Vähänkö oli hauskaa ja hieno kokemus päästä puhumaan rakastamastani lajista ihan podcastiin. Vinkkaa kaverille, joka kovasti miettii paritanssikurssille menemistä. Tästä klipistä saa hurjan hyvin kuvan minusta persoonana ja toivottavasti jonkin verran kuvaa west coast swingistä ja sen eroavaisuuksista muihin paritanssilajeihin.
rake salo
Westie Spring Thing – Unkarilaista vieraanvaraisuutta
Jälleen korkattu uusi maa, jossa aiemmin en ole opettanutkaan. Vain tunteroisen pääsin parastani laittamaan ja näyttämään omaa osaamistani. Opeparinani oli Googlella töissä oleva tanssija, joten tunnin valmistelukin oli melkoisesti suunniteltu.
Saksalaisen pornon vertaus, kokonaisuuteen soveltuva musiikki, keski-eurooppalainen ryhmä ja pohjoismaiset stereotypiat purivat tällä kertaa enemmän kuin hyvin, sillä lisää työtarjouksia tuli tunnin jälkeen uusiinkin maihin ja vanhat järkkärit varmistelivat, että vielähän oon matkassa. Mahtavaa, että saa hyvää palautetta.
Tapahtuma itsessään saa nostamaan hattua. Tila oli IKEAn sohvineen ja säkkituoleineen mitä kodikkaimman tuntuinen. Aina löytyi tilaa lösähtää, jos tarve vaati. Tunnit, opet, järkkäilyt yms. toimi niin kuin pitääkin. Lisäpointsit saa hurjan iso ostari parin minuutin kävelymatkan päässä tapahtumapaikalta. Hieman taas käsimatkatavaroiden painorajoja koeteltiin. Unkarin hinnatkin sopii kituvalle yksityisyrittäjällekin suorastaan loisteliaasti.
Kansainvälistyminen on pienten Pohjoismaiden tärkeä elementti myös paritanssin maailmassa. Hyvin ulkomaisia opettajia pyörii näissä maissa, mutta lisäkehitystä saavuttaa itsekin matkalle lähtemällä. Ulkomaalaisten on helpompi lähteä myös Suomeen, jos heillä on siellä tuttuja. Aina välimatka ja maan kalleus eivät ole ensisijaisia kotiin jättäjiä.
Mä sain hirmusesti intoa viikonlopusta omille tunneille. Mahtavaa nähdä kavereiden onnistumiset lattialla tai tunneilla. Sitä tuntee itsensä osaksi yhteisöä.
Sveitsin meininkiä
Kuluneen viikonlopun Sveitsin keikka erottautui ensimmäisestä keikasta Sveitsiin west coast swingin parissa (2010?), kuin yö aamupäivästä. Porukkaa oli luonnollisesti paljon ja kehitys oli kulkenut eteenpäin. Kovin montaa tuttua kasvoa ei kuitenkaan ollut 2010 vuoden pienestä workshopista. Elämän polut ei aina samaan suuntaan meitä kaikkia vie.
Puolikuntoisena tuli vähemmän saatua irti viikonlopusta, mutta koetut hetket oli mahtavia. Tuntien annista jäi mieleen yhden opettajan esiin nostama ominaisuus, että tietyn pisteen jälkeen alkuhuuman vauhdikas kehittymisen tunne muokkautuu. Moni tanssija jää koukkuun tuohon tunteeseen, ja juuri kun alkaa se kovanluokan kehityksen hakeminen tuntuu seinä tulevan vastaan. Kehittymisen onnen tunteet tulee hitaammin, ja moni turhautuessaan vaihtaa lajia luullen saavansa syvällisempää kehitystä omaan tanssiinsa. Jotkut eivät koskaan tule ottaneeksi härkää sarvista.
Raikastavia uusia ajatuksia omille tunneille ja rohkaisevaa kertausta tuli viikonlopusta. Perusasioista tuli muutakin valaiseva knoppi tieto eteenpäin jalostettavaksi omaan tanssiin ja opetukseen.
Puolikuntoisena plussaksi tulee se, että ehtii juttelemaan paljon kavereille. Yhden kaverin kirjauksien mukaan Euroopassa on 40 WSDC-tapahtumaa vuodessa ja 90 AllStar-tason tanssijaa. ”Hyvin” menee, mutta menköön.
Vähän ahtaanpuoleinen tanssilattia ajoittain. Intoa tanssia oli pe illan bileissä enemmän, kuin taitoa varoa muita. Anteeksi pyydettiin kyllä herkästi, joten tunnelma pysyi yllä.
Suosittelen tapahtumaa. Sosiaalinen tapahtuma vähillä kisoilla, sveitsiläisen tarkoilla aikatauluilla ja usealla pehmeällä sohvalla tauoilla lepäämiseen. 😀
Paris Westie Fest 2018
Mahtavaa nuo uudet WSDC:n sääntömuutokset. Vihdoinkin ne elävät ajassa ja ovat reagoineet suuriin kisailija määriin Euroopassa. Muuttaa samalla tanssijoiden suhtautumista pisteisiin. Toivottavasti tervehenkisemmäksi.
Poissa ovat ne vuodet, jolloin harva tapahtuma keräsi ”koko” Euroopan yhteen. Vaihtoehtoja ei ollut. Nyt on useampikin vaihtoehto jopa yksittäiselle viikonlopulle. Ranskassakin on meininki muuttunut.
PWF2018 on raikas kokemus aiempiin ranskalaisiin tapahtumiin. CDG lentokenttäjunalla pääsi hotellin viereen, eikä tarvinnut pahemmin palloilla. Sopiva ensimmäinen tapahtuma mm. vastikään matkustusvaiheeseen wcs urallaan päässeelle tanssijalle.
Paljon puhuivat ranskaa, mutta suhteellisesti puhuivat englantiakin. Kysymällä saa viimeisimmät tarkennukset. Lee Easton toimi MC:nä, joten englantia kuuli alituiseen.
Itselle reissu oli vaan rentoutumisen, uusien ihmisten ja sosiaalitanssista nauttimisen aikaa. Ilmoittautumisen jälkeen järjestäjät arvostivat näkemystäni sen verran, että tuomaripaneeliinkin kutsuttiin.
Mukavasti mulkkasivat meininkiä niin, että AllStar-kisatkin saatiin kasaan. Uusien sääntöjen mukaan pisteet ovat tiukilla jatkossa(KIN), mutta tietyn rajan jälkeen ei niiden saamiseen suhtautuu erilailla.. Mukaviahan ne ovat, varsinkin uusia työkuvioita tarjoavien tapahtumanjärjestäjien mielestä. Pisteiden puuttuminen on vaikea korvata, jos mielii saada työkeikkaa. Raaka peli, kun nuo pisteet alkavat vaikuttamaan siihen, miten laskunsa pystyy maksamaan.
Myöhästyin kisojen alusta, paljon. Todella paljon. Punnerruksin ja peballa yleisön edessä oman nimenkirjoittamisella siitä selvittiin. Veikkaanpa, että taas Suomesta rikastui muilla mailla kuva. Kyselivät, ovatko muut suomalaiset yhtä hauskoja tyyppejä.
Kakkossija JnJ AllStarsissa viidestä parista. Kanadalaisen parin kanssa ei aiempaa tanssikokemusta ollut. Hiljalleen alkoi huumorinkukka ja pulssi sujumaan loppua kohden.
Tanssilattialla ranskalaiset näyttivät aktiivisesti hakevan. Pitkiä ei näytetty aktiivisesti annettavan. Lattia oli hyvä ja iso. Ainoa miikkari, ettei lentokenttähotelkin läheisyydessä ollut mäkkäriä tai ruokakauppaa.
Hiltonissa kaksi heidänkin mittapuullaan pientä lasia Jaffaa kisojen jälkeen = 12e…
Mutta oli se sen arvoista. 😀
Messukylän tiistait
Kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran lasketin mikrofonin päähän Swingteamin riveissä. Ryhmä oli Hurmion kanssa yhteinen. Näin kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi sattumoisin elämä vei ihka omien tuntien hallinnoimiseen.
Messukylän työväentalolla on nyt tiistaisin west coast swingiä klo viidestä eteenpäin opetettu. Monen monta ryhmä kokoa ja kokoonpanoa kokeneena huomaan, että monet alitajuiset unelmat ovat erilailla täyttyneet. Jos ei lasketa ensimmäisen ilmaisviikon miltei sata tuntikävijää (huom: ei tarkoita eri ihmistä. Nyt minäkin oon bongannut, millä sanoilla saa suurenneltua asioita), niin tunneilla on ollut porukkaa vähän. Todella vähän. Erittäin vähän. Super vähän.
Siinä on käynyt yksi unelma toteen. Koska väkeä on ollut kourallinen jokaisella tunnilla, olen saanut huomioitua jokaista tanssijaa paaaaaaljon tarkemmin. Olen ollut liekeissä, että nyt saan oikeasti oppimista ihan eri intensiteetillä aikaiseksi. Enää tunnit eivät tunnu vain isojen tanssien pitämiseltä.
Osa kävijöistä on ollut hiukan huolissaan porukan vähyydestä. Miten Rake nyt pärjää? Onhan raha elämää helpottava tekijä, en sitä kiellä. Ja aina kaikki tulijat tervetulleeksi sydämestäni toivotan. Pienet ryhmät muotouttaa tunneista ehkä enemmän ryhmäyksärin tuntuisia. Minun sieluni kehrää, kun nyt minulla on ollut mahdollisuus näyttää parhaimpani opettajana. Aito ja syvällinen oppiminen on ollut aina ystäväni. Vailla kompromissien tekemisen pakkoa näin omilla tunneilla on jotenkin vapaata myös hengittää.
Iso kiitos heille, jotka tunneilla ovat käyneet. Syyllisyyttä ei saa kantaa, vaikka nyt saakin erilaista opetusta, kuin suuremmissa ryhmissä. Nauttikaamme kaikki tästä kehityksen keväästä.
Eläköön Tampereen seudun west coast swing!
Kuinka käyttäydyn west coast swing-bileissä?
Piti ensiksi kirjoittaa kattava listaus west coast swing-bileiden etiketistä. Pitkään pyörittely ei vaan auttanut, sillä jokaiseen tilanteeseen tuli poikkeuksen poikkeus ja niihin vielä poikkeuksien poikkeus. Ja niistäkään poikkeuksista ei tullut mitenkään hyviä yleistyksiäkään.
Pakkien antaminen on minulle iso kynnys, vaikka välillä siihen olisi hyväkin syy. Tanssista kieltäytyminen on jälkeenpäin tuonut enemmän pahoja puheita selkäni takana kuin hyviä, joten pakkien sijaan pyrin luovimaan tilanteissa niin, etten joudu kyseisiin tilanteisiin. Mieluummin menen noina harvoina kertoina tanssimaan, kuin riskeeraan pahan mielen tuottamisen mahdollisuuden toiselle.
Päätin listata asiat, jotka itse otan huomioon ja olen ottanut huomioon koko west coast swing-matkani aikana:
juomalasi
Nestetankkaus on tärkeää ja antaa aikaa tanssijalle hieman palautua tanssituista kappaleista. Juoma kädessä oleva tanssija voi hetken odottaa, että toinenkin lasillinen uppoaa. Osa ihmisistä myös toivoo juoman pitämisen olevan merkkinä, ettei tanssiminen ole se tärkein juttu. Juotavana saattaa olla jotain, jota ei halua jättää pitkäksi aikaa yksin, esim. kahvia. Osa ihmisistä näyttää olevan hetken huikkauksella valmiita tanssimaan. Vältän ihmisen hakemista, joka on juomassa jotakin.
ruokarauha
Jälkien putsaaminen ja siivoaminen välttämättä eivät ole niin nopeaa kuin luulisi ja siinä saattaa mennä tovi aikaa ja kappalekin saattaa kulua. Tilanne kehkeytyy nopeasti kiusalliseksi sekä odottajalle, että evästäjälle. Vältän syöpöttelevien ihmisten hakemista tanssimaan.
jutteleminen
Joillekin ihmisille west coast swing bileet ovat tapa nähdä ihmisiä ja jutella kavereille, joita ei usein näe. Kuulumisien vaihtaminen on tärkeää ja luo yhteishenkeä. Osa keskusteluista on keveää small-talkkia, mutta ajoittain keskustelussa saattaa olla raskaitakin ja henkilökohtaisia asioita. Vierestä tuleva tanssiin haku saattaa olla hyvän tunnelman katkaisija, vaikka tanssiinhaku olisi kuinka ystävällinen tahansa.
Story behind: Juttelin eräässä tapahtumassa, tanssisalin ulkopuolella, yhden kaverini kanssa. Hänen isänsä oli yrittänyt itsemurhaa. Olin itse menettänyt hetki sitten yllättäen isäni. Läheisen menettämisestä puhumiseen oli erilainen vire, kuin ihmisellä, joka samanlaista tilannetta ei koskaan ole kokenut. Kaveri oli päässyt juuri hyvään alkuun pahan olonsa purkamisessa, kun viereen pyyhälsi kirkasääninen tanssiin hakija. Hän oli jo pitkään halunnut tanssia meikäläisen kanssa, ja nyt hän vihdoin ”sai minut kiinni”. Keskustelukaverini meni täysin lukkoon ja hämilleen ja salamannopeasti lähti pois vinkaten minulle, että palaa asiaan myöhemmin.
Meikäläisellä oli monttu auki, sillä sen kummemmin en tökeröön käytökseen ehtinyt reagoimaan. Kaveri ei halunnut enää jälkeenpäin puhua asiasta. Mitä ikinä hänen olisi tehnyt mieli puhua, jäi sanomatta yhtäkkisen keskeytyksen takia.
En mene itse hakemaan ketään kesken keskustelun. Odotan kauempana vieressä keskustelun loppumista, mikäli maailmani on riippuvainen keskustelevan ihmisen kanssa tanssimisesta juuri sillä hetkellä. Toisaalta voi olla, että kaverini on tilanteessa, josta ei tunnu pääsevän pois. Näiden kavereiden kehonkielen tunnen ja tiedän ajan, jolloin pitää lähteä kaveri tilanteesta pelastamaan.
dj-haku
Hyvät musiikinsoittajat ovat kuin kapellimestareita, jotka pitävät huolta bileiden tunnelmasta. Tunnelman ohjaus nousuineen ja laskuineen vaatii paljon havainnointia tanssijoista ja ihmisten reagointitavasta kappaleiden aikana, vaihtamisen hetkellä ja niiden jälkeen. Ne hetket, kun musiikinsoittaja on kuulokkeet päässä, kumartuneena otsa kurtussa koneen ääreen näpytellen näppäimistöä tai työstämällä hiirtä ovat varsinkin sitä kiireisintä aikaa. En hae musiikinsoittajia tanssimaan silloin, kun heillä on kiireinen hetki todennäköisesti käsillä. Jos he itse hakevat, on tilanne toinen.
lattialta haku
Aina sieltä ei pääse pois… Aina sieltä ei halua pois. Jos potentiaalinen haku näyttää kuolevan janoon tai muuten näyttää väsyneeltä, en hae. Korkeintaan juttelen, jos kyseessä on varsinkin joku tuttu, joka yrittää päästä tanssilattialta pois.
paikka huoneessa
Läheltä tanssilattiaa todennäköisemmin saa itsellensä tanssiparin, joka haluaa tanssia. Kauempaa lattiasta löytyvät ujoimmat tanssijat tai he, jotka haluavat vain katsella. Osa tanssijoista hakee myös DJ-pöydän takaa hetken taukoa ja turvaa tanssiin hauilta. En hae ketään DJ-pöydän takaa, sillä todennäköisemmin se on ainoa turvasatama. Saatan mennä juttelemaan muuten vaan. Saadaan molemmat taukoa tarvittaessa… ehkä.
tuomarit, juontajat, esiintyjät
Kaikilla yllämainituilla on h-hetkellä ja sen läheisyydessä paljon ajateltavaa ja mietittävää. Jokaiselle on hyvä antaa rauha tehdä hommansa loppuun. En häiritse heitä. Jos he haluavat tanssia ja hakevat tuossa tilanteessa, tilanne on toinen. Joku saattaa purkaa jännitystään ja joku haluaa välttää tanssimisen muiden kanssa, jottei ”tehdasasetukset” suhteessa omaan pariin mene ennen esiintymistä sekaisin.
nopea käveleminen
Kielii joko vessahädästä, tai toiveesta päästä tanssilattialta nopeasti pois. Voi kertoa myös yrityksestä päästä stalkkeria pakoon. Jos kaverin perässä on häntä ahdistava ihminen, haen ahdistavaa henkilöä tanssiin, jotta kaveri pääsee pakoon.
vartalon suunta:
Selkä tanssilattialle päin ei ole asento, jota ylläpitää yrittäessään päästä tanssimaan. Haen tanssimaan suurimmaksi osaksi vain heitä, jotka edes vähän ovat vartalollaan kääntyneitä tanssilattian suuntaan. Osa yrittää piiloutua hauilta hetkeksi kääntäessään selkää mahdollisille hakijoille.
liian monesti hakeminen, stalkkaaminen, vaaniminen
Mikäli paikalla on vain jokunen ihminen, tulee luontaisesti haettua samaa paria useampaan kertaan illan aikana. Kun bileissä on paljon tanssijoita ja joku hakee viidettä kertaa tanssimaan, alkaa itselleni tulemaan ahdistus. Puhun stalkkereista. He ovat yleensä ovelimpia lukemaan tilanteita ja joskus jopa luovivat ja tuottavat sellaisia, että pääsevät tanssimaan mahdollisimman usein lempitanssijansa kanssa.
Muistan yhden tapahtuman, jossa eräs hakija käytti törmäystä saadakseen kontaktin minuun hakutilanteessa. Minut on kasvatettu pyytämään anteeksi törmäyksen jälkeen ja huolestuneena hänen puoleensa käännyin joka kerta. Selän kääntämiseni skippasi muilta mahdollisuuden hakea tanssiin. Arvostan oveluutta. En kuitenkaan sitä, ettei hän näyttänyt uskovan minun ymmärtäneen hänen peliään.
Päätin antaa hänelle elämänsä överhuikeimmantanssin. Jostain syystä hän ei tullut enää sen jälkeen uudestaan hakemaan tanssille numero kahdeksan…
Stalkkeri ongelmaan on ratkaisu: kaverit. Hyvä pelisilmäisiä sisältävä liittouma pelastaa, mutta osittain pitää olla valppaana pelastamaan kavereita 😀 😀 😀
roolinvaihto
Tykkään seurata ja viedä. Kaikki ei. En mielelläni hae samaa sukupuolta olevaa tanssijaa, ellen tunne häntä. Vaikka se olisi minulle tosi ok, ei se sitä kaikille ehkä ole. Jos meikäläinen haluaa hakea jotakuta jätkää tanssimaan, silmäilen tanssiiko hän illan aikana muiden jätkien kanssa. Tai kysyn hänen kavereiltaan, onko häntä ok hakea. West coast swingaajat on todella avointa porukkaa verrattuna moneen muuhun tanssiperheeseen. Meidänkin joukossa on kaikenlaisia, ja on kohteliasta olla tahdikas suuntaan ja toiseen. Voin hyvinkin olla oma itseni, vaikka otan samalla muut huomioon.
Loppujen lopuksi nämä ovat vain ohjenuoria itselleni. On paljon ihmisiä, jotka aistivat hetket, milloin toinen on hyvä jättää rauhaan. Sitten on se osa, joka noina hetkinä tuntee tilaisuutensa tulleen ja käyttävät melkeinpä kaikki keinot hakeakseen tanssimaan. Ennen pitkää koko ajan haetuksi tullut tanssija katoaa jonnekin huonebileisiin, lähtee kotiin tai tulee sen verran myöhään iltabileisiin, että voimat riittävät koko hulabaloon. Joku saattaa olla onnensa kukkuloilla, jos hakijoita riittää jonoksi asti.
Kirjoituksen tarkoitus ei ollut heristää sormea kehenkään suuntaan. Pointtina oli antaa uusia näkökulmia, ettei tilanteet ja ihmiset ole välttämättä niin musta-valkoisia. Tilanteita ja tulkinta tapoja on varmaan muitakin. Heitä kommenttia ja vinkkiä, jos missasin jonkun tärkeän.
😉
Touhukkaat teemapäivät
Sunnuntai 5.2 alkoikin jännityksen ja innostuksen sekaisin tunnelmin. Oli ensimmäisen Raken ja Sirpan teemapäivän aamu. Nyt otetaan loistavasta tiimistä enemmän tehoja irti. Vaikka monenmoisessa pyörityksessä tanssin saralla olen ollutkin, uudet kuviot jännittävät hyvällä tapaa aina. Mitä jos kukaan ei tule? Mitä jos kukaan ei tykkää? Mitä jos sitä tätä ja tota? Mielestäni on hyvä, että liian itsevarman rehvakkaasti ei tähän työhön suhtaudu.
Sirpan kanssa tehty työ on tuottanut tulosta. Tanssiseura Hurmion viikkotunneilla väkimäärä on kehittynyt suuremmaksi joka kauden jälkeen. ”Parhaimmillaan” laskettu väkimäärä on huidellut about 170 tanssijan paikkeilla. Sali ja happi alkaa loppumaan, joten eipä se väkimäärä kai enää tuosta kummemmin nouse. Ellei se Hurmion kahden ison salin väliverho lähde nousemaan. XD
Meillä oli kutakuinkin nelisenkymmentä tanssijaa saapunut teemapäivälle. Viikkotunteihin verrattuna mieltälämmittävän pieni ryhmä antoi vihdoinkin paremmat mahdollisuudet antaa palautetta tanssijoille. Kokonaisen teemapäivän aikana on helpompi myös seurata tanssijan kehittymistä ja jaksotta palautetta osiin. Yhden viikkotunnin aikana jäätävän suuressa ryhmässä ei yksittäistä oppijaa pysty kovinkaan helposti henkilökohtaisesti eteenpäin viemään.
Lauantai päivä sujui suhteellisen nopeasti. Liian vikkelästi ei ollut tarkoitus itse asioissa edetä, jotta aitoa oppimista tapahtuisi. Hyvät pohjatiedot omaava ryhmä lähti ihan eri pisteestä eteenpäin verrattuna isoihin viikkotunteihin. Vaikka kauempaakin oli tullut vierailevia tähtiä, heidät saatiin jouhevasti mukaan. Oli hienoa, että ihmiset kerrankin olivat lukeneet ryhmäkuvauksen.
”Megaryhmät”, niin kuin joku jo meidän viikkotunnit nimesikin, on koettu. Nyt käsiä hieroen teemapäivien avulla pureudutaan hieman erilaiseen tanssijoiden kehittämiseen, mihin ennen on saatu mahdollisuus.
Fusku teemapäivä olisi seuraavaksi sunnuntaina 12.2.
Tanssi vieköön!
”Uudet” yhteistyökuviot kukkimaan
Vuosia sitten, kun tanssitieni vei SwingTeamin ja Hurmion tunneille, tapasin vaikuttavan persoonan. Sirpa Reuter oli hänen nimensä ja hän oli pistänyt merkille meikäläisen. Jonkun kauden pikkujouluissa hän lähestyi kysyäkseen, josko lähtisin ohjaajaksi Hurmioon. SwingTeamilta oli ehditty vain viikkoa ennemmin kysyä samaa ja olin heillekin lupautunut. Seuraavalla kaudella opetin Hurmion ja Swingteamin yhteisillä tunneilla molempien seurojen alla. Tavallaan en kumpaakaan seuraa koe mitenkään ”kotipesäkseni”, sillä tanssia kehitin jo tuolloin niin monessa muussakin seurassa. Ja olen kehittänyt sen jälkeenkin.
En aloittanut Sirpan kanssa tuolloin ryhmien vetoa, mutta kävin hänen ja hänen parinsa vetämillä tunneilla. Pidin niitä mahtavina. Mieleen jäi kytemään ajatus, että jonain päivänä olisi todella siistii opettaa Sirpan kanssa.
Viime vuonna koulu alkoi antamaan sen verran myöden, että iltoja oli mahdollista irrottaa taas enemmän tanssin opettamiseen ja omaan treenaamiseen. Muutama puhelu ja jokunenkin viestien vaihto, ja meikäläinen pääsi toteuttamaan yhtä pitkä aikaista toivettaan päästä Sirpan kanssa opettamaan. Meidän tunnit ovat olleet mieleenjääviä.
Sirpa on mielestäni yksi tärkeimmistä buggia Suomessa kehittäneistä ihmisistä, ja ilman häntä meikäläinen olisi 110% uppoutunut west coast swingiin. Hänen avullaan olen löytänyt buggiin loogisuuden, jota en ole vielä tähän päiväänkään mennessä löytänyt muiden bugista. Se tunne, kun voi olla täysin vapaa kahleista, ja vain nauttia buggin tanssimisesta.
Tällä hetkellä työmme tanssiseura Hurmiossa on kantanut jonkinlaista hedelmää. Jokainen meidän alaisuudessa aloittava ryhmä on ollut edellistään isompi. En usko, että hirmuisesti väkimäärä enää kasvaa, koska tila ei anna myöden. Eikä happikaan tahdo riittävää.
Näiltä pohjin se idea sitten lähtikin. Hyvällä tiimillä kannattaa kehittää enemmänkin häppeninkiä. Yhteiset teemapäivät on suunniteltu ja mainokset on laitettu kehiin. Eiliset fusku-tunnit tanssiseura Hurmiolla äityi niin hersyviksi, että melkein itsekin jäin sanattomaksi, kun välillä täytyi ehtiä nauraakin. Millainen vuorovaikutus meillä onkaan viikonloppuisin…
Tanssi on taas hauskaa.
”Yksinäinen” historiallisessa Itävallassa
Ruotsin kisojen jälkeen oli vuorossa itselleni kokonaan uusi maa, johon ennen ei ole reittini vieneetkään: Itävalta. Maan west coast swingin historia on ehkä pitemmältä ajalta, kun moni tietääkään. Vuonna 2011 heillä oli heidän ensimmäiset pistekisansa WSDC:n lipun alla. Kaikki ei ihan mennyt niinkuin Strömsöössä ja siellä tuli useamman vuoden tauko virallisiin pistekisoihin. Aika ei ehkä siinä vaiheessa ollut niin kypsä vielä, mutta nykyään on paljon enemmän porukkaa ja järjestäjätkin hieman erilailla liikkeellä.
Hiljainen ja puurteinen on ollut työ, jotta suomalainen tietotaito opettaa on avautunut myös Keski-Euroopan kentille. Ihan soitellen seudulle ei ole voinut lähteä, vaan aina on oltava tarkkana erilaisiin kulttuurellisiin kysymyksiin, joita ei välttämättä rivien välistäkään huomaa.
Kokonainen päivä oli varattuna pääkaupunki Wienin tutustumiseen. Paikka kuhisee historiaa entisaikojen kuninkaiden ja maailmansotien jättämistä merkeistä. Palatsit ovat suuria ja jotkut maailman sotien aikaiset suojaukseen käytettävät linnoitukset ovat olleet liian työläitä purkamiseen, joten ne on jätetty paikoilleen. Näin ahtaan- ja korkeanpaikankammoisena kaupunkia pääsi katsomaan ahtaan hissin avulla jonnekin viiteenkymmeneen metriin. Parasta shokkiterapiaa kai. Nähtiin myös parveke, jolta Hitler on puhunut Itävallan kansalle.
Stereotypia saksankielisen seudun asukkaiden huumorintajusta jännitti. Miten se oma huumori pureekaan opettaessa täällä päin. Jännitys oli turhaa, sillä nauru raikui koko viikonlopun tasaisin väliajoin. Tanssijoina itävaltalaisten taso tuntuu olevan samansorttinen kuin suomalaisten. He tuntuvat keskittyvän paljon myös siltä, miltä heidän tanssinsa näyttää, eivätkä vain siihen miltä se tuntuu.
Lämmin sydämisiä ihmisiä olivat kaikki. Meille jopa maalattiin näköiskuva muistoksi. Nöyriä oppimaan ja huumorilla suhtautuivat myös kilpailemiseen. Peliverkkareita ei revitty, vaikka kisoissa ei pärjätty ja he omasivat taidon iloita muiden menestyksestä. Iltabileissä olivat hienotunteista kansaa: yksikään tanssija ei ollut röyhkeä ja jahdannut opettajia tanssiakseen illan aikana kahdeksaa kertaa heidän kanssaan. He tuntuivat jotenkin aistivan, milloin on hyvä heittää uudelle kierrokselle. Myös hiljaisemmat tuntuivat löytävän oman vuoronsa halutessaan tanssia opettajan kanssa. Hassua olla tapahtumassa, jossa ei ole ollenkaan ”vaanijoita”.
Illan bileet olivat musiikiltaan, ilmastoinniltaan ja kestoltaan ideaaliset. Ei ollut mitään moitittavaa, vaan sai täysillä keskittyä ilonpitoon. Tai ainakin siinä määrin, kun siihen oli mahdollisuus.
Sain tiedon oman isäni yllättävästä poismenosta Itävaltaan. Edes opettajaparilleni en matkan aikana asiasta kertonut. Kirjoittelen tuntemuksista ehkä myöhemmin, kun saan voimani kasattua paremmin. Isän poismeno ei jäänyt ainoaksi kuoleman tapaukseksi kesän aikana ja surulle ei nyt tunnukaan tulevan loppua. On kulunut melkein kaksi viikkoa, kun mummu lähti katsomaan pilven reunalle maailman menoa.
Viimeisen tunnin videomuistiinpanojen jälkeen Itävallassa heitin lopuksi vinkin, miten kehittää omaa westcoastswing-yhteisöä Itävallassa: ”Hymyile aina tanssiparillesi ja ole ystävällinen, sillä koskaan ei voi tietää, mitä toinen juuri sillä hetkellä elämässään kokee.”
Kommentti sai aikaan iloiset aplodit ja hyväksyvän naurun.
Röyhkeillä riskeillä tekee tulosta
Kun workshopille tulee porukkaa, jolla on todella monesta tanssilajista taustaa, on opettajana monta mietettä lähtiessä vetämään west coast swingiä. Tai ainakin pitäisi olla. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Hurmiolla vedän west coast swingiä. Sekin täytyi ottaa huomioon. Ennakkoilmoittautumista ei ollut, joten hieman viidakonlakienkin kanssa joutui taiteilemaan (10.4)päivän aikana.
Kun Helinin Mian kanssa lähdettiin kehittämään west coast swingiä Suomessa, oli meillä käytössä muita tapoja aloittaa tunnit kuin ne iankaikkiset askeleet. Tälläkin kertaa lähdettiin liikkeelle mielestäni tärkeimmistä asioista kuin ojaan vievästä perusaskeleesta.
Mielestäni ne oppijat, joille on opetettu askeleet jostain tanssista, ovat pitempään hukassa. Usein ei jää aikaa miettiä, miten se varsinainen vartalo toimii niiden jalkojen päällä, vaikka siellä vartalossa usein piilee niin moni ratkaisu. Ja niin moni ongelma tuottaa oireita jalkoihin. Ja jokainenhan tietää, että ongelmahan se ratkaistava on, eikä siitä johtuvat oireet. Tämän takia tykkään lähteä west coast swing tunneilla liikkeelle tavalla, joka saa jokuset ihmiset ahdistumaan. Sellaiset ihmiset, jotka ovat oppineet, että tanssi opitaan vain askeleiden kautta. Joidenkin asioiden tuleekin muuttua.
Askeleet on helppo opettaa, jos ei osaa opettaa vartalosta lähtöisin olevaa tanssia. Moni puhuu vartaloviennistä ja seuraamisesta, mutta kuinka moni sitä oikeastaan saa ihmisille opetettua?
Päivästä kehkeytyi jälleen yksi niistä workshopeista, jotka saivat minussakin oivaltamisen ja ahaa-elämyksien virran vauhtiin. Uskomatonta, miten paljon pelkän käsiotteen oppiminen kiinnostaa ihmisiä. Itse olen kokeillut varmaan miljoona erilaista käsiotetta, ennenkuin west coast swingissä Amerikan huiput antoivat mallin, jolla kaikki liikkeet (niin vahvat kuin keveät) sujuvat sen suuremmitta räpellyksittä lajista riippumatta. Vastahankaajia löytyy aina (kaikkia ei voikaan pelastaa), mutta kyllä minullekin se kantapään kautta oppiminen on ollut toistaiseksi se parhain.
Workkari tuli vedettyä hurjan vähillä kuvioilla, joka kääntyi täysin koko ryhmän eduksi. Omin silmin todistin, että loppupäivästä tanssijat näyttivät omaan silmään west coast swingaajilta. Oon aina arvostanut Hurmiolaisia palautteen antamisen aktiivisuudesta. Seuraavana iltana luin sähköpostiin tulleet (nimettömänä pääosin annetut) palautteet ennen nukkumaan menoa. Pään painoin hymyssä suin tyynyyn.
Me kaikki hyödyimme.