Poikkesin nopeasti siinä Mouhijärvelläkin ennen seuraavaa reissua. Takaisin tullessa salaiset ihailijat olivat teipanneet ulko-oveen synttärionnittelu. Vieläkin naama vääntyy hymyyn, kun muistelen sitä pölmästynyttä fiilistä, kun näin tämän ovessa. Ketkä ikinä sitten tämän takana ovatkaan, niin iloinen olen saadusta tervehdyksestä. Puolen tuhatta face-onnittelua on tietysti hieno juttu, mut camoon: tähän on nähty erilailla vaivaa.
Montaakaan hetkeä en saanut huilattua uudenvuoden leirin jälkeen, kun oli jo kova kiirus valmistella matkaa Ruotsiin. Viime vuonna olin samassa tapahtumassa ja kisailin seuraajana intermediatessa. Hienoa saada tunnustusta omista seuraamistaidoistaan. Olin finaalin kuudes kuudestatoista seuraajasta. Tällä kertaa olin jo suunnitellut meneväni advanceen seuraajaksi. Jotain sekaannusta siinä tapahtui, kun ei ollutkaan mahdollista osallistua kuin viejänä. Viejistä oli vain pulaa siinä vaiheessa, kun ilmoittauduin. Facebookissa olivat vielä hätyytelleet jälkeenpäin, että seuraajana kisaaminen olisi mahdollista. En ottanut ressiä aiheesta, joten viejänä oleminen oli varsin mukavaa. Toisella kertaa sitten taas.
Ja olihan minulla kuitenkin kunnia päästä ProShowhun ihan jäätävän taitavan Ben Hootenin kanssa. Voin kertoo, että hän on kyllä meikäläisen uus suosikki. Se connection, joka siitä herrasta välittyy.. Sais itekin samanlaisen. Että sais oman seuraajan rentoutumaan, kun ympärillä on parisen sataa tuijottavaa silmää. Tsekkaa täältä meidän veto.
Ruotsin tapahtumissa on se hieno juttu, että suurin osa järjestetään samassa hotellissa. Ei tarvitse aina ahdistua uusista paikoista, kun tapahtumaan osallistuminen alkaa olla jo perinteen tuntuinen. Lentokentältä taksilla hotelliin on varmaan puolisen tuntia, eikä hinta päätä huimaa (kuhan ei mee kusetustaksiin).
Viikonlopun ehdottomasti parasta antia olivat jälleen intensiivit. Mario Robaun tuomarointi- kisaamis- ja sosiaalitanssijan intensiivit toivat jälleen uuden kasvavan oksan omaan west coast swing puuhun. Tiedon sanotaan lisäävän tuskaa, mutta minulle tieto useimmiten tuo levon. Vaikka uusia kysymyksiä tulee paljon, on vapauttavaa saada vastauksia vanhoihin. Uusilla fiiliksillä taas on mukavampi jatkaa kehitystä eteenpäin. Jos missään vaiheessa on mahdollisuuksia ottaa Robaun yksärit, niin kannatan kaikkia, mutta tuomarikoulutusta ylitse muiden. Ei tarvitse välttämättä tähdätä tuomariksi.Kurssilta saa todella paljon omaan tanssiinsa. Varsinkin, jos meinaa itseään kehittää niin, että pärjää kisoissakin. Ja muutenkin Robau on persoonana kokemisen arvoinen 🙂
Mario vauhdissa
Harmillista, että Suomessa peräänkuulutetaan sosiaalitanssijuutta kisaamisen kustannuksella. Kisat ovat minulle monisyisen lajin kannalta tärkeää. Se eräänlailla säilyttää lajia lajinomaisena, kun tuomaroimassa on päätöksiään perustelemaan pystyviä ihmisiä. Ilman kisoja kaikki tanssisivat kuten tahtovat ja hetken päästä ihmeteltäisiin Suomen west coast swingin tippumista kansainvälisestä perheestä. Tovin aikaa ja varmaan lanseerattaisiin ”suomiwestcoastswing”, joka olisi vaan paskemmalla tekniikalla tanssittua… ”jotain”. Näin on käynyt Suomessa mielestäni bugg-nimiselle tanssille. Edelleenkin peräänkuulutan, ettei tämän tanssiperheen tarvitse ajaa yhtä pahasti karille.
Mutta ei se pelkkä kilpaileminenkaan toisi paratiisia. Tärkeää olisi löytää hyvä kompinaatio näistä kahdesta, jotta molemmat elementit pystyisivät rakentamaan osiltaan hyvää sceneä. Puhun siis osista, en ihmisistä. Kaikissa meissä on kilpailuhenkisyyttä ja sosiaalisuutta.
West coast swingin tulevaisuus tanssii tanssijoidensa varassa.
Ekarolas 