Paris Westie Fest 2018

Mahtavaa nuo uudet WSDC:n sääntömuutokset. Vihdoinkin ne elävät ajassa ja ovat reagoineet suuriin kisailija määriin Euroopassa. Muuttaa samalla tanssijoiden suhtautumista pisteisiin. Toivottavasti tervehenkisemmäksi.

Poissa ovat ne vuodet, jolloin harva tapahtuma keräsi ”koko” Euroopan yhteen. Vaihtoehtoja ei ollut. Nyt on useampikin vaihtoehto jopa yksittäiselle viikonlopulle. Ranskassakin on meininki muuttunut.

PWF2018 on raikas kokemus aiempiin ranskalaisiin tapahtumiin. CDG lentokenttäjunalla pääsi hotellin viereen, eikä tarvinnut pahemmin palloilla. Sopiva ensimmäinen tapahtuma mm. vastikään matkustusvaiheeseen wcs urallaan päässeelle tanssijalle.

Paljon puhuivat ranskaa, mutta suhteellisesti puhuivat englantiakin. Kysymällä saa viimeisimmät tarkennukset. Lee Easton toimi MC:nä, joten englantia kuuli alituiseen.

Itselle reissu oli vaan rentoutumisen, uusien ihmisten ja sosiaalitanssista nauttimisen aikaa. Ilmoittautumisen jälkeen järjestäjät arvostivat näkemystäni sen verran, että tuomaripaneeliinkin kutsuttiin.

Mukavasti mulkkasivat meininkiä niin, että AllStar-kisatkin saatiin kasaan. Uusien sääntöjen mukaan pisteet ovat tiukilla jatkossa(KIN), mutta tietyn rajan jälkeen ei niiden saamiseen suhtautuu erilailla.. Mukaviahan ne ovat, varsinkin uusia työkuvioita tarjoavien tapahtumanjärjestäjien mielestä. Pisteiden puuttuminen on vaikea korvata, jos mielii saada työkeikkaa. Raaka peli, kun nuo pisteet alkavat vaikuttamaan siihen, miten laskunsa pystyy maksamaan.

Myöhästyin kisojen alusta, paljon. Todella paljon. Punnerruksin ja peballa yleisön edessä oman nimenkirjoittamisella siitä selvittiin. Veikkaanpa, että taas Suomesta rikastui muilla mailla kuva. Kyselivät, ovatko muut suomalaiset yhtä hauskoja tyyppejä.

Kakkossija JnJ AllStarsissa viidestä parista. Kanadalaisen parin kanssa ei aiempaa tanssikokemusta ollut. Hiljalleen alkoi huumorinkukka ja pulssi sujumaan loppua kohden.

Tanssilattialla ranskalaiset näyttivät aktiivisesti hakevan. Pitkiä ei näytetty aktiivisesti annettavan. Lattia oli hyvä ja iso. Ainoa miikkari, ettei lentokenttähotelkin läheisyydessä ollut mäkkäriä tai ruokakauppaa.

Hiltonissa kaksi heidänkin mittapuullaan pientä lasia Jaffaa kisojen jälkeen = 12e…

Mutta oli se sen arvoista. 😀

Messukylän tiistait

Kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran lasketin mikrofonin päähän Swingteamin riveissä. Ryhmä oli Hurmion kanssa yhteinen. Näin kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi sattumoisin elämä vei ihka omien tuntien hallinnoimiseen.

Messukylän työväentalolla on nyt tiistaisin west coast swingiä klo viidestä eteenpäin opetettu. Monen monta ryhmä kokoa ja kokoonpanoa kokeneena huomaan, että monet alitajuiset unelmat ovat erilailla täyttyneet. Jos ei lasketa ensimmäisen ilmaisviikon miltei sata tuntikävijää (huom: ei tarkoita eri ihmistä. Nyt minäkin oon bongannut, millä sanoilla saa suurenneltua asioita), niin tunneilla on ollut porukkaa vähän. Todella vähän. Erittäin vähän. Super vähän.

Siinä on käynyt yksi unelma toteen. Koska väkeä on ollut kourallinen jokaisella tunnilla, olen saanut huomioitua jokaista tanssijaa paaaaaaljon tarkemmin. Olen ollut liekeissä, että nyt saan oikeasti oppimista ihan eri intensiteetillä aikaiseksi. Enää tunnit eivät tunnu vain isojen tanssien pitämiseltä.

Osa kävijöistä on ollut hiukan huolissaan porukan vähyydestä. Miten Rake nyt pärjää? Onhan raha elämää helpottava tekijä, en sitä kiellä. Ja aina kaikki tulijat tervetulleeksi sydämestäni toivotan. Pienet ryhmät muotouttaa tunneista ehkä enemmän ryhmäyksärin tuntuisia. Minun sieluni kehrää, kun nyt minulla on ollut mahdollisuus näyttää parhaimpani opettajana. Aito ja syvällinen oppiminen on ollut aina ystäväni. Vailla kompromissien tekemisen pakkoa näin omilla tunneilla on jotenkin vapaata myös hengittää.

Iso kiitos heille, jotka tunneilla ovat käyneet. Syyllisyyttä ei saa kantaa, vaikka nyt saakin erilaista opetusta, kuin suuremmissa ryhmissä. Nauttikaamme kaikki tästä kehityksen keväästä.

Eläköön Tampereen seudun west coast swing!

 

Jyväskylän meininki

20170330_132151

Vuonna 2008 Jyväskylässä pidettiin west coast swing workshop, jossa opettajina olivat Kanadalaiset west coast swing mestarit: Myles Monroe ja Tessa Cunningham. Vaikka west coast swingiä on tanssittu Suomessa jo 90-luvulta lähtien, tuon 2008 workshopin vaikutuksesta koen nykyisenlaisen suosion lajiin Suomessa lähteneen. Tampereesta kehittyi west coast swingin kehittämisen johtotähti, mutta Jyväskylä ei lähtenyt samankaltaiseen kiitoon. Itsekin joskus aikoinaan kävin lyhyen muutaman viikon wcs-setin Helinin Mian kanssa vetämässä paikallisessa rock´n swing-tanssiseurassa, Breakissa.

Parisen viikkoa sitten oli Spring West Jyväskylä tapahtuma, joka näytti aiemmin ehkä hieman uinuvaisen west coast swing kaupungin todellisen luonteen. Parhaimmillaan 70 tanssijaa oli tullut opettelemaan lisää west coast swingistä, näkemään vanhoja ja uusia tuttuja, nauttimaan tanssista ja tapahtuman tunnelmasta. Tunnelmasta aisti sitä samaa innostuksen meininkiä, minkä muistan olleen ilmoilla ensimmäisten isojen tapahtumien järjestämisen aikaan Tampereellakin.

Tapahtumanjärjestäjät ovat tärkeässä osassa tapahtumien onnistumisessa. Ajoittain tuntuu, että järjestäjät ajattelevat, että tarpeeksi hyvien opettajien palkkaaminen tapahtumaan riittää. Sen jälkeen voi nostaa mukamas huoletta jalat pöydälle ja kansa riemuitsee. Nuo tapahtumanjärjestäjät urallaan onneksi ovat pieniä kananlentoja, eivätkä pitkään ehdi haittaamaan west coast swingin kehitystä.

Jyväskylässä hommat toimi hyvin. Tapahtumanjärjestäjät tuntuivat aidosti välittävän, miten ihmisillä menee. Välittäminen ei loppunut, kun leiripassi oli maksettu. Tuo aito välittäminen ja innostus, mikä Jyväskylän tapahtumanjärjestäjillä oli, antoi mahtavat puitteet toimia opettajana. Opettaminen on erilaista, kun tietää tapahtuman rullaavan taustalla. Heikosti järjestetty tapahtuma vaikuttaa oppijoihin, ja sitä kautta myös tunteihin.

Osallistujia hellittiin notkuvilla pöydillä, jossa oli monenlaista sorttia. Nälkä, makeanhimo tai kahvihampaankolotus eivät päässeet iskemään, kun tarjolla oli kaikkiin makuihin sopivaa suuhunpantavaa. Jopa gluteenittomille löytyi kahvin kanssa kolmeakin eri kastettavaa. Tuli tunne, että oli ihan Viisikko-kirjassa. 😀

Jyväskylän hyvä henki teki viikonlopusta ikimuistoisen. Ihmisissä ollut into ja motivaatio tiivistyi porukassa ja inspiroi paikalla olleita. Tälläista west coast swing kulttuuri parhaimmillaan on, mitä se Jyväskylässä oli.

Tampereelta tuli lauantain iltabileisiin porukkaa. Useampaan kertaan Jyväskylästä jengi ajelee Tampereelle viikottaisiin bileisiin. Nyt oli hienoa nähdä, että tamperelaiset west coast swing tanssijat olivat lähteneet matkaan. Yksi merkittävän west coast swing kaupungin merkki on se, kuinka paljon sen tanssijat vierailevat muiden kaupunkien bileissä.

Jännittävää nähdä, mihin kaikkeen Jyväskylä vielä pystyy.

 

 

 

Miehekkäät seuraajat?

Joensuu-Imatra kiertueella oltiin pari viikkoa sitten. Lajeina west coast swing ja bugg. Näin Itä-Suomessa harvemmin kiertäneenä oli kutkuttavaa päästä tutustumaan sikäläiseen kulttuuriin paritanssin saralta. Joitain vuosia sitten osallistuin Joensuun tanssiviikoille, jossa ensimmäistä kertaa sain kosketuksen alueen paritanssimaailmaan ja ajatustapaan tanssista.

Joensuussa tällä kertaa paikalle oli saapunut buggiin korkeatasoinen ryhmä. Miten korkeatasoinen ryhmä voidaan määritellä? Omasta mielestäni ryhmästä tulee siinä vaiheessa pakottamatta paljon kysymyksiä syventämään ja selittämään lisää opeteltavia asioita. Jos oppilaat joutuvat kysymään opettajalta paljon kysymyksiä sen takia, että opettaja ei ole onnistunut selittämään asioita oikein, on opettaja sen sijaan kujalla. Nyt Joensuussa paikalla ollut ryhmä sai meikäläisen liekkeihin, sillä kysymykset olivat pieniä, mutta toteutuessaan tekivät tanssiin suuria.

Buggissa käytiin läpi maskuliinista ja feminiinistä tapaa tanssia. Miten se vaikuttaa tekniikkaan ja miten pari saa tanssiinsa erilaisen tuntuman näitä osa-alueita itsessään kehittäessään? Alkeiskurssilla opeteltaessa perusliikkumista, viemistä ja seuraamista ja ensimmäisiä kuvioita Ei ehkä ihan ensimmäisenä korosteta naisellisuuden tai miehisyyden ilmentämistä. Mistähän se voisi johtua?

Kuvitellaanpa tilanne: Huonosti näkevä, paritanssia ennestään tuntematon, katselee tanssijoita kauempaa, eikä näe tanssijoista silhuettia kummempaa. Mistä hän erottaa miehen ja naisen? Jos värejä ei lasketa, vaan tanssijoista näkyy vain mustat varjot, on tunnistaminen vielä vaikeampaa. Näinä aikoina, kun miehillä on paljon ponnareita ja pitkiä tukkia ja naiset ajalee osan tukastaan kaljuksi, ei noihin asioihin voi turvautua tunnistuksessa. Ja joidenkin miesten man-boobsit on paljon isommat, kuin osan daamien tisseistä.

Aikojen saatossa monet lavatanssit ja tanssibileet käytyäni olen huomannut, kuinka miehen ja naisen liike näyttää suhteellisen samalta. Aina ei voi olla vain liikekieleen katsoessa varma, onko kyseessä nainen vai mies. Välillä naiset näyttää liikkeissään erittäin miehekkäiltä ja miehet erittäin naisellisilta… Ei kai sillä nyt niin väliä, jos tanssija tiedostaa oman tanssinsa. Siis että ei näytä tippaakaan naiselliselta seuraajalta tai miehekkäältä viejältä. Kunhan on vaan hauskaa ja sitä rataa.

Anyway. Joensuussa ja Imatralla oli huisia porukkaa. He halusivat pureutua aiheeseen kysymysten ja pohdintojen avulla, ja halusivat muutosta aikaan omassa tanssissaan. Taitavaa ja oivaltavaa porukkaa.

Minkä ihmeen takia naisellista tai miehekästä liikettä ei aikuisten oikeasti opeteta tai vaadita opetettavaksi enempää? Se että on viejä, ei tarkoita, että olisi tippaakaan miehekäs. Se että on seuraaja, ei tarkoita, että olisi tippaakaan naisellinen.

Kommentoi, mikäli aihe herättää minkäänlaisia ajatuksia.

Roihuavia partiolaisia

Heinäkuun loppupuolella järjestettiin jäätävän iso partioleiri, jonne tanssiseura Hurmion kautta etsittiin jengiä opettamaan partiolaisille tanssimista. Fuskulla perjantaina ja tuplabuggilla(!!!) lauantaina lähdettiin liikenteeseen. Messissä mukana Reuterin Sirpa (tanssimimmi) ja tuplabugissa Armi Juusela. Nämä ovat ihmisiä, jotka luovat itselleni sisäistä rauhaa ja levollisen olon aina kun näen heidät. Toivon jokaiselle samanlaisia ystäviä.

Roihu-partioleiri oli keskelle metsää noussut telttakaupunki ja vilkas yhteisö. Vähän niin kuin partiolaisten versio fantasia-leffojen erinäisistä taikamaailmoista, joissa hyvikset asuvat. Nähtävää ja kuultavaa olisi ollut useammalle päivälle.

Oli hurjan mukavaa päästä itselle tuntemattoman maailman sisään ja avaamaan heille paritanssin moninaista maailmaa. Isoon telttaan oli tehty yksinkertainen lattia puulevyistä, joka ei liiemmin luistanut. Klassiseen tapaan luiston lisäämiseksi oli tuotu kahvia. Hieman kahvia lattialle ja tunnit saivat kahvilamaisen ominaistuoksun.

20160722_115307Oppijoina oli hurjan nuorta porukkaa. Kuka ikinä onkaan ideoinut partioleirille paritanssia, on nähnyt mielestäni ”out of the box” ja lähtenyt antamaan loistavaa esimerkkiä jokaiselle paritanssikurssien järjestäjälle, kuinka voidaan miettiä uusia tapoja edistää tanssikulttuuria. Ympäristö oli itsellekin uusi, joten kaiken pyrin antamaan omasta persoonastani oppijoille, jotta heille jäisi hyvä fiilis paritanssista. Partiolaiset olivat iloista ja nauravaista porukkaa, tuntuivat hyväksyvän toiset ihmiset avoimin mielin. Porukasta tuli jotenkin positiivisen sanaton olo. Oi että, kun olisin kyllä viettänyt koko loppukesän metsässä opettaen heille lisää.

Vain paripäiväiseksi jäi tutustuminen partiolaisten maailmaan. Vaikka kaikkeni annoin, niin kyllähän sieltä suusta pääsi yksi sammakkokin. Aistin, että solmujen teosta läpän heittäminen ehkä kannattaa sittenkin jättää jonnekin toisaalle.

 

 

 

Pohjanmaan kautta!

Jotta koko Suomen west coast swing kehittyy, tulee pitää huolta jokaisesta kaupungista, missä vain innokkaita tekijöitä löytyy. Viime viikonlopun perjantai-lauantaina vuorossa oli Seinäjoki.

On kulunut jo vuosia, kun viimeksi kävin Seinäjoella opettamassa west coast swingiä. Oma tanssi, opetus ja ajatusmaailmakin ovat kokeneet muutoksia tuon jälkeen. Nyt olikin perhosia vatsassa, millainen vastaanotto pohjanmaalaisilla on, kun mouhijärveläisyys astuu rajan yli.

20160416_203607-1

Olen aina kehuskellut, kuinka hienoa porukkaa Kouvola-Lappeenranta suunnalla tanssii. Samanlaista hengenheimolaisuutta löytyi nyt Seinäjoeltakin. Pohjalaisin maustein. Oli helppo aloittaa jutustelu kenen kanssa tahansa. Vieraskoreutta ei liiemmin päästetty täällä häiritsemään hyvää keskustelua.

En ole koskaan ennen tavannut niin montaa tanssijaa kädet puuskassa odottamassa tuntien alkua. Kun asiasta vähän mainitsi, täytti naurun remakka salia. Tunnelma päivään oli valmis.

Jäi itselle ihan sellainen olo, että Pohjanmaan seuraajilta löytyy luontainen taipumus antaa oman persoonan näkyä ja kuulua west coast swingissä. Tanssi on todellista keskustelua, kun niin siellä seudulla pyydetään. Taisi muuten olla ensimmäinen päivä, kun naurua tanssijoilla oli enemmän, kuin opettajalla puhetta. Tahtoo takaisin!

20160416_180116-1

Opetusta oli tehokkaasti vain lauantaina. Perjantaina oli jo ennakolta bileet Holy Smoke-nimisessä paikassa. Rouhea baari, jossa ruoat oikeasti grillattiin grillissä. Alakerrassa oli yökerho, joka väkisinkin laittoi porukat tutustamaan toisiinsa. Hyviä loosseja lähellä toisiaan ja tanssilattia oli keskellä kaikkea. Ja baaritiskiäkään ei tarvinnut etsiä jumalan selän takaa.

20160416_100516-1

Ihastuin sanaan ”trahteeri”, vaikken tiedä sen tarkkaa merkitystä. 

Jotenkin hämmästyin käytännön järjestelyitä. Siis käytännössä sitä, kuinka nerokkaat ne olivat(strategiaa vai sattumaa?). Tapahtumapaikka oli keskellä keskustaa, lähellä hyviä hotellipaikkoja ja iltabilepaikkaa( missä järkättiin myös la illan yhteisruokailu). Tässä tapahtumassa riitti, kun roudasi itsensä paikalle. Kaikki oli kävelymatkan päässä. Kannattaa siis pitää silmällä tämän kaupungin tapahtumia tästä tulleen helppouden vuoksi.

Miten meni noin niin ku omasta mielestä? Koska lauantainakin on bileet, pystyi tanssijoiden kehitystä vertaamaan perjantaihin. Lauantaina lattialle mahtui jostain syystä tuplaten enemmän porukkaa, kuin perjantaina. Liikkeet oli haasteellisempia, mutta hymyt isompia.Rakastuin sanaan ”trahteeri”. Ihan varma sen tarkoituksesta en ole..

Myhäilin sisäänpäin. Seinäjoella ei pelätty tehdä työtä oman kehityksen eteen.

IMG-20160420-WA0000

Asennepaita!

Ps. Persoonallisimman ja  west coast swing-paidan titteli menee toistaiseksi Seinäjoelle. Nappikuosi!

 

 

 

Tosimiehet tuplabuggaa!

Edellisenä viikonloppuna Tampere sai täyslaidallisen meikäläistä. Perjantaina Hurmiossa dubbel-buggia, lauantaina Swingteamilla west coast swing alkeisjatko workshoppi ja sunnuntain Hurmiolla west coast swing alkeis workshoppi. Vaikka paikka oli jokaiseen workkariin sama, oli paikalle saapunut joka päivä toisistaan poikkeavat ryhmät.

Perjantaina oli enemmän lavatanssi-henkisempää porukkaa. Intoa löytyi ja jännitys oli vahvana ilmassa tulevan illan varalle. Kolmen ohjaajan voimin tuntien vetäminen on oma taiteenlajinsa ja kyllähän siinä aikamoinen teos saatiinkin aikaiseksi. Näin ensimmäistä kertaa dubbelbuggia vetäneenä ilta oli itselläkin tutustumista aihepiiriin ja jälleen ah niin auvoisaan lavatanssikansaan. Myös Hurmion tyyli tapahtuman järjestäjänä tuli tutuksi.

Hauskaa oli. Siitä ei pääse yli, eikä ympäri. Jos saan kunnian vetää vielä uudestaan dubbelbuggia, niin konsepti tulee kokemaan hieman rakemaista ravistelua. Ajatuksena olisi avata ja mahdollistaa isommalle porukalle mahdollisuus päästä nauttimaan ja kehittymään kolmestaan tanssimisen kautta.

Minkä takia kahden daamin kanssa tanssiminen ei ole yleistynyt, vaikka siinä olisi hurjan hyvä mahdollisuus paikata niin suurta viejien vajetta lavoilla? Minullapa tuli muutama ajatus:

  1. Kurssi tarjontaa ei ole tarpeeksi: Itselläni olisi unelmana ihan viikko tunnit. West coast swingissä ei vielä ole sen aika, mutta buggin osalta homma toimisi. Toisaalta useampi teemakurssi toimii, sillä kolmikkona tanssiminen vaatii suhteellisen paljon asenteellistakin muutosta.
  2. Kurssien tarjonta: Olen itsekin ollut joillain tuplabugg kursseilla ja ihmisiä tuntuu ahdistavan kuviohärveleiden määrä. Kun pitäisi lavoilla saada samat kuviot onnistumaan mahdollisesti kolmikon kanssa, jossa kaikki eivät ole ihan minkäänlaisen tanssitekniikan omaavia, ollaan jo alkutekijöinä mahdottomassa tilanteessa. Lopulta ei mennä enää sinne kurssillekaan itseään haastamaan.
  3. Lavatansseissa tanssitaan aina kaksi kappaletta: Yhden kappaleen aikana tulisi käytettyä jo pieni kuviomäärä niin monta kertaa puhki, että paniikki tulee jo toista kappaletta ajatellessa.
  4. Seuraajat luulee, että heidän pitää vain seurata: Voi herran tsiisus sentäs! Miten saisi jengin ymmärtämään, että paritanssi vaatii parit aivot, joista yhdetkään ei ole naulassa. Liian moni seuraaja ihan perustanssissakin kuvittelee viejien olevan olemassa vain heitä varten. Ja sitten mietitään, mistä joidenkin tanssiperheiden ”aivovientipakolaisuus” muihin tanssiperheisiin johtuu.
  5. Viejät luulee, että kolmikossa tanssiminen on vaikeaa: Jos et koskaan ole uhrannut omaan vientitekniikkaan ajatustakaan, se on varmasti yhtä helvettiä. Jos luulet seuraajien tehtävän olevan vain seurata, olet ottanut itsellesi turhaa taakkaa kantaaksesi. Itse ajattelen, että rapiat 30% olisi enää viejän vastuulla 3:) Tavallisestihan meillä on se 50% perusparitanssissa.

No mutta ensi kerralla aattelin sitten näihin kaikkiin ajatuksiin workkarilla pureutua.

Olkoon jokaisella oikeus mukavaan tanssiin, joka poistaa stressiä eikä suinkaan sitä lisää!