Touhukkaat teemapäivät

Sunnuntai 5.2 alkoikin jännityksen ja innostuksen sekaisin tunnelmin. Oli ensimmäisen Raken ja Sirpan teemapäivän aamu.  Nyt otetaan loistavasta tiimistä enemmän tehoja irti. Vaikka monenmoisessa pyörityksessä tanssin saralla olen ollutkin, uudet kuviot jännittävät hyvällä tapaa aina. Mitä jos kukaan ei tule? Mitä jos kukaan ei tykkää? Mitä jos sitä tätä ja tota? Mielestäni on hyvä, että liian itsevarman rehvakkaasti ei tähän työhön suhtaudu.

Sirpan kanssa tehty työ on tuottanut tulosta. Tanssiseura Hurmion viikkotunneilla väkimäärä on kehittynyt suuremmaksi joka kauden jälkeen. ”Parhaimmillaan” laskettu väkimäärä on huidellut about 170 tanssijan paikkeilla. Sali ja happi alkaa loppumaan, joten eipä se väkimäärä kai enää tuosta kummemmin nouse. Ellei se Hurmion kahden ison salin väliverho lähde nousemaan. XD

Meillä oli kutakuinkin nelisenkymmentä tanssijaa saapunut teemapäivälle. Viikkotunteihin verrattuna mieltälämmittävän pieni ryhmä antoi vihdoinkin paremmat mahdollisuudet antaa palautetta tanssijoille. Kokonaisen teemapäivän aikana on helpompi myös seurata tanssijan kehittymistä ja jaksotta palautetta osiin. Yhden viikkotunnin aikana jäätävän suuressa ryhmässä ei yksittäistä oppijaa pysty kovinkaan helposti henkilökohtaisesti eteenpäin viemään.

Lauantai päivä sujui suhteellisen nopeasti. Liian vikkelästi ei ollut tarkoitus itse asioissa edetä, jotta aitoa oppimista tapahtuisi. Hyvät pohjatiedot omaava ryhmä lähti ihan eri pisteestä eteenpäin verrattuna isoihin viikkotunteihin. Vaikka kauempaakin oli tullut vierailevia tähtiä, heidät saatiin jouhevasti mukaan. Oli hienoa, että ihmiset kerrankin olivat lukeneet ryhmäkuvauksen.

”Megaryhmät”, niin kuin joku jo meidän viikkotunnit nimesikin, on koettu. Nyt käsiä hieroen teemapäivien avulla pureudutaan hieman erilaiseen tanssijoiden kehittämiseen, mihin ennen on saatu mahdollisuus.

Fusku teemapäivä olisi seuraavaksi sunnuntaina 12.2.

Tanssi vieköön!

 

Syrjähypyllä Hurmioon

Kuluvalla kausi alkoi muutoksilla omalla tanssin opettamis rintamalla. Vuosien tauon jälkeen läksin opettamaan muutakin kuin west coast swingiä. West coast swing kehittyy nyt niin hurjan lujaa, että terävässä kärjessä pysyminen vaatii päivittäistä panostamista. Näin ollen strateginen siirtyminen yhdeksi päiväksi viikossa opettamaan tanssiseura Hurmiolle buggia, fuskua ja LAVATANSSEJA (luit oikein) antaa uudenlaista näkökulmaa myös west coast swingin kehittämiseen.

Loppujen lopuksihan jokainen tanssii lajia kuin lajia omalla vartalollaan, joten kokonaan ihmisvartalon toimintaa ei tarvitse uudelleen kehittää. Jokaisessa vetämissäni ryhmissä on täysin erilaisilla ajatuksilla liikkuvia ihmisiä kuin west coast swingissä. Nämä ajattelun erot haastavat ja herättävät mielenkiintoa. Puolin ja toisin ajattelin hyöty käyttää saamaani tietoa kaikkien oppijoiden tueksi ja turvaksi, hyödyksi ja parhaaksi.

Lavatanssien alkeet on suunnattu 55+ ikäisille tanssijoille. On ollut ilo ja kunnia työskennellä Suoniemen Kikan ja ajoittain sijaisena olleen Heikkilän Sarin kanssa. Yhdistämällä heidän supervoimansa meikäläisen west coast swing taustaan olemme saaneet vähintäänkin mieleenpainuvia tunteja aikaan. Välillä on saattanut tulla tunne, että irlantilainen riverdance on vallannut valssitunnin tai muuten vaan vakavoiduttu valanvannomisen sorttisiin merkkeihin foksitunneilla. Totuus on toinen. Varsinkin valanvannomis-harjoite on tuonut rutkasti palautetta. Tykkään kehitellä harjoitteita, jotka pakottaa salaa laiskemmankin oppijan oppimaan hymyssä suin.

Koska kaikki ovat itseäni jokseenkin lavatanssi 55+ ryhmässä vanhempia, on hieman vaatinut mukautumista sovittaa oma persoona ryhmän dynamiikkaan. Näin loppukaudesta kyseisestä ryhmästä on tullut kuitenkin itselleni henkireikä, joka antaa erilaista energiaa päivään. Energiaa, jota ei saa vain nuorista koostuvista ryhmistä. Torstaisin tulee usein muistoja lapsuudesta. Ajasta, jolloin viihdyin vähiten ikäisteni seurassa.

20160211_191744-1

Porukkaa sataa (toista)sataa ropisee 😀

Buggin ja fuskun alkeisjatko ryhmiä luotsataan yhdessä Reuterin Sirpan kanssa. Aikoinaan harkitsin tanssimisen lopettamista, koska se ei tuntunut oikein omalta jutulta. Paljon kädet kipeyttäviä käsihäkkyröitä ja olat sijoiltaan repiviä seuraajia. Sirpa sai houkuteltua minut Kalle Palon bugg-kurssille, jossa sain uutta oppia vartalolla viemiseen. Kulttuurishokki kurssille osallistuessa oli melkoinen. Tuntui kuin olisi saapunut tanssilliseen paratiisiin. Näen Sirpan tärkeimpänä vaikuttajana (edelleen)Suomessa buggin kehityksessä ja nyt olikin kunnia päästä hänen opetusparikseen.

Sinänsäkin tuntuu, että Sirpan kanssa homma taitaa kurssilaistenkin mielestä pelittää. Porukkaa kun tuppaa torstaisin olevan niin paljon, että happi tuntuu loppuvan kesken ja nauru häiritsee hengenvetoja. Väärän puolen maailman bugissa ja nop-nopeilla liikkuminen fuskussa tekevät tanssijoita, joista olen jo nyt hurjan ylpeä.

Hienoa saada olla mukana tässä oppimisen vaiheessa.