Kun uuteen kaupunkiin menee ensimmäistä kertaa pitämään viikkotunteja, pyörii mahassa perhosia. Monen vuoden jälkeenkin ajattelen sen olevan hyvä ja virkistävä elementti tehdä työtä, josta tykkää. Viikkotuntien toisella kertaa perhosparvi on isompi, kuin ensimmäisellä kerralla. Mitä jos kukaan ei tulekaan enää takaisin?

Ehkä jonnin verran vielä peilaa pieniä siruja omassa itsetunnossaan suhteessa oppilaiden määrään tanssitunneilla. Hiljalleen olen jalostanut näistäkin asioista hommaa eteenpäin. Oli miten oli, tunnille tulivat kaikki he, jotka viime kerrallakin olivat.

Lahden west coast swing porukkaa voi kehua hyvästä connectionista: muutamat vinkeät variaatiot napattiin hyvin tanssiin ja ne jäivät omaan tanssiin myös elämään. Mielestäni opettajan on helppo saada oppilaat tekemään jotain tanssitunnin aikana, mutta parhaimmat opettajat saavat opetettavat kuviot jäämään myös tanssiin tanssituntien jälkeenkin. Jokunen hauska harjoituskin connectionista tehtiin, mutta jos sittenkään kukaan ei pyrkisi omaa west coast swingiänsä viemään niin tehokkaasti kohti riverdancea…

Tiinan kanssa opettaminen on hurjan kivaa. Ajatuksia ja uusia tuulia tulee koko ajan lisää, vaikka opetettavat kuviot olisi itselle tuttuja. Aina olen ollut opettajaparien vaihtamisen puolesta puhuja, sillä silloin ei niin herkästi jumiinnu hyviinkään tapoihinsa. Vaihtelun kautta niistä pääsee jalostamaan jopa loistavia.

Suomi on hyvällä tolalla west coast swingin suhteen, ja parempaan ollaan koko ajan menossa. Hiljalleen rakennettua yhteisöä voidaan edelleenkin kehittää, mutta hyviä tyyppejä sitä kehittämään ei tule koskaan liikaa. Hatunnosto Lahdelle, että olen päässyt jälleen hieman hiomaan suomalaista west coast swing osaamista heidän kaupungissaan.

Ensiviikolla puoliväli. Herttinen, kun tuo aika menee menojaan.