Chuck Brown -Helsinki 27.-28.2

Pitkän aikaa on Suomessa ollut se hieno juttu, että ulkomaalaisia huippuja käy tasaisin väliajoin täällä. Kun tanssijat pääsevät näkemään vähän harvinaisempia vieraita, he saavat jokaiselta persoonalta erilaisen näkökulman west coast swingiin. Näinkin, vaikka jaettu tieto olisi jo aiemmin kuultu. Persoona tuo siihen uuden vivahteen, joka saattaa avata lukkoja.

Joskus tuntuu, että oppijat tarvitsevat uuden ihmisen sanomaan saman asian, jonka ovat kuulleet miljoona kertaa. Ja sitten tieto vasta menee perille. Olen itse ollut joskus siinä tilanteessa, kuin jonkun toisen opettajan pitkä aikainen oppilas tulee tunnilleni, jossa sanon ne samat asiat. Ja sitten tämä tanssija kehuu meikäläisen maasta taivaisiin. Meikäläisellä on kuitenkin sen verran vahva itsetunto, että osaan tuoda edellisen opettajan kovan työn kunnian hänelle. Suomessakin on opettajia, jotka käyttävät tilaisuuden hyväkseen ja ottavat creditit itselleen. 20160228_162849.jpg

Chuck on sen verran monessa paikassa vieraillut ja paljon nähnyt, että hänellä on tarjottavanaan tietoa, joka sai meikäläisen suun loksahteleen auki useaan otteeseen. Monta uutta ajatusta lähti pörräämään tämän hemmon vieraillessa Helsingissä. Hänen into ja paatos opettaa innostaa tsemppaamaan omaakin kehittymistä.

Porukkaa oli paljon mukana ja korkean tason tanssijoita oli saapunut paikalle. Pistän aina merkille, ketkä workshoppeihin saapuvat paikalle. Niin moni aina kehuu olevansa innokas kehittymään, mutta harva sitten saapuu oikeasti paikalle lisäoppia hankkimaan. Sanat ovat itselleni vain helinää ja määrittelenkin ihmisiä ennemminkin heidän tekojensa kautta. Kulmat tuppaa nousemaan, jos sanat ja teot on jotenkin ristiriidassa keskenään.

Chuckin kyky huomioida kaikentasoiset oppijat samaan aikaan oli hatunheilautuksen arvoista. Mikäli käsitin oikein, suattaapi herra saapua tulevaisuudessa uudestaan opettamaan tänne Pohjolaan. Kovasti hän Euroopassa reissaa, joten eiköhän häntä vielä täällä nähdä.

Tää malttaa taas tuskin odottaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s