Ei kahta ilman kolmatta

Mihin tämä aika on alkuvuodesta mennytkään? Kouluun, west coast swing workshoppeihin ja oman tanssin entistä ovelampaan kehittämiseen.

Koen olevani hurjan onnellisessa tilanteessa, koska pääsen ympäriinsä matkustelemaan ja tapaamaan erilaisia ihmisiä Euroopassa ja Suomessa. Näiden reissujen aikaan kerääntyy pikkuhiljaa kokonaiskuvaa Suomen tilanteesta paritanssiyhteisönä osana Eurooppaa. Ja tätä kerättyä tietoa tuon aina oman scenen parhaaksi. Jotta west coast swing-perhe ja minä itse sen kehittämisen kautta kehityttäisiin. On tärkeää oppia omista virheistään, mutta vieläkin tärkeämpää on ottaa opiksi muiden virheistä. Näin kotonakin aina sanottiin. Tämän tanssiperheen kehittäminen on ollut helpompaa, kun oppii muiden tanssiperheiden virheistä.

Jo oman west coast swing innostukseni alkuajoista ymmärsin, että on hienoa olla erilainen ja tehdä asioita erilailla kuin muut. Jossain vaiheessa west coast swingiin tulla tupsahti Juuselan Armi ja Kellokummun Sandra. He ovat yksi merkittävimmistä ihmisistä, joidenka avulla olen jaksanut jatkaa west coast swingin Suomen perheen kehittämistä. Kun itsellä on alkanut tulemaan seinä vastaan asioissa, joita tavallinen tanssija ei tiedä edes minun käyneen läpi, on tältä kaksikolta löytynyt se tärkein tuki ja tsemppi. Heidän avullaan olen entistä enemmän pystynyt jalostamaan omia ajatuksiani. I rase my hat.

 

IMG-20160208-WA0000.jpg

Tiimi vauhdissa 😀

Nyt olenkin niiiiiin täpinöissäni, kun tällä poppoolla lyödään hynttyyt yhteen ja lähdetään kehittämään west coast swing perhettä Suomessa, meidän tyylillä.

Double Trouble, kolmistaan tanssiminen, on aiheena maaliskuun 19.päivä. Kolmistaan tanssiminen on vienyt meikäläistä eteenpäin tavalla, jota en olisi voinut saavuttaa tanssimalla vain yhden seuraajan kanssa kerrallaan. Mukavaa, että meidän kolmen ystävyydestä kumpuaa workshoppi jaettavaksi muidenkin kanssa. Tässä on sitä jotain, tässä on taikaa.

Yhdessä eteenpäin nääs!

Havahdus menneeseen

Joku aika sitten jutustelin ruotsalaisen west coast swing-tanssijan kanssa maidemme west coast swing yhteisöistä. Hän ihmetteli, miten Suomesta tulee tasaiseen tahtiin niin hyviä viejiä ja seuraajia, vaikka harrastajamäärissä naapurimaa teoriassa saattaa kiitää kärkeen. Heillä kun kuulemma joskus on helposti nelisensataakin tanssijaa ollut alkeistunnilla. He eivät saa ihmisiä jatkamaan eteenpäin kovinkaan helposti.

Asioita pyöriteltiin puolin ja toisin oppiaksemme molemmilta ja ottamalla parhaimmat konstit käyttöön opetuksessa ja yhteisön rakentamisessa. Itse näen, että kriittisin piste on ollut siinä tavassa, millä west coast swingiä on lähdetty kummassakin maassa viemään eteen päin ihan alkuvaiheessa. Arvot, asenteet, periaatteet ja kohdeyleisö ovat olleet hyvin erilaisia, joilla lajia on lähdetty eteenpäin viemään molemmissa maissa.

Ennen west coast swingiin hurahtamista olin jo montaa eri lajia nähnyt ja kokeillut. Kisamaailmassa poikennut hieman vak.-lat-puolella, enemmän kuitenkin rock´n swing puolella. Häijään Tanssikrouviltahan oma tanssimatkani on kokonaan alkanut.

Jo nuorempana tein paljon erilaisia vapaaehtoishommia ja vedin kaiken maailman kerhoja. Tuona aikana tuli opittua ihmisistä hurjan paljon. Ja erilaisten organisaatioiden toiminnoista ja etenkin niiden toimimattomuudesta. Oma panos oli suuren tietomäärän ja kokemuksen karttumisen jälkeen west coast swingiin helppo laittaa. Ei vain lähtenyt uudestaan tekemään muiden tekemiä virheitä, ja lähti tekemään niitä asioita, mihin muut eivät uskoneet. Uskon, että tuona aikana kylvettiin monen hienon asian siemenet, jotka nyky westarille tuntuvat itsestään selviltä tai helpoilta toteuttaa tai joita he eivät edes hahmota.

Kun itse aloin westaamaan, moni ihminen pudisteli päätään. Heidän mukaansa Tampereellakin laji oli niin tähdenlento, ettei sitä kannattaisi jatkaa. Koskaan en tulisi saamaan tunnille yli kolmeakymmentä tanssijaa lajia opettelemaan. Vailla tietoa ja taitoa, mutta sitäkin enemmän intoa nuo sanat sisuunnuttivat. Vielä minä näytän.

Näin jälkeenpäin on myhäillen tullut silmäiltyä monen montaa tanssijaa, jotka tuona aikana minulle haukkuivat west coast swingin syvimpään maanrakoon. Nyt he ovat innostuneet lajista, ja osa kauhukseni sitä jopa opettaa. Vanhat ilkeydet on anteeksi annettu, mutta tyhmähän olisin, jollen niitä muistaisi. Susi on susi, vaikka se välillä lampaan taljan selkäänsä tilanteesta hyötyäkseen hetkeksi heittää.

Onneksi joku vinkkasi silloin vuosia sitten, että  eräs Mia Helin on myös kiinnostunut west coast swingistä. Häntä voisi kysäistä mukaan opettamaan SwingTeamille, jos nyt niin kovasti mukamas olen innostunut asian eteen jotain tekemään.

Yksin ei olisi kukaan tähän pystynytkään.