Tiistaina päästiin sitten aloittamaan Helsingissä kauden aherrus. Tasojaon kautta piti ihan porukkaa laitella sopiville kursseille.

Tasojako on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta sen kautta voidaan porukkaa jakaa fyysisten ominaisuuksien ja  valmiuksien perusteella ryhmiin. Toisaalta ei pääse mitenkään arvioimaan mentaalisia voimavaroja mennä eteenpäin. Jos joku kehittää systeemin, millä tehdä tasajakoa arvojen ja asenteiden perusteella, niin olen kiinnostunut. Mitä olisikaan vetää porukkaa, joilla kaikilla on oman kehityksensä ohella aito halu kehittää west coast swing yhteisöä? Nykykäytäntein sitä ei voi kuin arvailla.

Toinen kausi lähtee käyntiin Cometsilla, ja viime kaudesta oppineena tiedän, että tästäkin kurssista tulee melko mielenkiintoinen. Porukalta on karissut viimeisetkin vieraskoreuden rippeet ja nyt odotankin haastavampia kyssäreitä ja oivalluksia myös opettajien pureskeltaviksi.

Kun tasojako oli tehty, päästiin vielä koko ryhmälle vetämään tuntia. Kun omaan tahtiin antoi porukan välillä testailla, siihen viejän korvien välissä soivaan musiikkiin, ponjasin kivan ilmiön: porukka pohtii kuvioita ja asioita ääneen ja vieläpä sulassa sovussa. Ainakaan itse en bongannut ketään, joka olisi alkanut saarnaamaan toiselle toisen virheistä. Mielestäni tämä kertoo sydämen sivistyneisyydestä.

Jos ei tee ”virheitä” west coast swingissä, ei treenaa tarpeeksi lujaa oppiakseen asioita. Ajoittain näkee ihmisiä, jotka ajattelee olevansa luojan lahjoja west coast swing maailmalle. Näillä ihmisillä tuntuu omien korviensa välissä olevan oikeus opettaa, ja sitä kautta häiritä varsinaista opetusdynamiikkaa. Onneksi tälläistä en tiistaina bongannut.

Ensiviikolla eriytynein ryhmin. Vähänkö tääl hieron käsiäni yhteen.