Yksi vahvimmista elementeistä, jota west coast swing maailmassa arvostan, on sekahaku systeemi. Se, yhdistettynä ajatukseen tanssia yksi tanssi ennen seuraavaan pariin vaihtamista, on mielestäni yksi menestystekijä suomalaisessa west coast swing historiassa. Kaikella on kuitenkin puolensa, kuten seuraava tarinani osoittaa:
”Osallistuin kesällä erääseen Pohjois-Ruotsissa järjestettävään tapahtumaan. En ollut opettajana kyseisessä tapahtumassa. Iltabileissä tanssin hurjan paljon ihmisten kanssa (mä tykkään hurjasti sosiaalitanssia), mutta loppuehtoosta alkoi väsymys iskeä. Istahdin esiintymislavan reunalle ja nostin jalat ylös, jotten kehonkieleltäni näyttäisi niin helposti haettavalta, sillä pieni lepo ei ollut pahitteeksi. Halusin myös vain katsella ja ihailla muiden tanssia hetken.
Minua haettiin tanssimaan. Olin iloinen.
Kun tanssi päättyi, siirryin uudelleen lavalle, mutta tällä kertaa siirryin reunasta metrin päähän. Eteeni muodostui suht nopeasti ihmismuuri, joka nojasi lavaan, ja peitti osittain näkyvyyden. En odottanut, että kukaan rohkenisi hakemaan johtuen paikkavalinnasta, jonka toivoin antavan merkkiä pienen lepohetken tarpeesta.
Minua haettiin tanssimaan. Olin iloinen.
Kun tanssi päättyi, siirryin jälleen lavalle. Tällä kertaa pitkälle lavan reunasta, otin juomalasini käteeni ja juttelin niitä näitä viereeni istumaan tulleelle kaverilleni. Toivoin, että meneillään oleva keskustelu ja juomalasin kädessä pitäminen (+plus pitkä etäisyys tanssilattialta) olisi sanattomasti viestinyt, etten ole haettavissa.
Minua haettiin tanssimaan. Olin vähän jo hämmentynyt.
Kun tanssi päättyi, siirryin lavalle. Tällä kertaa menin kaukaisimpaan peränurkkaan, otin juomalasin käteen, puhelimen toiseen käteen, käänsin selkäni tanssilattialle päin, ja vedin mustan hupparini hupun vielä päähäni, ennen kuin jalkani henkitoreissaan vetelivät viimeisiä hoosiannojaan. Ajattelin, että nyt saan kaipaamani lepohetken.
Minua haettiin tanssimaan. Olin lähes jalaton.
Kiitin tanssiin hausta, mutta samaan hengenvetoon sanoin ystävällisesti tarvitsevani hetken taukoa, jotta jaksaisin tanssia vielä pidempään hetken päästä. Kysyin, josko voisin tanssia hänen kanssaan vähän myöhemmin.
”Ei tarvitse, jos kerta nytkään et jaksa”, kuului sivaltava vastaus, jota seurasi äkkinäinen niskojen nakkelu ja pois lähteminen. Hakija meni muutaman muun tanssijan luokse ja pienen supattelun jälkeen porukka katsoi minua päästä varpaisiin päätään pudistellen. Samalla he keräsivät kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtivät tanssipaikalta pois.
Nyt olin lähes sanaton.
Pakkasin omat tavarani ja otin tanssikengät pois. Yöpaikassani läheisessä talossa saisin lepuuttaa jalkojani. Sieltä kukaan ei tule hakemaan tanssimaan. Seuraavana päivänä tulin paaaaaljon myöhemmin tanssimaan, jotta jaksaisin tanssia sen aikaa, kun paikalle olen. ”
Minä en ole maailmanluokan west coast swing-stara, mutta ymmärrän tuon illan jälleen paremmin heidän tapaansa tulla myöhään iltabileisiin. Jos etääntyminen tanssilattialta, juoman tai kännykän piteleminen, kaverin kanssa keskustelu tai jopa koominen selänkääntö ja hupun päähän laittaminen ei auta hetkellisen levon saamiseksi, niin onko parempi lähteä pois tai olla ilmaantumatta paikalle. Miten se vaikuttaa ennen pitkää, jos joku ahdistuu siitä, että aina täytyy olla haettavissa?
Muistan yhdenkin palautteen tanssijalta, joka yhdessä järjestämässäni tapahtumassa toivoi pientä muutosta. Hän toivoi rajattua aluetta, josta ei saa tulla hakemaan. Hän kertoi, ettei ole kummoinenkaan paritanssija, muttei saanut hetkeäkään rauhaa tanssiin hauilta ja pumppukin oli kovilla. Tunnelma oli mukava, eikä hän vielä olisi halunnut poiskaan paikalta lähteä. Hän halusi jossain vaiheessa vain istahtaa ja katsella muita tanssijoita. Pienen lepohetken jälkeen hän olisi ollut virkeämpi tanssimaan.
En tiedä, ovatko ihmiset kykenemättömiä lukemaan sanattomia signaaleja, vai skipataanko ne ajatellen tanssinhaun yli- ja ohiajavan kaikki muut elementit west coast swing bileissä (sosiaalisuus, halu jutella, tarve toilettiin, nestetankkaus, juttelu). Eikä yhteisöllisyys tarkoita muutakin, kun tanssimista. Eikö joskus olisi kiva myös jutella jonkun kanssa vähän pidempään ja syvällisemmin? Joku kavereista saattaa tarvita kuuntelijaa herkistä aiheista ja yhtäkkinen tanssiinhaku rikkoo tunnelmaa, vaikkei lähtisikään tanssimaan.
Don`t get me wrong. Mä diggaan sekahausta. Sillä on vaan toinenkin puoli. Vähän niin kuin demokratia. Ei täydellinen, mutta paras tän hetkisistä vaihtoehdoista.
Ps. Seuraavaksi tuumailen ratkaisua tähän ominaisuuteen ja postaan siitä blogipostauksen vähän myöhemmin. Kommentoi ja heitä ajatuksia aiheesta.
ekarolas 