Pelinavaus Hurmiossa

Vuosien tauko opettamisesta ja maailmalla seikkaileminen ovat antaneet erilaiset eväät opettaa samassa seurassa, kuin aikaisemmin. West coast swing on vuosien ajan vienyt leijonanosan ajasta, joten nyt oli hieman jännittävää lähteä heti kerrasta opettamaan fuskua, buggia ja lavatansseja.

Pitkin kautta en halunnut päästää osaltani tanssijoita liian helpolla. Tunnit olivat tasaisesti boostattu täyteen asiaan, jota moni tanssija tarvitsee selviytyäkseen tanssista kuin tanssista. Niin tekniikkaa, tehtäviä kuin kuvioitakin. Kaikki ei välttämättä tykänneet jokaisesta harjoitteesta, sillä saatettiin joskus mennä hurjastikin yli mukavuusalueen.

 

20160421_191012-2

Sirpan kanssa todettiin loppukaudesta, että porukkaa on vieläkin ku pipoo.

 

Naurun remakkaa oli sen verran tasaisesti koko kauden ajan, että jännitys itseltä väistyi ja pystyin rentoutumaan. Torstain tunneista ja ihmisistä tuli nopeasti se juttu, mitä innokkaasti odotti. Rouhea ja raaka rehellisyys ja sen hyväksyminen tunneilla toi esille jotain, joka loi yhteyden koko porukkaan. Voitiin olti varmoja, että raa´an rehellisyyden hetkien jälkeen Rake myös reilusti rohkaisi tanssijoita taidoissaan. Aina, kun oli aihetta.

Sanovat vaihtelun virkistävän ja sitä se on toden totta tehnytkin. Torstain lajikirjo on opettanut myös west coast swingin oppimisesta ja opettamisesta paljon. Koko west coast swingistä oppimaani tietotaito-arsenaalia en ole vielä päässyt käyttämään( hieroo käsiään yhteen), mutta suhteellisen hyvä paketti keväästä tuli.

IMG-20160422-WA0001-1

Superparini Kikka 🙂

Oli hurjan hienoa päästä tekemään yhteistyötä kahden rautaisen tekijän, Sirpa Reuterin ja Kirsi ”Kikka” Suoniemen kanssa. Heitä olen aina ihaillut ja arvostanut ja nyt sukat pyöri viikoittain jalassa, kun molempien persoonien kanssa pääsi yhdistämään omat voimat ja vahvuudet. Nyt on korkattu ja purkitettu kuitenkin vasta ensimmäinen kausi. Mahdollisen toisen kauden aikanahan sitä sitten pistää vauhdin oikein kunnolla päälle 3:) Onhan tässä vielä aikaa tapahtua vaikka ja mitä.

Syvään kumarran kaikille niille, jotka tunneillani olivat ja kävivät. Niin suuri kävijämäärä ei ole koskaan aikaisemmin säilynyt suht samankokoisena viimeisiin kertoihin asti.

Eikä tässä vielä kaikki. Kesäkausi on kohta käsillä 🙂

Vanhemmissa lavatanssien tulevaisuus

Lapsena tykkäsin harrastaa jalkapalloa Mouhijärven Mallissa. Treenejä ja pelimatkoja kertyi, mutta yhdet olivat aina joukosta poissa. Meidän äiskä ja iskä. Muiden vanhemmat kävivät ahkerasti peleissä ja treeneissä, sillä heillä oli siihen erilaiset mahdollisuudet. Jo nuorena oli tultava oman sosiaalisuuden kanssa toimeen, jos mieli asioiden sujuvan pelireissuilla.

Yrittäjäperheessä arki oli useinkin vauhdikasta ja töitä oli tehtävä, jotta koti ja talous pyöri. Kaiken lisäksi hoidettavana oli myös maatila, joten ei ollut ongelmaa mitä tekisi, jos löytyi joutilasta vapaa-aikaa.

Ajoittain meillä käytiin tansseissa. Pienenä natiaisena pääsin äiskän ja iskän, sekä mummun ja taatan mukana Mouhijärven VPK:n lavalle tai Häijään Tanssikrouville. Tanssiminen ei ehkä itselleni ollut sitä helpointa hommaa jauhesammuttimen kokoisena, mutta ihmisten iloisuus ja into oli kiehtovaa. Jopa juroimmista tuttavista paljastui hymyn kaarre ja nauru, kun pääsivät tanssimaan. Musiikin loppuessa vakavat ilmeet tuppasivat palaamaan, kun asiallisesti taputettii orkesterille.

Tuohon kiehtovaan ja itselleni ristiriitaiseen maailmaan pääseminen jätti pieneen poikaan monia kysymyksiä, johon aikuiset eivät aina ehtineet vastata, kun uutta kysymystä pukkasi kehiin. Omat vanhemmat ja isovanhemmat olivat suuria idoleita. Noilta ajoilta heräsi kipinä: jonain päivänä minäkin tanssin yhtä hyvin kuin iskä äiskän ja taata mummun kanssa. Vielä näin Euroopan ja tipan Yhdysvaltain kisakenttiä kierrelleenä on kiehtovaa katsoa, miten hymyä nostattavan flown iskä ja äiskä saa aikaan tanssiessaan. Vielä minäkin jonain päivänä.

Jälkeenpäin jäin mietteliääksi, että millainen tunne olisi ollut, jos jalkapallokentän laidalla maalin tullessa vastassa olisivat olleet kodin kasvot? Jotenkin tuli olo, että jotain jäi puuttumaan. Olisi ollut mukavaa päästä purkamaan ilon tunne heti. Kotiin tullessa selityksen tulva ja innostus oli suuri, mutta tämäkin tapahtui siis jälkeenpäin, kun isoin h-hetki oli mennyt jo ohi.

Minä olen niitä ihmisiä, jotka pitävät visusti erillään työn, koulun, vapaa-ajan ja perheen. Yhden käden sormilla voi laskea ne ihmiset tanssimaailmasta, jotka ovat vanhempiani tai muuta perhettäni tavanneet. Yksikään opettajaparini ei perhettäni tunne.

Ensimmäistä kertaa elämässäni vanhempani tulivat tanssiseura Hurmiossa vetämälleni kurssille katsomaan, millaisessa maailmassa olen viime vuodet elänyt ja vaikuttanut. Pyysin vanhempiani tulemaan ilmaisviikolla katsomaan meininkiä, mutta he innostuivatkin niin, että kävivät koko kauden.

Edes ohjaajaparini ja pitkän aikaa tuntemani tanssijaystäväni eivät tienneet, että Hurmion käytävillä ja kurssilla joka torstai kulki suurimmat idolini aloittaa, jatkaa ja kehittää tanssiani. Torstait tuntui erilaisilta, kun omat vanhemmat pääsivät näkemään, mitä oma arki tanssimaailmassa onkaan. Enää ei harmittanut missatut jalkkistreenit tai -pelit.

Se tunne, kun puhuessa asioista äiskä ja iskä ymmärtää juttuni tunnilla muita neuvovista besserwissereistä, hauskoista tanssiin liittyvistä letkautuksista, palautteista, kursseilla olevista huipputyypeistä ja muista iloista ja murheista nykyään aivan erilailla kuin ennen.

Näin kokonaisuutena omaa tanssipolkuani katsellen en usko, että lavatanssienkaan tulevaisuus olisi nuorissa. Se kulkee vanhemmissa ja isovanhemmissa, jotka tutustuttavat ne nuoret siihen maailmaan. Ja sen jälkeen on vasta nuorten vuoro. Meikäläinen puskee kaiken intonsa west coast swingiin, mutta edelleenkin tiedän, mikä sen aloitti: vanhempien esimerkki suomalaisesta lavatanssista.

Tämän kauden viimeisten tuntien jälkeen tuli tunne, että katsoessa nurmikentän laidalle minulle hymyilivätkin tutut kasvot.

 

Röyhkeillä riskeillä tekee tulosta

Kun workshopille tulee porukkaa, jolla on todella monesta tanssilajista taustaa, on opettajana monta mietettä lähtiessä vetämään west coast swingiä. Tai ainakin pitäisi olla. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Hurmiolla vedän west coast swingiä. Sekin täytyi ottaa huomioon. Ennakkoilmoittautumista ei ollut, joten hieman viidakonlakienkin kanssa joutui taiteilemaan (10.4)päivän aikana.

Kun Helinin Mian kanssa lähdettiin kehittämään west coast swingiä Suomessa, oli meillä käytössä muita tapoja aloittaa tunnit kuin ne iankaikkiset askeleet. Tälläkin kertaa lähdettiin liikkeelle mielestäni tärkeimmistä asioista kuin ojaan vievästä perusaskeleesta.

Mielestäni ne oppijat, joille on opetettu askeleet jostain tanssista, ovat pitempään hukassa. Usein ei jää aikaa miettiä, miten se varsinainen vartalo toimii niiden jalkojen päällä, vaikka siellä vartalossa usein piilee niin moni ratkaisu. Ja niin moni ongelma tuottaa oireita jalkoihin. Ja jokainenhan tietää, että ongelmahan se ratkaistava on, eikä siitä johtuvat oireet. Tämän takia tykkään lähteä west coast swing tunneilla liikkeelle tavalla, joka saa jokuset ihmiset ahdistumaan. Sellaiset ihmiset, jotka ovat oppineet, että tanssi opitaan vain askeleiden kautta. Joidenkin asioiden tuleekin muuttua.

Askeleet on helppo opettaa, jos ei osaa opettaa vartalosta lähtöisin olevaa tanssia. Moni puhuu vartaloviennistä ja seuraamisesta, mutta kuinka moni sitä oikeastaan saa ihmisille opetettua?

Päivästä kehkeytyi jälleen yksi niistä workshopeista, jotka saivat minussakin oivaltamisen ja ahaa-elämyksien virran vauhtiin. Uskomatonta, miten paljon pelkän käsiotteen oppiminen kiinnostaa ihmisiä. Itse olen kokeillut varmaan miljoona erilaista käsiotetta, ennenkuin west coast swingissä Amerikan huiput antoivat mallin, jolla kaikki liikkeet (niin vahvat kuin keveät) sujuvat sen suuremmitta räpellyksittä lajista riippumatta. Vastahankaajia löytyy aina (kaikkia ei voikaan pelastaa), mutta kyllä minullekin se kantapään kautta oppiminen on ollut toistaiseksi se parhain.

Workkari tuli vedettyä hurjan vähillä kuvioilla, joka kääntyi täysin koko ryhmän eduksi. Omin silmin todistin, että loppupäivästä tanssijat näyttivät omaan silmään west coast swingaajilta. Oon aina arvostanut Hurmiolaisia palautteen antamisen aktiivisuudesta. Seuraavana iltana luin sähköpostiin tulleet (nimettömänä pääosin annetut) palautteet ennen nukkumaan menoa. Pään painoin hymyssä suin tyynyyn.

Me kaikki hyödyimme.

 

 

 

 

 

Miten pärjää olemalla erilainen?

Silloin tällöin osuu silmiin tapahtumia, joissa on etukäteen paljastettu tuntien aiheet. Joku sanoo tämän olevan old schoolia ja todella pois muodista. Minä taas itse tapahtumissa kävijänä tykkään ajatuksesta ja pidän sitä osoituksena vain paremmasta palvelusta. Ymmärrän kyllä opettajana, että joskus on helpompaa määritellä vain taso, jota opettaa. Hyvätkin tunnin aihepiirit porukalle kuin porukalle saattaa löytyä siinä vaiheessa, kun teemat on julkistettu. Silloin porukalle tarpeelliset ja hyvätkin setit voi jäädä vain vetämättä. Puolensa ja puolensa.

Swingteamin workshopin (9.4) teemat paljastettiin yksi kerrallaan. Näistä saatiin hieman pöhinää markkinointiinkin erotuksena muille tapahtumille. Ilmoittautuneita oli kymmenen. Onpas vähän porukkaa, saattaisi joku ajatella. Minä en. Jokainen yksityistunnin koskaan ottanut tietää, miten henkilökohtaisen palautteen saaminen vie harpaten eteenpäin verrattuna muihin. Jättisuurissa ryhmissä sitä on pitkään oman onnensa nojassa, kun opettajalla ei ole aikaa ja mahdollisuutta välttämättä korjata yksittäistä tanssijaa niin paljon.

Toista se oli lauantaina. Hieroin käsiäni yhteen, sillä kukaan ei päässyt pakoon meikäläisen silmiä. Pystyin alusta lähtien pitämään lankoja käsissäni ja estämään ylitsepursuavien virheiden jäämisen tanssijoiden kavalkadiin.

Aiheet eivät olleet vain tuulesta temmattuja. Vähän uumoilinkin, ettei porukka määrä ole suuri, joten ajattelin ottaa teemoissakin ilon irti.

  1. Roolinvaihto: On sanottu, että jos haluaa hyväksi seuraajaksi, tulee oppia viemään. Ja jos haluaa oppia hyväksi viejäksi, tulee opetella seuraamaan. Taisin viimeksi tuon lauseen nappailla Gary Jobsilta.  Roolin vaihto on parhain keino ymmärtää, mitä toisessa päässä kättä oikeasti tarvitaan ja vaaditaan, jotta tanssi onnistuu. Ja mitä omat heikkoudet toiselle aiheuttaa ja millä voi toista roolissa kuin roolissa auttaa (kompensoida). Ja onhan se myös pirun hauskaa.
  2. Varastelu: Jotta jokaisen oman vartalon hahmottaminen ja tilan ymmärrys kehittyy. Varastelussa kehittyy tietämys ja ennakointikyky west coast swingin peruskuvioissa ja väkisinkin oppii, että virhe on myös mahdollisuus. Kaiken lisäksi se on yksi sosiaalisuuden muoto, jolla saa ujutettua uusia tanssijoita tehokkaammin mukaan west coast swingin pariin (scenen kehitystähän voi tehdä myös muutenkin, kuin olemalla hölösuu opettaja)
  3. Q&A: Kysymyksiä ja vastauksia. Swingteam on siitä loistava pitää workkaria, että sieltä löytyy ne maailman pehmeimmät sohvat rankan aamupäivän jälkeen istua. Niiden seurassa koko porukan kesken ihan vaan oltiin ja puhuttiin west coast swingistä. Yleensä pelkään, ettei porukka saa suutaan auki, mutta tuona lauantaina meillä olikin porukkaa, jossa ei liiemmalti toisiamme jännitetty. Oli hurjan mukavaa päästä avautumaan asioista, joista ei sähköisesti tule puhuttua. Ja ”lipsautinpa” sellaisiakin asioita, joita ei aiemmin ole edes opetusparinikaan tienneet tapahtuneen aikojen saatossa. Yli tunnin keskustelun jälkeen olo oli kuin levitoivan.
  4. Henkilökohtainen palaute: Tätä ei oltu aiemmin kerrottukaan julki. Jos paikalle olisi saapunut hirmuinen määrä porukkaa, olisi homma mennyt reisille. Kerrankin oli aikaa hieman pitemmän aikaa avata omaa palautettaan ihmisille. Ehdittiin vieä toinenkin kierros käydä läpi, jotta sai tuntumaa, oliko homma edennyt.

Olen hurjan hyvilläni lauantain porukasta. Vaikka olikin puhetta, että vatipäiden määrä on aina vakio, niin nyt he puuttuivat täysin. Paikalla olijat olivat kaikki hyviä tyyppejä, joita tämäkin tanssiperhe tarvitsee eteenpäin mennäkseen.

Sohvalla istuessani toivon kehonkieleni välittäneen kaikille, että olen tosissani.

Tosimiehet tuplabuggaa!

Edellisenä viikonloppuna Tampere sai täyslaidallisen meikäläistä. Perjantaina Hurmiossa dubbel-buggia, lauantaina Swingteamilla west coast swing alkeisjatko workshoppi ja sunnuntain Hurmiolla west coast swing alkeis workshoppi. Vaikka paikka oli jokaiseen workkariin sama, oli paikalle saapunut joka päivä toisistaan poikkeavat ryhmät.

Perjantaina oli enemmän lavatanssi-henkisempää porukkaa. Intoa löytyi ja jännitys oli vahvana ilmassa tulevan illan varalle. Kolmen ohjaajan voimin tuntien vetäminen on oma taiteenlajinsa ja kyllähän siinä aikamoinen teos saatiinkin aikaiseksi. Näin ensimmäistä kertaa dubbelbuggia vetäneenä ilta oli itselläkin tutustumista aihepiiriin ja jälleen ah niin auvoisaan lavatanssikansaan. Myös Hurmion tyyli tapahtuman järjestäjänä tuli tutuksi.

Hauskaa oli. Siitä ei pääse yli, eikä ympäri. Jos saan kunnian vetää vielä uudestaan dubbelbuggia, niin konsepti tulee kokemaan hieman rakemaista ravistelua. Ajatuksena olisi avata ja mahdollistaa isommalle porukalle mahdollisuus päästä nauttimaan ja kehittymään kolmestaan tanssimisen kautta.

Minkä takia kahden daamin kanssa tanssiminen ei ole yleistynyt, vaikka siinä olisi hurjan hyvä mahdollisuus paikata niin suurta viejien vajetta lavoilla? Minullapa tuli muutama ajatus:

  1. Kurssi tarjontaa ei ole tarpeeksi: Itselläni olisi unelmana ihan viikko tunnit. West coast swingissä ei vielä ole sen aika, mutta buggin osalta homma toimisi. Toisaalta useampi teemakurssi toimii, sillä kolmikkona tanssiminen vaatii suhteellisen paljon asenteellistakin muutosta.
  2. Kurssien tarjonta: Olen itsekin ollut joillain tuplabugg kursseilla ja ihmisiä tuntuu ahdistavan kuviohärveleiden määrä. Kun pitäisi lavoilla saada samat kuviot onnistumaan mahdollisesti kolmikon kanssa, jossa kaikki eivät ole ihan minkäänlaisen tanssitekniikan omaavia, ollaan jo alkutekijöinä mahdottomassa tilanteessa. Lopulta ei mennä enää sinne kurssillekaan itseään haastamaan.
  3. Lavatansseissa tanssitaan aina kaksi kappaletta: Yhden kappaleen aikana tulisi käytettyä jo pieni kuviomäärä niin monta kertaa puhki, että paniikki tulee jo toista kappaletta ajatellessa.
  4. Seuraajat luulee, että heidän pitää vain seurata: Voi herran tsiisus sentäs! Miten saisi jengin ymmärtämään, että paritanssi vaatii parit aivot, joista yhdetkään ei ole naulassa. Liian moni seuraaja ihan perustanssissakin kuvittelee viejien olevan olemassa vain heitä varten. Ja sitten mietitään, mistä joidenkin tanssiperheiden ”aivovientipakolaisuus” muihin tanssiperheisiin johtuu.
  5. Viejät luulee, että kolmikossa tanssiminen on vaikeaa: Jos et koskaan ole uhrannut omaan vientitekniikkaan ajatustakaan, se on varmasti yhtä helvettiä. Jos luulet seuraajien tehtävän olevan vain seurata, olet ottanut itsellesi turhaa taakkaa kantaaksesi. Itse ajattelen, että rapiat 30% olisi enää viejän vastuulla 3:) Tavallisestihan meillä on se 50% perusparitanssissa.

No mutta ensi kerralla aattelin sitten näihin kaikkiin ajatuksiin workkarilla pureutua.

Olkoon jokaisella oikeus mukavaan tanssiin, joka poistaa stressiä eikä suinkaan sitä lisää!

 

 

Syrjähypyllä Hurmioon

Kuluvalla kausi alkoi muutoksilla omalla tanssin opettamis rintamalla. Vuosien tauon jälkeen läksin opettamaan muutakin kuin west coast swingiä. West coast swing kehittyy nyt niin hurjan lujaa, että terävässä kärjessä pysyminen vaatii päivittäistä panostamista. Näin ollen strateginen siirtyminen yhdeksi päiväksi viikossa opettamaan tanssiseura Hurmiolle buggia, fuskua ja LAVATANSSEJA (luit oikein) antaa uudenlaista näkökulmaa myös west coast swingin kehittämiseen.

Loppujen lopuksihan jokainen tanssii lajia kuin lajia omalla vartalollaan, joten kokonaan ihmisvartalon toimintaa ei tarvitse uudelleen kehittää. Jokaisessa vetämissäni ryhmissä on täysin erilaisilla ajatuksilla liikkuvia ihmisiä kuin west coast swingissä. Nämä ajattelun erot haastavat ja herättävät mielenkiintoa. Puolin ja toisin ajattelin hyöty käyttää saamaani tietoa kaikkien oppijoiden tueksi ja turvaksi, hyödyksi ja parhaaksi.

Lavatanssien alkeet on suunnattu 55+ ikäisille tanssijoille. On ollut ilo ja kunnia työskennellä Suoniemen Kikan ja ajoittain sijaisena olleen Heikkilän Sarin kanssa. Yhdistämällä heidän supervoimansa meikäläisen west coast swing taustaan olemme saaneet vähintäänkin mieleenpainuvia tunteja aikaan. Välillä on saattanut tulla tunne, että irlantilainen riverdance on vallannut valssitunnin tai muuten vaan vakavoiduttu valanvannomisen sorttisiin merkkeihin foksitunneilla. Totuus on toinen. Varsinkin valanvannomis-harjoite on tuonut rutkasti palautetta. Tykkään kehitellä harjoitteita, jotka pakottaa salaa laiskemmankin oppijan oppimaan hymyssä suin.

Koska kaikki ovat itseäni jokseenkin lavatanssi 55+ ryhmässä vanhempia, on hieman vaatinut mukautumista sovittaa oma persoona ryhmän dynamiikkaan. Näin loppukaudesta kyseisestä ryhmästä on tullut kuitenkin itselleni henkireikä, joka antaa erilaista energiaa päivään. Energiaa, jota ei saa vain nuorista koostuvista ryhmistä. Torstaisin tulee usein muistoja lapsuudesta. Ajasta, jolloin viihdyin vähiten ikäisteni seurassa.

20160211_191744-1

Porukkaa sataa (toista)sataa ropisee 😀

Buggin ja fuskun alkeisjatko ryhmiä luotsataan yhdessä Reuterin Sirpan kanssa. Aikoinaan harkitsin tanssimisen lopettamista, koska se ei tuntunut oikein omalta jutulta. Paljon kädet kipeyttäviä käsihäkkyröitä ja olat sijoiltaan repiviä seuraajia. Sirpa sai houkuteltua minut Kalle Palon bugg-kurssille, jossa sain uutta oppia vartalolla viemiseen. Kulttuurishokki kurssille osallistuessa oli melkoinen. Tuntui kuin olisi saapunut tanssilliseen paratiisiin. Näen Sirpan tärkeimpänä vaikuttajana (edelleen)Suomessa buggin kehityksessä ja nyt olikin kunnia päästä hänen opetusparikseen.

Sinänsäkin tuntuu, että Sirpan kanssa homma taitaa kurssilaistenkin mielestä pelittää. Porukkaa kun tuppaa torstaisin olevan niin paljon, että happi tuntuu loppuvan kesken ja nauru häiritsee hengenvetoja. Väärän puolen maailman bugissa ja nop-nopeilla liikkuminen fuskussa tekevät tanssijoita, joista olen jo nyt hurjan ylpeä.

Hienoa saada olla mukana tässä oppimisen vaiheessa.

 

 

 

 

 

Tuplasti ongelmia tiedossa

 

Koko ajan kun west coast swing porukkaan tulee uutta porukkaa, yritän itsekin bongailla sieltä porukasta hyviä tyyppejä, jotka ajattelevat maailmasta erilailla kuin muut. Tusina ajatuksia on maailma täynnä, eikä keskinkertaista kukaan kehittymiseen tarvitse. Ainahan tanssijatkin etsivät itselleen parempaa ja parempaa opettajaa ja hyvä niinkin. On ollut ilahduttavaa huomata, että kuitenkin jokainen opettaja näyttää saaneen itselleen oppilaita, jotka todellakin ansaitsevat.

IMG-20160213-WA0000

Kehittyäkseen mikä tahansa yhteisö tarvitsee ihmisiä, jotka ajattelevat vanhat toimintamallit kumoon. Uutta tulee kehitellä ja muuntautua myös tälläkin alalla, jos mielii saavuttaa muutakin kuin tusinasijan. Pahinta on lyöttäytyä porukkaan, joka tekee muiden ja omat vanhat virheet aina uudelleen ja uudelleen. Fiksu oppii myös muiden virheistä.

Minulla on ollut onni ja autuus saada mahdollisuus tutustua Sandraan ja Armiin. Tällä ”Kolmenkoplalla” on pyöritelty jos jonkinlaisia ajatuksia ja laitettu vaivihkaan vuosittain eteenpäin asioita west coast swing scenen eduksi. Tämän työn hedelmiä kerätään ajoittain niin, ettei sitä kaikki edes älyä. Heidän ansiotaan on myös maaliskuussa pidetty workshoppi. Miten hienoa on omata ystäviä, jotka uskovat välillä sinutkin pyöryksiin.

IMG-20160213-WA0001

Vauhti päällä, eiku Sandra. 

Vetämämme workshoppi-päivä (18.3) Swingteamilla oli mielestäni menestys. Aiemmin pelkäsin, ettei kahdella seuraajalla tanssittavaan west coast swingiin ole riittävästä opetettavaa materiaalia koko päiväksi. Olin väärässä. Tavaraa on hurja määrä, ja jäätävä määrä jäi vielä odottamaan tulevia workshoppeja. Itsellä heräsi hurja palo tutustua tuohon uuteen maailmaan vielä vähän enemmän.

Päivä oli täynnä naurun remakkaa ja tunnelma oli itselleni uudenlainen kokemus. Oli kuin vanhat ystävykset olisivat kokoontuneet porukalla oppimaan uutta ja viettämään hauskaa päivää yhdessä. Sitähän se oikeastaan olikin.

Kolmistaan tanssiessa sitä oppikin hurjan paljon omaan tavanomaiseen paritanssiinkin paljon asioita ajoituksesta, connectionista, sijoittumisesta ja kuvioiden hahmottamisesta. Olo oli kuin heliumpallolla, kun sama tunne porukalla kantoi vielä iltabileisiin.

Eläköön uudet urat!