Oulu hoijaa!

Hanna oli menneenä viikonloppuna opettamassa Oulussa ja meikäläisellä posahti monen mutkan kautta sama viikonloppu vapaaksi. Tuumasta toimeen ja vauhti päälle Oulun kavereille, notta meikä olis tulossa ja vailla sen suurempia tanssisuunnitelmia!

…Nooh, ehkä nyt kuitenkin petasin paikkaa päästä lauantaina iltabileisiin tsekkaileen vähän Oulun seudun connectionia. Junassa oli ihan hassua Hannan kanssa, kun toinen meistä oli menossa vetään duunia ja toinen oli menossa vetään Oulun kaverit läpikäyvää rundia.

Bileissä pyöri päässä muutkin kuin kuviot. Verrattuna aiempaan kertaan naamat oli jonkun verran vaihtuneet. Onhan siitä useampi vuosi, kun ensimmäisen kerran Oulussa west coast swingin merkeissä pyörin. On silmät avaavaa toisaalta, kun ei käykään ”koko ajan” yhdessä paikassa. Pitkä väli antaa isomman kontrastin kehityksestä verratessa käyntikertoja toisiinsa. Nyt ymmärtää taas jälleen kerran paremmin etelän hedelmiäkin.

Nyt ei saa käsittää väärin: vaikka kaupungissa oli samaan aikaan useampi tanssitapahtuma, oli west coast swing bileissä kutkuttavan hyvin porukkaa ja Oulun sorttinen tunnelma. Aika aktiivisesti meikä haki porukkaa (ainakin omasta mielestäni) ja ihan yllätyin, kun minuakin uskaltautui hakemaan tanssija, jota en ollut koskaan aikasemmin (kai) nähnyt.

En ehkä osannut sitä odottaa. Samalla minua hymyilytti ne kerrat, kun olen keskustellut henkilön kanssa, joka taas itse on yllättynyt, kun itse pitäisi hakea tanssimaan. Ne ovat niitä ihmisiä, joidenka mielestä muiden pitää hakea juuri häntä tanssimaan, luojan lahjaa tanssimaailmalle.. Onneksi tällaisten asenteiden tapana ei ole jäädä liiaksi west coast swingin pariin jumittumaan.

Tuo minua hakenut ihminen jotenkin väräytti sydäntä. Hän muistutti ajoista, jolloin kaikki oltiin vielä niin täynnä kukkasia, perhosia ja sateenkaaria. Ajasta, jolloin kaikki haki kaikkia tanssimaan välittämättä toisen tanssitasosta (tai siitä huolimatta) ja vaikka ”virheitäkin” välillä tuli, niin puolin ja toisin kumpikin hyväksyi toisen ihmisenä niiden jälkeenkin. Ajasta, jolloin kukaan ei marttyyrina jäänyt poraamaan nurkkaan, vaan itsekin ottivat vastuuta illan tanssimäärästään ja rohkeasti hakivat tanssimaan.

Siinä oli vain me kaksi, tanssimassa ja pitämässä hauskaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s