Puistokulmassa suhisee

Vantaan Puistokulmaan suunnattiin Hanna kanssa lauantaina. Saimme kunnian muistaakseni kolmatta(vai neljättä) kertaa opettaa Vantaalla Markku Porvarin kutsumana. Aiemmilla kerroilla tupa on ollut ääriään myöden täynnä. Suuret ryhmät ovat erilaisia vetää ja opettaa kuin pienet ryhmät. Tällä kertaa tilaa oli enemmän käyttää hyödyksi.

Ekat kaksi tuntia olivat sydäntä helliviä osallistuja joukon suhteen: monta uutta kasvoa, joita aiemmin en ollut nähnyt ollenkaan. Hienoa, että löytyy tapahtuman järjestäjiä, jotka pitävät huolta scenen jatkumisesta tarjoamalla alkeiskurssitusta myös viikonloppuisin. Mikään ei olisikaan pahempaa, kuin maa, jonka tapahtuman järjestäjät yrittävät yksi toisensa jälkeen saada tapahtumiinsa sen pisimmälle edistyneen tanssijaporukan. Alkeissa se tulevaisuus on. Jos siellä homma menee reisille, on turha edes toivoa porukan jatkavan eteenpäin. Ja lisää tanssijoita tarvitsee tanssiperhe kuin tanssiperhe kehittyäkseen. Liikaa eivät vielä suomalaiset tanssi paritansseja.

Kuuden tunnin opetuspäivät ovat meillä hieman harvinaisempia. Kaikkensa antaminen kuuden tunnin aikana vie mehut kovakuntoiseltakin kulkijalta. Puistokulman kurssilaisilla on aina ollut jotenkin määrätynlainen leppoisa tunnelma, joka välittyy opettajalle asti. Porukka puhaltaa yhteen hiileen, jotta kaikille tulee mukava päivä. Kyllähän sillä jaksaa.

I love my job!

Hämeenlinna soikoon!

Tänään oli ”ripeät alkeet” Hämeenlinnassa Baunssin salilla. Parikymmentä tanssijaa oli lähtenyt uhmaamaan vienoista syyskeliä vielä sunnuntai iltansa ratoksi. Terminä ”ripeät alkeet” on ennen ollut veteen piirrettyä viivaa. Tällä kertaa Hämeenlinna näytti, että joku niitä esittelytekstejäkin lukee. Omasta mielestänikin vauhti oli ripeä tahtinen aiempiin alkeisiin verrattuna. Jokaiselle osallistujalla oli tanssipohjaa jo tovinen ennen west coast swingin pariin tutustumista. Ja aiemmat opettajat muista tansseista olivat tehneet hyvää työtä.

Ajoittain lähtiessä vetämään alkeita pyörähtää mieleen oma alkutaival. Kuinka monta triplaa onkaan läpi käyty sen jälkeen. Toiveena itsellä on, että oma opetus kehittyisi koko ajan niin, ettei kenenkään muun tarvitsisi tehdä enää samoja virheitä tai kulkea yhtä pitkää matkaa saadakseen saman tiedon edistyäkseen.

Silti tälläkin kertaa lähdettiin tarjoamaan erilaiset alkeet suhteessa vanhaan kaavaan. Edelleenkin mentiin vartalolähtöisesti eteenpäin, mutta hykertelin ajoittain, kuinka Hannan kanssa saatiin jemmattua mukaan sellaista tekniikkaa hautumaan nottei ole tosikaan! Myöhemmin maatkaamme niin kuin aiemmin olemme pedanneet.

Baunssi on hatunnoston arvoisesti lähtenyt rakentamaan vähän erilaisempaa kokonaisuutta meidän varalta. Tällä kertaa homma ei ole kerta rykäyksellä ohi vaan west coast swingiä on vielä kahtena kokonaisuutena tasaisin väliajoin. Ensi kerralla tasona on alkeisjatko, joten tämän päivän settiä pystyy hyvin makustelemaan siihen mennessä. Viimeisenä kerralla on sitten jo bileet vielä opetuksien päälle, jolloin Tampere ja Helsinki saa mukavan paikan ainakin yhdeksi kerraksi tulla saamaan tuntumaa, mitä uutta Kanta-Häme voi tuoda west coast swing bileiden tunnelmaan.

Silmäkulma korkealla ja innolla odottaen..

Terveisiä Mouhijärveltä!

Niin paljon on kerääntynyt ajatuksia ja mietteitä elämästä ja tanssista matkan varrelta, ettei kaiken jakamiselle tunnu olevan aikaa. Joskus saa automatkalla tai illanistujaisissa vauhtiin keskustelut, jonka toivoisi jakavan myös muiden ihmisten kanssa. Aiheet tulevat usein joko elämästä itsestään tai tanssista. Lopulta ne kaikki kuitenkin nivoutuvat toisiinsa

.koiruus

Usein tulee tunne, että minut on laitettu seuraamaan elämää, kuin jotain erikoisempaa elokuvaa. Elokuva jyllää eteenpäin draamoineen, iloineen ja suruineen ja minä sitä seuraan hieman sivusta. Nyt koen pääseväni hieman aukaisemaan näitä ajatuksia ja ristiriitoja, mutta myös mahdollisuuksia, mitä koen vielä elokuvassa eteen tulevaksi.

Tällä hetkellä opiskelen liiketaloutta Hämeen Ammattikorkeakoulussa, etsin harjoittelupaikkaa, pohdin ruokavalion vaikutusta arkeen, treenaan blogin pitämistä ja kehitän itsestäni parempaa ihmistä west coast swingin parissa.