Hiljaiselo bloggaamisessa alkaa jäämään taakse, kun vuoden kiireet ovat takanapäin. Voi sanoa, että koettelemukset koko vuoden aikana ovat uuvuttaneet ja ehkä jopa hieman vanhentaneet, hyvässä ja pahassa.

Mikäli taivaan tähdet ovat oikeassa suhteessa toisiinsa, eikä mitään maailmaa mullistavaa tapahdu, voi ehkä jo nuolaista, vaikkei vielä ole tipahtanut. Liiketalouden Tradenomin papereita tässä olisi tarkoitus hetken päästä käsissään hypistellä. Enää tarvitsee vain luottaa Postiin.

Innostukseni alkaa kirjoittamaan juuri tällä hetkellä lähti kotiin saapumisesta Mouhijärvelle. Oven avatessani aistin sen: joulu on saapunut kaikkialle taloon. Hiljaisessa yössä ei ollut vastassa ketään, mutta perinteisin tavoin meille luotu sisustus antoi tunteen jopa autuudesta. Huokaisin haikeutta äänessä. Talo tuntui saaneen hetkeksi rauhan ja siunauksen. En tiedä vielä, että miltä.

Jatkoin matkaa talossa. Kantamukseni muuttuivat hieman raskaammiksi nähdessäni joulukuusen, joka kirvoitti muistoja. Kukahan tänä vuonna on laittanut tähden kuusenlatvaan?

Jokunen vuosi sitten lopetin kiertävän työni jouluaattona, jotta voin nauttia enemmän ajasta oman perheen ja suvun kanssa. Vuosia yritin parhaani mukaan tuottaa muille perheille sen elämyksen, josta itse lapsena sain nauttia. Noilla keikoilla sain erilailla tuntea jouluntaian. Varsinkin se yksi päivä vuodesta oli lapsuudessanikin kuin suoraan taianomaisesta Disney -piirretystä.

Meille on tulossa perhejoulu. Porukkaa kokoontuu yhdessä jouluksi ja tiedossa on vilinää ja vilskettä. Siitä pitävät huolen etenkin lapset, joiden ilosta ja energiasta saan itsekin voimaa. Hetkessä elämisen taito elää heissä niin raikkaana ja voimakkaana. Kaiken hulinan keskellä tunnelmaa voi aistia myös aikuisten silmistä, joiden katseista tuntee ja näkee menneet muistot ja tarinat. Tänä jouluna meillä on kaapissa yksinään muki, joka ei pöytään tietä löydä. Pöydässä on parhain paikka, johon kukaan ei kuitenkaan istu. Kaapin ovet eivät enää mene samalla äänellä kiinni, eikä merkitsevät kröhäsyt innosta vitsailemaan entiseen tapaan. Vaikka kuinka toivoisi ja odottaisi, ei odottajaa aiempien vuosien tapaan samanlailla palkita.

Kaikkina aikoina lohtua, iloa ja keinoja kanavoida omia tunteita olen saanut musiikista. Toinen tämän vuoden raskaimmista joululauluista on tässä.

Varsinkin jouluisin olen aina valvonut pitkään. Ennen kuin menen nukkumaan, puhallan vielä kaikki talon kynttilät sammuksiin. Viimeisen kynttilän kohdalla pysähdyn ja mietin hetken kulunutta päivää. Tuon kynttilän puhaltaminen tekee päivän päättymisestä jotenkin niin lopullisen. Näin vanhemmiten kynttilöiden puhaltamisen kaveriksi on hiipinyt toive, että kunhan tämä joulu ei nyt olisi kenellekään meistä se viimeinen. Eipä tässä voi muuta, kuin nauttia siitä mitä on, ja rakastaa vielä kun voi.

Kaksi uutta enkeliä katselee taivaalta. Tämä vuosi ei mennyt ihan niin kuin Strömsöössä.

Olkoon joulu kaikille lukijoille lämpöinen ja kestäköön sen tunnelma vielä pitkälle kynttilöiden puhaltamisen jälkeenkin.