Tarinat käsien kautta.

Viikko ilman tunteja tekikin tosi hyvää Cometsin viikkotuntilaisille. Tauko tanssiharrastuksessa tekee ajoittain todella hyvää tanssijoille myös opettajan näkökulmasta. Paljon tulee yleensä unohdettua tauon aikana maneereita, mutta myös hyvääkin saattaa jäädä unholaan. Pieni tauko putsaa kuitenkin sopivasti pöytää, jotta voi jatkaa vieläkin tehokkaammin seuraaviin aihealueisiin. Vanhat opitut pahat tavat eivät välttämättä ole silloin niin paljon häiritsemässä.

Osa porukasta oli tanssinut entistä enemmän viikonloppuna järjestetyn west coast swing-tapahtuman bileissä ja tunneilla. Hieno juttu, että Tiina Aalto ja Hanna Jokinen jaksavat järjestää niin hienoa tapahtumaa Helsingissä. Yleensä viikonloppu tapahtumissa oman viikkotuntien flow katkeaa. Hyvälläkin tapaa.. Pitkin Suomea tulleet uudet connectionit tulee testattua saaduilla opeilla. Myös ulkomaiset tanssijat tulevat avartamaan näkemystä tästä niin mielettömän hienosta tanssista.

Tunneilla nostettiin esille asia, joka niin kaiken kattavasti west coast swing tanssijoita yhdistää. Ei ollut väliä, oliko paikalla viikonloppuna vai pitikö taukoa. Molemmista vaihtoehdoista tulevat hyvät puolet saadaan kyllä hyötykäyttöön tunneilla. Jokaisen connectionin kautta kulkee tarinat ja vaikutteet tanssijalta tanssijalle. West coast swing on tanssi, jota opitaan näiden tarinoiden kautta. Mitä useamman ihmisen käsien kautta pääsee kokemaan mukana kulkevat tarinat, sitä avarammaksi oma tanssikin tulee ja sitä paremman kokonaiskuvan west coast swingistä saa. Ja kyllähän se paremmaksi tanssijaksikin muovaa.

Kun hieman avaa silmiään tanssin kautta tulevalle tietotulvasta toisesta ihmisestä, löytää täysin uuden maailman. Maailman, jota parhainkaan opettaja ei pysty opettamaan, sillä jokaisen on koettava se itse.

Ei voi kuin lämmöllä miettiä jokaista west coast swing tanssijaa, joka tuo oman persoonansa ja tarinansa yhteisöön. Tämän viikon tiistaina Cometsin viikkotunneilla tuo periaate näytti konkreettisesti toimivan ja kehittävän porukkaa taas pikkasen eteenpäin.

Voihan yläfemma ja sen kautta tuntemamme informaatio sentäs!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s