Eurooppalainen west coast swing scene alkaa olemaan kalenterin osalta suhteellisen täyteläinen. Jo useampi tapahtuma menee toistensa kanssa päällekkäin, jolloin ihmisille tulee valinnan vaikeus. Kilpailu osallistujista tekee hyvää, sillä jokainen tapahtuman järjestäjä joutuu olemaan skarppina saadakseen tapahtumiinsa väkeä. Tapahtumia tuleekin personoida, jotta ne erottuvat massasta.
Finnish Openissa (25.-28.3.2016)on aina ollut hurjan erilaisia teemoja kautta aikojen. Ja ne ovat olleet hurjan toimivia. Niin tänäkin vuonna. Lelukauppa-teeman ympärille oli rakennettu kokonainen satumaa, joka ei voinut ketään jättää murheelliseksi.
Paikan päälle oli roudattu kasapäin leluja ja pelejä koristamaan Astoria-salia. Tapahtumassa oli myös kilpailu, jossa eniten erilaisia pelejä voittaneet kirjattiin isoon paperiin. Jäätävän fiksu ajatus järjestäjiltä. Pelaamalla pelejä muiden kanssa sitä tulee oppineeksi ihan erilaisia asioita toisesta, kun jos nähtäisiin vain tanssilattialla. Kutkuttava ratkaisu saada vähemmän smalltalkkia käyttävä kansa vuorovaikutukseen muiden kanssa. Tästä kannattaa muidenkin tapahtumien järjestäjien ottaa mallia.
Itsehän saavuin leirille vasta sunnuntaina ja vähän mietinkin, miten pääsen muiden vauhtiin mukaan. Olin ihan kuutamolla, kun hurjan paljon ihmiset halusivat jutella. Jälkeenpäin kuulin, ettei meikäläistä saliin saanut päästää, ennen kuin oikeaan aikaan. Kun saliin sitten meikäläinen vietiin, niin porukka oli treenannut koreografian AllStarssiin nousuni kunniaksi. Häkeltynyt olo on helppo muistaa mieleen, sillä en muista kenenkään tehneen minulle ennen näin.
Tällaisilla ihmisillä Suomen west coast swing porskuttaa pitkälle ja pitkään.