Vuosien tauko opettamisesta ja maailmalla seikkaileminen ovat antaneet erilaiset eväät opettaa samassa seurassa, kuin aikaisemmin. West coast swing on vuosien ajan vienyt leijonanosan ajasta, joten nyt oli hieman jännittävää lähteä heti kerrasta opettamaan fuskua, buggia ja lavatansseja.
Pitkin kautta en halunnut päästää osaltani tanssijoita liian helpolla. Tunnit olivat tasaisesti boostattu täyteen asiaan, jota moni tanssija tarvitsee selviytyäkseen tanssista kuin tanssista. Niin tekniikkaa, tehtäviä kuin kuvioitakin. Kaikki ei välttämättä tykänneet jokaisesta harjoitteesta, sillä saatettiin joskus mennä hurjastikin yli mukavuusalueen.

Sirpan kanssa todettiin loppukaudesta, että porukkaa on vieläkin ku pipoo.
Naurun remakkaa oli sen verran tasaisesti koko kauden ajan, että jännitys itseltä väistyi ja pystyin rentoutumaan. Torstain tunneista ja ihmisistä tuli nopeasti se juttu, mitä innokkaasti odotti. Rouhea ja raaka rehellisyys ja sen hyväksyminen tunneilla toi esille jotain, joka loi yhteyden koko porukkaan. Voitiin olti varmoja, että raa´an rehellisyyden hetkien jälkeen Rake myös reilusti rohkaisi tanssijoita taidoissaan. Aina, kun oli aihetta.
Sanovat vaihtelun virkistävän ja sitä se on toden totta tehnytkin. Torstain lajikirjo on opettanut myös west coast swingin oppimisesta ja opettamisesta paljon. Koko west coast swingistä oppimaani tietotaito-arsenaalia en ole vielä päässyt käyttämään( hieroo käsiään yhteen), mutta suhteellisen hyvä paketti keväästä tuli.

Superparini Kikka 🙂
Oli hurjan hienoa päästä tekemään yhteistyötä kahden rautaisen tekijän, Sirpa Reuterin ja Kirsi ”Kikka” Suoniemen kanssa. Heitä olen aina ihaillut ja arvostanut ja nyt sukat pyöri viikoittain jalassa, kun molempien persoonien kanssa pääsi yhdistämään omat voimat ja vahvuudet. Nyt on korkattu ja purkitettu kuitenkin vasta ensimmäinen kausi. Mahdollisen toisen kauden aikanahan sitä sitten pistää vauhdin oikein kunnolla päälle 3:) Onhan tässä vielä aikaa tapahtua vaikka ja mitä.
Syvään kumarran kaikille niille, jotka tunneillani olivat ja kävivät. Niin suuri kävijämäärä ei ole koskaan aikaisemmin säilynyt suht samankokoisena viimeisiin kertoihin asti.
Eikä tässä vielä kaikki. Kesäkausi on kohta käsillä 🙂