old schoolia ja todella pois muodista. Minä taas itse tapahtumissa kävijänä tykkään ajatuksesta ja pidän sitä osoituksena vain paremmasta palvelusta. Ymmärrän kyllä opettajana, että joskus on helpompaa määritellä vain taso, jota opettaa. Hyvätkin tunnin aihepiirit porukalle kuin porukalle saattaa löytyä siinä vaiheessa, kun teemat on julkistettu. Silloin porukalle tarpeelliset ja hyvätkin setit voi jäädä vain vetämättä. Puolensa ja puolensa.

Swingteamin workshopin (9.4) teemat paljastettiin yksi kerrallaan. Näistä saatiin hieman pöhinää markkinointiinkin erotuksena muille tapahtumille. Ilmoittautuneita oli kymmenen. Onpas vähän porukkaa, saattaisi joku ajatella. Minä en. Jokainen yksityistunnin koskaan ottanut tietää, miten henkilökohtaisen palautteen saaminen vie harpaten eteenpäin verrattuna muihin. Jättisuurissa ryhmissä sitä on pitkään oman onnensa nojassa, kun opettajalla ei ole aikaa ja mahdollisuutta välttämättä korjata yksittäistä tanssijaa niin paljon.

Toista se oli lauantaina. Hieroin käsiäni yhteen, sillä kukaan ei päässyt pakoon meikäläisen silmiä. Pystyin alusta lähtien pitämään lankoja käsissäni ja estämään ylitsepursuavien virheiden jäämisen tanssijoiden kavalkadiin.

Aiheet eivät olleet vain tuulesta temmattuja. Vähän uumoilinkin, ettei porukka määrä ole suuri, joten ajattelin ottaa teemoissakin ilon irti.

  1. Roolinvaihto: On sanottu, että jos haluaa hyväksi seuraajaksi, tulee oppia viemään. Ja jos haluaa oppia hyväksi viejäksi, tulee opetella seuraamaan. Taisin viimeksi tuon lauseen nappailla Gary Jobsilta.  Roolin vaihto on parhain keino ymmärtää, mitä toisessa päässä kättä oikeasti tarvitaan ja vaaditaan, jotta tanssi onnistuu. Ja mitä omat heikkoudet toiselle aiheuttaa ja millä voi toista roolissa kuin roolissa auttaa (kompensoida). Ja onhan se myös pirun hauskaa.
  2. Varastelu: Jotta jokaisen oman vartalon hahmottaminen ja tilan ymmärrys kehittyy. Varastelussa kehittyy tietämys ja ennakointikyky west coast swingin peruskuvioissa ja väkisinkin oppii, että virhe on myös mahdollisuus. Kaiken lisäksi se on yksi sosiaalisuuden muoto, jolla saa ujutettua uusia tanssijoita tehokkaammin mukaan west coast swingin pariin (scenen kehitystähän voi tehdä myös muutenkin, kuin olemalla hölösuu opettaja)
  3. Q&A: Kysymyksiä ja vastauksia. Swingteam on siitä loistava pitää workkaria, että sieltä löytyy ne maailman pehmeimmät sohvat rankan aamupäivän jälkeen istua. Niiden seurassa koko porukan kesken ihan vaan oltiin ja puhuttiin west coast swingistä. Yleensä pelkään, ettei porukka saa suutaan auki, mutta tuona lauantaina meillä olikin porukkaa, jossa ei liiemmalti toisiamme jännitetty. Oli hurjan mukavaa päästä avautumaan asioista, joista ei sähköisesti tule puhuttua. Ja ”lipsautinpa” sellaisiakin asioita, joita ei aiemmin ole edes opetusparinikaan tienneet tapahtuneen aikojen saatossa. Yli tunnin keskustelun jälkeen olo oli kuin levitoivan.
  4. Henkilökohtainen palaute: Tätä ei oltu aiemmin kerrottukaan julki. Jos paikalle olisi saapunut hirmuinen määrä porukkaa, olisi homma mennyt reisille. Kerrankin oli aikaa hieman pitemmän aikaa avata omaa palautettaan ihmisille. Ehdittiin vieä toinenkin kierros käydä läpi, jotta sai tuntumaa, oliko homma edennyt.

Olen hurjan hyvilläni lauantain porukasta. Vaikka olikin puhetta, että vatipäiden määrä on aina vakio, niin nyt he puuttuivat täysin. Paikalla olijat olivat kaikki hyviä tyyppejä, joita tämäkin tanssiperhe tarvitsee eteenpäin mennäkseen.

Sohvalla istuessani toivon kehonkieleni välittäneen kaikille, että olen tosissani.

Päheenä Puotilassa

Marraskuun lopulla oli viimeinen Porvarin Markun järjestämä west coast swing kurssi tän vuoden osalta. Tai ainakin niin ymmärsin. Näin loppuvuonna voi luoda vielä katsauksen kuluvaan vuoteen yleensäkin. Helsinki on noussut hurjaa vauhtia west coast swingin osalta. Sekä porukka määriltään, että tanssijoiden laadulla mitattuna. Paljon se on työtä vaatinut ja hattua nostan Markun kaltaisille aktiiveille, jotka jaksavat lajia eteenpäin viedä. Pelkästään nimekkäiden opettajien pyörittäminen ei yksinään riitä missään kaupungissa, vaan taustatekijät ovat se tekijä, joka on suuressa osassa west coast swingin kehittymisessä alueeella kuin alueella.

Miten Helsinki on sitten kirinyt niin paljon eteenpäin? Olisi helppoa sanoa, että suuri väkimäärähän siellä on se, mikä vaan saa aikaan tanssin kehittymisen. Voi olla näinkin, mutta näen itse laadun korvaavan määrän. Ja kun missä tahansa kaupungissa on laatutekijät, se lähtee kasvattamaan määrää automaattisesti. Tapahtumanjärjestäjänäkin voi vaikuttaa hurjan paljon jokaisen workshopin tuntien onnistumiseen jo ennakkoon. 20151129_180037

Helsingintanssikurssien mainokset on yleensä hauskoja, ja ne tulee luettua jo pelkästään niiden erilaisen tunnelman vuoksi. Persoona on pistetty peliin ja joskus olen huomannut lukevani hitaan valssin tai bachata-kurssien kurssiesittelyjä ihan vaan, kun ne on ollut niin hauskoja. Kun luo yleiskatsauksen tanssitapahtumien mainontaan Suomessa, niin yleensä porukkakadosta poraa loppujen lopuksi eniten ne, joilla on tylsimmät mainokset.

Ratkiriemukas sunnuntai, josta moni sai varmasti yhtä hyvän fiiliksen kotiin viemiseksi, kuin mä. Sen verta hyvää läppää lensi tanssijoilta mikrofoniin ääreen, että ihan sitä erilailla innostui.

Kun laatu korvaa määrän.

Neljäs kerta Puistokulmassa näkyy paikalle saapuneissa tanssijoissa. Usein west coast swingin rantautuessa uuteen paikkaan paikalle tulee hurjan paljon porukkaa. Sali on tupaten täynnä porukkaa ja ilmassa on miltei urheilujuhlan tuntu. Jos seudulle west coast swing tulee ensimmäistä kertaa ja tarjonta on ollut kysyntää pienempi, voi olla melko varma yleisöryntäyksestä. Näin koin ensimmäisellä kerralla, kun Puistokulmassa käytiin. Sen kerran jälkeen ei taida olla ylletty yhtä suuriin lukuihin. Tällaisissa tilanteissa saattaa osalle tulla ajatus, ettei se west coast swing olekaan niin kaiken kansan tanssi.

Tämä on totta.

Ekat kerrat usein kerää paikalle ihmisiä, jotka tulevat saamaan tuntumaa lajiin ja loppujen lopuksi eivät siitä pidä musiikin, lajin luonteen, tekniikan tai muun syyn takia. Osa jättää tulematta, koska opettajien persoona ei miellytä, kahvi ei ollut hyvää(tai sitä ei edes ollut), triplat on liian hankalia tai laji ei sovellukaan lavatansseihin(edelleen ymmälläni siitä, että joku ajattelee sen sinne luontaisesti sopivan). Voi olla, että muut kurssilaiset eivät olleet mieluisia, sali ei miellyttänyt tai jäi sellaiseen luuloon, että parin tunnin west coast swingin alkeistunnin jälkeen hallitsisi lajin. Syitä on enemmänkin, miksi paikan päälle ei tulla uudestaan.

sunflower-744144_640

Jäljelle jäävät ne, jotka ovat löytäneet itsellensä jonkinlaista taikaa tulla takaisin. Viime lauantaina itselle jäi henki, että leijonanosa tanssijoista oli löytänyt west coast swingistä niitä samoja asioita, mitkä minut aikoinaan koukutti lajiin. Tällaiset ryhmät ovat opettajalle voimaannuttavia opettaa. Aika kuluu kuin siivillä, kun mukana on kosolti ihmisiä, jotka jakavat samanlaiset arvot keskenään. Omalla opetuksellani en yritäkään epätoivoisesti miellyttää kaikkia. Oman polkuni olen valinnut ja löytänyt. Sen reitillä opittuja asioita opetan mouhijärveläis-pohjaisella huumorilla ja tyylillä. Tiedän, että se karsii ihmisiä tunneiltani. Tykkään, että hiljalleen tunneille kuitenkin pesiytyy samansorttisia tyyppejä, jotka ymmärtävät. Heitä, jotka tarkastelevat opettajaakin kriittisesti, pohtivat itse asioita, hyväksyvät toisen tanssijan puutteet tai haasteet, arvostavat seuraajan vapautta ja tasa-arvoa tanssissa. Heitä, jotka ajoittain pystyvät tarkastelemaan kokonaisuutta. Nämä ihmiset ovat west coast swingin tulevaisuus.

Ensikerralla siis ehkä eri paikassa, mutta samalla ”Puistokulman” tunnelmalla.