Jättisuurten ryhmätuntien jälkeen

20170201_173631.jpgOlen saanut jo jonkin aikaa vetää viikkotunteja ryhmille, joita palautteen perusteellakin jo nimitetään ”meka-ryhmiksi”. Lähemmäs 170 henkeä on parhaimmillaan( tai pahimmillaan) saapunut tanssisalille viettämään iltaa tanssin merkeissä. Hirveän paljon ei henkilökohtaista palautetta ennätä erikseen oppijoille antamaan. Ehkä joku opettaja-kammoinen saattaa ollakin hyvillään, kun voi huoletta piiloutua massaan. Ja tämä kaikki vailla pelkoa, että kukaan muistuttaisi kehittymisen tarpeesta tai kehittymisen tapahtumisestakaan.

Näin itse mikrofonin takana olevalle tilanne kyllä hivelee itsetuntoa (ihan kuin väkimäärä olisi minusta johtuvaa), mutta kunnianhimoa löytyy myös erilaiseen oppijoiden kehittämiseen. Viikkotuntien lisäksi jonkin aikaa pyörineet teemapäivät ovat olleet oiva lisäapu heille, jotka haluavat enemmän henkilökohtaista palautetta ja syvemmälle porautuvaa tekniikkaa oman tanssielämyksen maksimoimiseksi. Sirpa Reuterin kanssa järjestämäni teemapäivät maksavat erikseen, joten se tiputtaa ainakin vain liikunnan vuoksi meidän tunneille käyvät. Itseltäkin laskee stressiä, kun vain liikkumisen takia ryhmissä käyvät eivät ole hidastamassa heitä, jotka haluavat kehittää omaa tanssiaan eteenpäin tekniikka edellä.

Näin saavutetaan kaikille etua: Mikäli haluaa olla sosiaalinen ja vähän liikkua, pitäen kunnosta hyvää huolta, on hyvä suunnata eri tanssiseuroihin näkemään tuttuja ja pitämään leppoisaa iltaa. Jos haluaa saada nämä elementit, ja vielä vähän vauhdikkaammin kehittää omaa tanssiaan, tulee suunnata erilaisille tanssileireille ja teemapäiville.

Jättisuuret megaryhmät on siis nähty ja hienojahan ne on. Koen, että tanssintason nostamiseksi on oltava myös muita vaihtoehtoja. Teemapäivät ovat itselleni keino jakaa tietoa ja kehittää ihmisiä tehokkaammin. Väkimäärä ei ole iso, mutta sehän niissä se pointti onkin.

Olen innoissani. Edelleen.

Touhukkaat teemapäivät

Sunnuntai 5.2 alkoikin jännityksen ja innostuksen sekaisin tunnelmin. Oli ensimmäisen Raken ja Sirpan teemapäivän aamu.  Nyt otetaan loistavasta tiimistä enemmän tehoja irti. Vaikka monenmoisessa pyörityksessä tanssin saralla olen ollutkin, uudet kuviot jännittävät hyvällä tapaa aina. Mitä jos kukaan ei tule? Mitä jos kukaan ei tykkää? Mitä jos sitä tätä ja tota? Mielestäni on hyvä, että liian itsevarman rehvakkaasti ei tähän työhön suhtaudu.

Sirpan kanssa tehty työ on tuottanut tulosta. Tanssiseura Hurmion viikkotunneilla väkimäärä on kehittynyt suuremmaksi joka kauden jälkeen. ”Parhaimmillaan” laskettu väkimäärä on huidellut about 170 tanssijan paikkeilla. Sali ja happi alkaa loppumaan, joten eipä se väkimäärä kai enää tuosta kummemmin nouse. Ellei se Hurmion kahden ison salin väliverho lähde nousemaan. XD

Meillä oli kutakuinkin nelisenkymmentä tanssijaa saapunut teemapäivälle. Viikkotunteihin verrattuna mieltälämmittävän pieni ryhmä antoi vihdoinkin paremmat mahdollisuudet antaa palautetta tanssijoille. Kokonaisen teemapäivän aikana on helpompi myös seurata tanssijan kehittymistä ja jaksotta palautetta osiin. Yhden viikkotunnin aikana jäätävän suuressa ryhmässä ei yksittäistä oppijaa pysty kovinkaan helposti henkilökohtaisesti eteenpäin viemään.

Lauantai päivä sujui suhteellisen nopeasti. Liian vikkelästi ei ollut tarkoitus itse asioissa edetä, jotta aitoa oppimista tapahtuisi. Hyvät pohjatiedot omaava ryhmä lähti ihan eri pisteestä eteenpäin verrattuna isoihin viikkotunteihin. Vaikka kauempaakin oli tullut vierailevia tähtiä, heidät saatiin jouhevasti mukaan. Oli hienoa, että ihmiset kerrankin olivat lukeneet ryhmäkuvauksen.

”Megaryhmät”, niin kuin joku jo meidän viikkotunnit nimesikin, on koettu. Nyt käsiä hieroen teemapäivien avulla pureudutaan hieman erilaiseen tanssijoiden kehittämiseen, mihin ennen on saatu mahdollisuus.

Fusku teemapäivä olisi seuraavaksi sunnuntaina 12.2.

Tanssi vieköön!

 

”Uudet” yhteistyökuviot kukkimaan

Vuosia sitten, kun tanssitieni vei SwingTeamin ja Hurmion tunneille, tapasin vaikuttavan persoonan. Sirpa Reuter oli hänen nimensä ja hän oli pistänyt merkille meikäläisen. Jonkun kauden pikkujouluissa hän lähestyi kysyäkseen, josko lähtisin ohjaajaksi Hurmioon. SwingTeamilta oli ehditty vain viikkoa ennemmin kysyä samaa ja olin heillekin lupautunut. Seuraavalla kaudella opetin Hurmion ja Swingteamin yhteisillä tunneilla molempien seurojen alla. Tavallaan en kumpaakaan seuraa koe mitenkään ”kotipesäkseni”, sillä tanssia kehitin jo tuolloin niin monessa muussakin seurassa. Ja olen kehittänyt sen jälkeenkin.

En aloittanut Sirpan kanssa tuolloin ryhmien vetoa, mutta kävin hänen ja hänen parinsa vetämillä tunneilla. Pidin niitä mahtavina. Mieleen jäi kytemään ajatus, että jonain päivänä olisi todella siistii opettaa Sirpan kanssa.

Viime vuonna koulu alkoi antamaan sen verran myöden, että iltoja oli mahdollista irrottaa taas enemmän tanssin opettamiseen ja omaan treenaamiseen. Muutama puhelu ja jokunenkin viestien vaihto, ja meikäläinen pääsi toteuttamaan yhtä pitkä aikaista toivettaan päästä Sirpan kanssa opettamaan. Meidän tunnit ovat olleet mieleenjääviä.

Sirpa on mielestäni yksi tärkeimmistä buggia Suomessa kehittäneistä ihmisistä, ja ilman häntä meikäläinen olisi 110% uppoutunut west coast swingiin. Hänen avullaan olen löytänyt buggiin loogisuuden, jota en ole vielä tähän päiväänkään mennessä löytänyt muiden bugista. Se tunne, kun voi olla täysin vapaa kahleista, ja vain nauttia buggin tanssimisesta.

Tällä hetkellä työmme tanssiseura Hurmiossa on kantanut jonkinlaista hedelmää. Jokainen meidän alaisuudessa aloittava ryhmä on ollut edellistään isompi. En usko, että hirmuisesti väkimäärä enää kasvaa, koska tila ei anna myöden. Eikä happikaan tahdo riittävää.

Näiltä pohjin se idea sitten lähtikin. Hyvällä tiimillä kannattaa kehittää enemmänkin häppeninkiä. Yhteiset teemapäivät on suunniteltu ja mainokset on laitettu kehiin. Eiliset fusku-tunnit tanssiseura Hurmiolla äityi niin hersyviksi, että melkein itsekin jäin sanattomaksi, kun välillä täytyi ehtiä nauraakin. Millainen vuorovaikutus meillä onkaan viikonloppuisin…

Tanssi on taas hauskaa.

Roihuavia partiolaisia

Heinäkuun loppupuolella järjestettiin jäätävän iso partioleiri, jonne tanssiseura Hurmion kautta etsittiin jengiä opettamaan partiolaisille tanssimista. Fuskulla perjantaina ja tuplabuggilla(!!!) lauantaina lähdettiin liikenteeseen. Messissä mukana Reuterin Sirpa (tanssimimmi) ja tuplabugissa Armi Juusela. Nämä ovat ihmisiä, jotka luovat itselleni sisäistä rauhaa ja levollisen olon aina kun näen heidät. Toivon jokaiselle samanlaisia ystäviä.

Roihu-partioleiri oli keskelle metsää noussut telttakaupunki ja vilkas yhteisö. Vähän niin kuin partiolaisten versio fantasia-leffojen erinäisistä taikamaailmoista, joissa hyvikset asuvat. Nähtävää ja kuultavaa olisi ollut useammalle päivälle.

Oli hurjan mukavaa päästä itselle tuntemattoman maailman sisään ja avaamaan heille paritanssin moninaista maailmaa. Isoon telttaan oli tehty yksinkertainen lattia puulevyistä, joka ei liiemmin luistanut. Klassiseen tapaan luiston lisäämiseksi oli tuotu kahvia. Hieman kahvia lattialle ja tunnit saivat kahvilamaisen ominaistuoksun.

20160722_115307Oppijoina oli hurjan nuorta porukkaa. Kuka ikinä onkaan ideoinut partioleirille paritanssia, on nähnyt mielestäni ”out of the box” ja lähtenyt antamaan loistavaa esimerkkiä jokaiselle paritanssikurssien järjestäjälle, kuinka voidaan miettiä uusia tapoja edistää tanssikulttuuria. Ympäristö oli itsellekin uusi, joten kaiken pyrin antamaan omasta persoonastani oppijoille, jotta heille jäisi hyvä fiilis paritanssista. Partiolaiset olivat iloista ja nauravaista porukkaa, tuntuivat hyväksyvän toiset ihmiset avoimin mielin. Porukasta tuli jotenkin positiivisen sanaton olo. Oi että, kun olisin kyllä viettänyt koko loppukesän metsässä opettaen heille lisää.

Vain paripäiväiseksi jäi tutustuminen partiolaisten maailmaan. Vaikka kaikkeni annoin, niin kyllähän sieltä suusta pääsi yksi sammakkokin. Aistin, että solmujen teosta läpän heittäminen ehkä kannattaa sittenkin jättää jonnekin toisaalle.

 

 

 

Pelinavaus Hurmiossa

Vuosien tauko opettamisesta ja maailmalla seikkaileminen ovat antaneet erilaiset eväät opettaa samassa seurassa, kuin aikaisemmin. West coast swing on vuosien ajan vienyt leijonanosan ajasta, joten nyt oli hieman jännittävää lähteä heti kerrasta opettamaan fuskua, buggia ja lavatansseja.

Pitkin kautta en halunnut päästää osaltani tanssijoita liian helpolla. Tunnit olivat tasaisesti boostattu täyteen asiaan, jota moni tanssija tarvitsee selviytyäkseen tanssista kuin tanssista. Niin tekniikkaa, tehtäviä kuin kuvioitakin. Kaikki ei välttämättä tykänneet jokaisesta harjoitteesta, sillä saatettiin joskus mennä hurjastikin yli mukavuusalueen.

 

20160421_191012-2

Sirpan kanssa todettiin loppukaudesta, että porukkaa on vieläkin ku pipoo.

 

Naurun remakkaa oli sen verran tasaisesti koko kauden ajan, että jännitys itseltä väistyi ja pystyin rentoutumaan. Torstain tunneista ja ihmisistä tuli nopeasti se juttu, mitä innokkaasti odotti. Rouhea ja raaka rehellisyys ja sen hyväksyminen tunneilla toi esille jotain, joka loi yhteyden koko porukkaan. Voitiin olti varmoja, että raa´an rehellisyyden hetkien jälkeen Rake myös reilusti rohkaisi tanssijoita taidoissaan. Aina, kun oli aihetta.

Sanovat vaihtelun virkistävän ja sitä se on toden totta tehnytkin. Torstain lajikirjo on opettanut myös west coast swingin oppimisesta ja opettamisesta paljon. Koko west coast swingistä oppimaani tietotaito-arsenaalia en ole vielä päässyt käyttämään( hieroo käsiään yhteen), mutta suhteellisen hyvä paketti keväästä tuli.

IMG-20160422-WA0001-1

Superparini Kikka 🙂

Oli hurjan hienoa päästä tekemään yhteistyötä kahden rautaisen tekijän, Sirpa Reuterin ja Kirsi ”Kikka” Suoniemen kanssa. Heitä olen aina ihaillut ja arvostanut ja nyt sukat pyöri viikoittain jalassa, kun molempien persoonien kanssa pääsi yhdistämään omat voimat ja vahvuudet. Nyt on korkattu ja purkitettu kuitenkin vasta ensimmäinen kausi. Mahdollisen toisen kauden aikanahan sitä sitten pistää vauhdin oikein kunnolla päälle 3:) Onhan tässä vielä aikaa tapahtua vaikka ja mitä.

Syvään kumarran kaikille niille, jotka tunneillani olivat ja kävivät. Niin suuri kävijämäärä ei ole koskaan aikaisemmin säilynyt suht samankokoisena viimeisiin kertoihin asti.

Eikä tässä vielä kaikki. Kesäkausi on kohta käsillä 🙂

Syrjähypyllä Hurmioon

Kuluvalla kausi alkoi muutoksilla omalla tanssin opettamis rintamalla. Vuosien tauon jälkeen läksin opettamaan muutakin kuin west coast swingiä. West coast swing kehittyy nyt niin hurjan lujaa, että terävässä kärjessä pysyminen vaatii päivittäistä panostamista. Näin ollen strateginen siirtyminen yhdeksi päiväksi viikossa opettamaan tanssiseura Hurmiolle buggia, fuskua ja LAVATANSSEJA (luit oikein) antaa uudenlaista näkökulmaa myös west coast swingin kehittämiseen.

Loppujen lopuksihan jokainen tanssii lajia kuin lajia omalla vartalollaan, joten kokonaan ihmisvartalon toimintaa ei tarvitse uudelleen kehittää. Jokaisessa vetämissäni ryhmissä on täysin erilaisilla ajatuksilla liikkuvia ihmisiä kuin west coast swingissä. Nämä ajattelun erot haastavat ja herättävät mielenkiintoa. Puolin ja toisin ajattelin hyöty käyttää saamaani tietoa kaikkien oppijoiden tueksi ja turvaksi, hyödyksi ja parhaaksi.

Lavatanssien alkeet on suunnattu 55+ ikäisille tanssijoille. On ollut ilo ja kunnia työskennellä Suoniemen Kikan ja ajoittain sijaisena olleen Heikkilän Sarin kanssa. Yhdistämällä heidän supervoimansa meikäläisen west coast swing taustaan olemme saaneet vähintäänkin mieleenpainuvia tunteja aikaan. Välillä on saattanut tulla tunne, että irlantilainen riverdance on vallannut valssitunnin tai muuten vaan vakavoiduttu valanvannomisen sorttisiin merkkeihin foksitunneilla. Totuus on toinen. Varsinkin valanvannomis-harjoite on tuonut rutkasti palautetta. Tykkään kehitellä harjoitteita, jotka pakottaa salaa laiskemmankin oppijan oppimaan hymyssä suin.

Koska kaikki ovat itseäni jokseenkin lavatanssi 55+ ryhmässä vanhempia, on hieman vaatinut mukautumista sovittaa oma persoona ryhmän dynamiikkaan. Näin loppukaudesta kyseisestä ryhmästä on tullut kuitenkin itselleni henkireikä, joka antaa erilaista energiaa päivään. Energiaa, jota ei saa vain nuorista koostuvista ryhmistä. Torstaisin tulee usein muistoja lapsuudesta. Ajasta, jolloin viihdyin vähiten ikäisteni seurassa.

20160211_191744-1

Porukkaa sataa (toista)sataa ropisee 😀

Buggin ja fuskun alkeisjatko ryhmiä luotsataan yhdessä Reuterin Sirpan kanssa. Aikoinaan harkitsin tanssimisen lopettamista, koska se ei tuntunut oikein omalta jutulta. Paljon kädet kipeyttäviä käsihäkkyröitä ja olat sijoiltaan repiviä seuraajia. Sirpa sai houkuteltua minut Kalle Palon bugg-kurssille, jossa sain uutta oppia vartalolla viemiseen. Kulttuurishokki kurssille osallistuessa oli melkoinen. Tuntui kuin olisi saapunut tanssilliseen paratiisiin. Näen Sirpan tärkeimpänä vaikuttajana (edelleen)Suomessa buggin kehityksessä ja nyt olikin kunnia päästä hänen opetusparikseen.

Sinänsäkin tuntuu, että Sirpan kanssa homma taitaa kurssilaistenkin mielestä pelittää. Porukkaa kun tuppaa torstaisin olevan niin paljon, että happi tuntuu loppuvan kesken ja nauru häiritsee hengenvetoja. Väärän puolen maailman bugissa ja nop-nopeilla liikkuminen fuskussa tekevät tanssijoita, joista olen jo nyt hurjan ylpeä.

Hienoa saada olla mukana tässä oppimisen vaiheessa.