Touhukkaat teemapäivät

Sunnuntai 5.2 alkoikin jännityksen ja innostuksen sekaisin tunnelmin. Oli ensimmäisen Raken ja Sirpan teemapäivän aamu.  Nyt otetaan loistavasta tiimistä enemmän tehoja irti. Vaikka monenmoisessa pyörityksessä tanssin saralla olen ollutkin, uudet kuviot jännittävät hyvällä tapaa aina. Mitä jos kukaan ei tule? Mitä jos kukaan ei tykkää? Mitä jos sitä tätä ja tota? Mielestäni on hyvä, että liian itsevarman rehvakkaasti ei tähän työhön suhtaudu.

Sirpan kanssa tehty työ on tuottanut tulosta. Tanssiseura Hurmion viikkotunneilla väkimäärä on kehittynyt suuremmaksi joka kauden jälkeen. ”Parhaimmillaan” laskettu väkimäärä on huidellut about 170 tanssijan paikkeilla. Sali ja happi alkaa loppumaan, joten eipä se väkimäärä kai enää tuosta kummemmin nouse. Ellei se Hurmion kahden ison salin väliverho lähde nousemaan. XD

Meillä oli kutakuinkin nelisenkymmentä tanssijaa saapunut teemapäivälle. Viikkotunteihin verrattuna mieltälämmittävän pieni ryhmä antoi vihdoinkin paremmat mahdollisuudet antaa palautetta tanssijoille. Kokonaisen teemapäivän aikana on helpompi myös seurata tanssijan kehittymistä ja jaksotta palautetta osiin. Yhden viikkotunnin aikana jäätävän suuressa ryhmässä ei yksittäistä oppijaa pysty kovinkaan helposti henkilökohtaisesti eteenpäin viemään.

Lauantai päivä sujui suhteellisen nopeasti. Liian vikkelästi ei ollut tarkoitus itse asioissa edetä, jotta aitoa oppimista tapahtuisi. Hyvät pohjatiedot omaava ryhmä lähti ihan eri pisteestä eteenpäin verrattuna isoihin viikkotunteihin. Vaikka kauempaakin oli tullut vierailevia tähtiä, heidät saatiin jouhevasti mukaan. Oli hienoa, että ihmiset kerrankin olivat lukeneet ryhmäkuvauksen.

”Megaryhmät”, niin kuin joku jo meidän viikkotunnit nimesikin, on koettu. Nyt käsiä hieroen teemapäivien avulla pureudutaan hieman erilaiseen tanssijoiden kehittämiseen, mihin ennen on saatu mahdollisuus.

Fusku teemapäivä olisi seuraavaksi sunnuntaina 12.2.

Tanssi vieköön!

 

”Uudet” yhteistyökuviot kukkimaan

Vuosia sitten, kun tanssitieni vei SwingTeamin ja Hurmion tunneille, tapasin vaikuttavan persoonan. Sirpa Reuter oli hänen nimensä ja hän oli pistänyt merkille meikäläisen. Jonkun kauden pikkujouluissa hän lähestyi kysyäkseen, josko lähtisin ohjaajaksi Hurmioon. SwingTeamilta oli ehditty vain viikkoa ennemmin kysyä samaa ja olin heillekin lupautunut. Seuraavalla kaudella opetin Hurmion ja Swingteamin yhteisillä tunneilla molempien seurojen alla. Tavallaan en kumpaakaan seuraa koe mitenkään ”kotipesäkseni”, sillä tanssia kehitin jo tuolloin niin monessa muussakin seurassa. Ja olen kehittänyt sen jälkeenkin.

En aloittanut Sirpan kanssa tuolloin ryhmien vetoa, mutta kävin hänen ja hänen parinsa vetämillä tunneilla. Pidin niitä mahtavina. Mieleen jäi kytemään ajatus, että jonain päivänä olisi todella siistii opettaa Sirpan kanssa.

Viime vuonna koulu alkoi antamaan sen verran myöden, että iltoja oli mahdollista irrottaa taas enemmän tanssin opettamiseen ja omaan treenaamiseen. Muutama puhelu ja jokunenkin viestien vaihto, ja meikäläinen pääsi toteuttamaan yhtä pitkä aikaista toivettaan päästä Sirpan kanssa opettamaan. Meidän tunnit ovat olleet mieleenjääviä.

Sirpa on mielestäni yksi tärkeimmistä buggia Suomessa kehittäneistä ihmisistä, ja ilman häntä meikäläinen olisi 110% uppoutunut west coast swingiin. Hänen avullaan olen löytänyt buggiin loogisuuden, jota en ole vielä tähän päiväänkään mennessä löytänyt muiden bugista. Se tunne, kun voi olla täysin vapaa kahleista, ja vain nauttia buggin tanssimisesta.

Tällä hetkellä työmme tanssiseura Hurmiossa on kantanut jonkinlaista hedelmää. Jokainen meidän alaisuudessa aloittava ryhmä on ollut edellistään isompi. En usko, että hirmuisesti väkimäärä enää kasvaa, koska tila ei anna myöden. Eikä happikaan tahdo riittävää.

Näiltä pohjin se idea sitten lähtikin. Hyvällä tiimillä kannattaa kehittää enemmänkin häppeninkiä. Yhteiset teemapäivät on suunniteltu ja mainokset on laitettu kehiin. Eiliset fusku-tunnit tanssiseura Hurmiolla äityi niin hersyviksi, että melkein itsekin jäin sanattomaksi, kun välillä täytyi ehtiä nauraakin. Millainen vuorovaikutus meillä onkaan viikonloppuisin…

Tanssi on taas hauskaa.

Roihuavia partiolaisia

Heinäkuun loppupuolella järjestettiin jäätävän iso partioleiri, jonne tanssiseura Hurmion kautta etsittiin jengiä opettamaan partiolaisille tanssimista. Fuskulla perjantaina ja tuplabuggilla(!!!) lauantaina lähdettiin liikenteeseen. Messissä mukana Reuterin Sirpa (tanssimimmi) ja tuplabugissa Armi Juusela. Nämä ovat ihmisiä, jotka luovat itselleni sisäistä rauhaa ja levollisen olon aina kun näen heidät. Toivon jokaiselle samanlaisia ystäviä.

Roihu-partioleiri oli keskelle metsää noussut telttakaupunki ja vilkas yhteisö. Vähän niin kuin partiolaisten versio fantasia-leffojen erinäisistä taikamaailmoista, joissa hyvikset asuvat. Nähtävää ja kuultavaa olisi ollut useammalle päivälle.

Oli hurjan mukavaa päästä itselle tuntemattoman maailman sisään ja avaamaan heille paritanssin moninaista maailmaa. Isoon telttaan oli tehty yksinkertainen lattia puulevyistä, joka ei liiemmin luistanut. Klassiseen tapaan luiston lisäämiseksi oli tuotu kahvia. Hieman kahvia lattialle ja tunnit saivat kahvilamaisen ominaistuoksun.

20160722_115307Oppijoina oli hurjan nuorta porukkaa. Kuka ikinä onkaan ideoinut partioleirille paritanssia, on nähnyt mielestäni ”out of the box” ja lähtenyt antamaan loistavaa esimerkkiä jokaiselle paritanssikurssien järjestäjälle, kuinka voidaan miettiä uusia tapoja edistää tanssikulttuuria. Ympäristö oli itsellekin uusi, joten kaiken pyrin antamaan omasta persoonastani oppijoille, jotta heille jäisi hyvä fiilis paritanssista. Partiolaiset olivat iloista ja nauravaista porukkaa, tuntuivat hyväksyvän toiset ihmiset avoimin mielin. Porukasta tuli jotenkin positiivisen sanaton olo. Oi että, kun olisin kyllä viettänyt koko loppukesän metsässä opettaen heille lisää.

Vain paripäiväiseksi jäi tutustuminen partiolaisten maailmaan. Vaikka kaikkeni annoin, niin kyllähän sieltä suusta pääsi yksi sammakkokin. Aistin, että solmujen teosta läpän heittäminen ehkä kannattaa sittenkin jättää jonnekin toisaalle.