Se tunne, kun Sirpa päätti lopettaa…

2006 vuonna aloitettu aktiivinen paritanssiharrastus oli vienyt pienestä Mouhijärven kunnasta suureen maailmaan, Tampereelle.  Loppuvuodesta 2007 minua lähestyttiin pariltakin tanssilliselta taholta saman viikon aikana, ja kyseltiin halukkuutta ryhtyä tanssinohjaajaksi.

Kuva lilat puristus

Toinen näistä kysyjistä oli Reuterin Sirpa. Muistan vieläkin jo puretun tanssisalin kohdan, jossa tuo kysymys kajahti korvaani. Sirpaan olin tutustunut aiemmin osallistumalla joillekin hänen tunneistaan silloisen tanssinopetusparinsa kanssa. Suuret ryhmät antoivat mahdollisuuden vältellä pelonsekaista kunnioitusta herättää opettajaa, joka rauhallisen ulkokuorensa alta antoi hiljalleen ja pala palalta ovelan fiksua ja oivallettua tietoa. Arvostin hänen tapaansa luotsata tuntia ja tapaansa ohjata. Viikkokalenterin tunneista valikoitui hänen tunnit useasti iltaani rikastuttamaan.

Taisin häneltä kysyäkin, että sinunko kanssa pääsisin ohjaamaan. Hento ja hyväksyvä hymähdys ennakoi, että olin ymmärtänyt väärin. Hänellä oli jo oma ohjaajapari (of course), joten joku toinen oli kyseessä, jos sinne asti päästäisiin. Ymmärsin yskän. Mieleeni jäi kuitenkin, että jonain päivänä olisi hienoa päästä opettamaan sellaisen sielun kanssa, joka alkuvaiheissa tanssiani inspiroi.

Vuodet vierivät ja Sirpaan tuli tutustuttua enemmänkin yhteisen intohimon, bugg-tanssin kautta. Sirpa teki paljon työtä lajin eteen Tampereella. Hän on osasyy siihen, että itse olen jaksanut viedä bugg-tanssini siihen tasolle, ettei se enää tunnukaan karvalakkitallattavalta tanssilta. Erilaiset bugg-kurssit ja tanssileirit törmäyttivät Sirpan kanssa useasti yhteen tanssimaan ja juttelemaan tanssista. Mitä enemmän ajatuksia häneltä kuuli, ja tutustui hänen tapaansa ajatuksia pyöritellä, sitä syvemmäksi oma kunnioitus häntä kohtaan kävi. Hänenlaisensa persoonat saivat minut uskomaan, että suomalaisella paritanssikulttuurilla on mahdollisuus kestää eri aikakausien muutospaineissa.

Kuva punaiset pyöräkuva

About 12 vuotta tulee kohta, kun Sirpa kysymyksellään mouhipojan maailman hetkeksi pysäytti. Välillä vauhdikkaatkin vaiheet omassa elämässä ovat tuoneet Sirpan tutuksi tavalla, jonka olisin voinut jättää tapahtumatta. Jonkun väkimäärältään suuren illanistujaisten jälkeen Sirpa mm. toimitti minulle kadonneita tavaroitani: aurinkolasit, pyyhkeen, housut ja uikkarit. Ajoittainen tapani iloita elämästä hieman luonnonlapsisesti elää edelleen. Ehkä tuon reissun jälkeinen pääkipu yhdistettynä nimenomaan siltä korkeasti arvostetulta opettajalta saatuihin hukattuihin kamppeisiin olisi voinut jäädä kokematta. Sirpa ei tuntunut kuitenkaan tuomitsevan  (ehkä hymähti parikin kertaa).

Hämeen ammattikorkeakoulussa tradenomin tutkinnon opiskelu-urakan alkaessa kääntymään loppupuolelle tuli tunne, että oli aika painottaa tanssinopetusta taas enemmän. Ei kulunut kummoistakaan viestinvaihtelua vähän sinne ja tänne, kun yhtäkkiä olin sattumoisin haaveilemassani tilanteessa: Sirpan kanssa yhdessä opettaminen oli käymässä toteen.

Vuosien kuluessa en ole koskaan halunnut opettaa vain yhden ihmisen kanssa paritanssitunteja. Vaihtelu virkistää ajatuksia tanssinopetuksesta. Vajaa neljäkymmentä eri tanssinopetusparia, miehiä ja naisia, suomalaisia ja ulkomaalaisia on ollut luomassa erilaisia elämyksiä Suomessa ja ympäri Eurooppaa kanssani.

Sirpan kanssa tunnit loksastivat, kuin holkki palkkiin. Jo ensimmäisten tanssinopetus hetkien jälkeen pystyi aistimaan, että nyt on sellainen valjakko kehissä, että tässä yhdistyvät laatu ja hulvattomuus ja tiedossa olisi runsaasti palautetta. Lukuisat palautteet yhdessä opettamiemme kausien ajalta osoittivat, että tunnit ja tunneilla käytetty huumori j ja opetus purivat moneen muuhunkin. Niin erilaiset kuin olimmekin, niin sanattomiksi emme kumpikaan juuri jääneet. Ainakaan kauhean usein. Jos meikäläisen yritys innostaa oppilaita ”kohti ääretöntä, ja sen yli” ei auennut, vaan sai vain yhden lasten kanssa työskentelevän nauramaan, niin Sirpan kuittaus meikäläisen korvanlehtien märkyydestä räjäytti potin. Tai sitten se, että vuorostani minulta meni se vitsi täysin ohi..

Kuva punaiset penkkikuva

Suunniteltaessa tunteja Sirpan kanssa se oli todellista ajatusten vaihtelua. Virkistävästi kaksi vahvaa persoonaa vaihteli ajatuksia ja ideoita syntyi ja kumpusi vielä lisää. Tuona aikana veikkaan kehitelleeni lyhyimmässä ajassa eniten kuvioita ihan vain Sirpan kanssa suunnittelusta inspiroituneena. Inspiroiva. Se kuvaa hyvin henkeä, jonka useasti tunteja miettiessä koin. Maailma on pullollaan hyviä opettejia, mutta harva aidosti pystyy inspiroimaan. Ja jos pystyy inspiroimaan omaa työpariaan, niin sitten ollaan jo jännän äärellä. Liekö universumi hemmotellut, kun homma pelitti niin hyvin.

Kel onni on, se onnen kätkeköön. Ilon ja ajoittaisen karkelon tunteen riemu tanssitunneissa piti meitä ja oppilaita parhaimmillaan jonkinlaisen meditatiivisen tunteen pauloissa. Onni ei ole onni, ellei jossain päin verrokkina ole viekkauden tummat pilvet. Meidätkin ne puhalsivat uusille urille, itse järjestettyjen tuntien pariin. Vaikka yhteistyössä on voimaa, niin yksipuolinen yhteistyö ei vie kuin itseltä voimat. Sirpan kanssa lähdettiin melkeinpä tyhjältä pöydältä. Kun vastaat omasta työstä todellakin vain itselle ja omalle taloudelliselle tilanteelle, on siitä vapautuva tunne luovuutta lisäävä. Tämän tietävät muutkin itselliset toimijat, yrittäjät.

Sirpan päätös lopettaa tanssinopetus pysäytti maailman miltei samanlailla, kuin vajaa kaksitoista vuotta sitten hänen ehdottomansa tanssinohjaus kysymys. Hänen päätöksensä taustat ja tarinat olivat ymmärrettäviä, mutta päätös harmittaa. Harva ihminen on vaikuttanut omaan paritanssinopetukseen niin paljon, kuin Sirpa. Henkisen yhteyden ja ymmärryksen tuoma turva, hyväksyntä ja luovuuden ruokinta saivat aikaan jotain, mihin yksin ei kukaan helpolla pystyisi.

Viimeisen tanssinopetusillan pitikin olla ihan tavanomainen opetusilta. Ajattelin, että eihän tässä mitään hätää ole. Ensimmäisen rahastuksien aikana kyyneleet ja tärinä häiritsivät niin, että oli pakko poistua salista kokoamaan itseäni illan tunteja varten. Paperia etsien sitä tunsi hassusti olevansa ööver-etuoikeutettu, kun on saanut tehdä duunia työparin kanssa, joka sai aikaan noin surullisen olon. Olon, jota ei pystynyt oppilailtakaan piilottamaan. Lohduttomuus ja haikeus vuorotellen puristi tai helli sydäntä. Luopumisen tuska leijui ilmassa illan aikana ja tieto viimeisestä tanssinopetus illasta oli itselleni the keskusteluaihe vältettäväksi.

Muilta tuli toive, että lopettelisin hieman aikaisemmin tunnin, jotta he ehtisivät muistaa Sirpaa illan päätteeksi. Hieman ennen tavanomaista lopettamisaikaa suunniteltu musiikin hiljennys tuntuu raskaalta vääntää voluuminäppäimestä. Musiikinvoluumin laskeminen teki Sirpan päätöksestä jotenkin niin lopullista ja konkreettista. Sirpa sai monia kauniita sanoja ja hyvän puheenkin. Kyynelille ei meinannut tulla loppua.

Ilta ei päättynyt siihen. Kummallakaan, Sirpalla tai minulla, ei ollut fiilistä mennä yksin kotiin. Sattumoisin tuli saatua pullo viiniä kehiin. Ilta meni asiallisesti hyvän viinin, ystävän ja monien muistojen parissa. Hugo-koiran kanssa pääsin kans vähän palloa heittämään.

Tanssikurssit Tesomalla Spiralin salissa ovat pyörineet jälleen, mutta ilman Sirpaa. Oma fiilis ja aatokset ovat tasaantuneet ja on löytynyt oma malli rytmittää tunnit ja opetus. Hiljalleen hyvää tulee ja hommaa koko ajan parantaen. Onneksi mukana on paljon persoonia, jotka antavat energiaa ja tuovat hyvää mieltä.

Sirpan kanssa ollaan edelleenkin yhteydessä. Kiitollisuus Sirpaa kohtaan on ääretön, enkä välttämättä osaa sanallisesti edes täysin kuvailla, miten hienoa on ollut tutustua Sirpaan. Juttua riittää paljon ja nauru raikaa edelleenkin iloisesti, kun yhdessä nähdään.

Jokaisen pitäisi saada tuntea elämässään yksi sirpareuter.

Kuva selät vastakkain seisten

Messukylän tiistait

Kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran lasketin mikrofonin päähän Swingteamin riveissä. Ryhmä oli Hurmion kanssa yhteinen. Näin kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi sattumoisin elämä vei ihka omien tuntien hallinnoimiseen.

Messukylän työväentalolla on nyt tiistaisin west coast swingiä klo viidestä eteenpäin opetettu. Monen monta ryhmä kokoa ja kokoonpanoa kokeneena huomaan, että monet alitajuiset unelmat ovat erilailla täyttyneet. Jos ei lasketa ensimmäisen ilmaisviikon miltei sata tuntikävijää (huom: ei tarkoita eri ihmistä. Nyt minäkin oon bongannut, millä sanoilla saa suurenneltua asioita), niin tunneilla on ollut porukkaa vähän. Todella vähän. Erittäin vähän. Super vähän.

Siinä on käynyt yksi unelma toteen. Koska väkeä on ollut kourallinen jokaisella tunnilla, olen saanut huomioitua jokaista tanssijaa paaaaaaljon tarkemmin. Olen ollut liekeissä, että nyt saan oikeasti oppimista ihan eri intensiteetillä aikaiseksi. Enää tunnit eivät tunnu vain isojen tanssien pitämiseltä.

Osa kävijöistä on ollut hiukan huolissaan porukan vähyydestä. Miten Rake nyt pärjää? Onhan raha elämää helpottava tekijä, en sitä kiellä. Ja aina kaikki tulijat tervetulleeksi sydämestäni toivotan. Pienet ryhmät muotouttaa tunneista ehkä enemmän ryhmäyksärin tuntuisia. Minun sieluni kehrää, kun nyt minulla on ollut mahdollisuus näyttää parhaimpani opettajana. Aito ja syvällinen oppiminen on ollut aina ystäväni. Vailla kompromissien tekemisen pakkoa näin omilla tunneilla on jotenkin vapaata myös hengittää.

Iso kiitos heille, jotka tunneilla ovat käyneet. Syyllisyyttä ei saa kantaa, vaikka nyt saakin erilaista opetusta, kuin suuremmissa ryhmissä. Nauttikaamme kaikki tästä kehityksen keväästä.

Eläköön Tampereen seudun west coast swing!

 

Eikun tää tanssi on WEST COAST SWING!

Vaikka west coast swing on pitkään ollut kasvava laji Suomessa, ei meistä silti tiedä kovinkaan moni. Jo pitkän aikaa on harmittanut, että west coast swingiä tanssiessa miltei poikkeuksetta lajiamme ei tunnisteta, tai sitten se sekoitetaan johonkin toiseen paritanssiin. Monta kertaa olen kuullut Flasmob-esitysten jälkeen yleisöstä kommentteja, että mahtavan näköistä tanssia tuo salsa… Tai että jossain baarissa tanssiessani west coast swingiä ihmiset ovat niin iloisia, kuinka mahtavaa ”tsatsatsaata” tanssin.

Siitä se ajatus sitten lähti.

Ajatusten pyörittelyn jälkeen ”west coast swing Finland”-collegetakit näkivät päivänvalon ja nyt ne ovat kaikkien saatavilla.

Miksi innostua juuri college-takista?

Esimerkiksi T-paita ei näy hupparien ja takkien alta kovin hyvin. T-paita suojaa heikommin kylmältä; college-takin alle voi laittaa oman t-paidan, ja sitä kautta saa tuotua paremmin omaa persoonaa esiin.

Collegetakkia ei tarvitse pestä jokaisen käyttökerran jälkeen.

Takki sopii hyvin suojaa antamaan suomalaisiin sääolosuhteisiin.

Mitä takki maksaa?

100,- Sisältäen ”west coast swing Finland”-tekstin, ekarolas.com-alaselkätekstin ja rintataskuun etunimesi. Etunimeä ei ole pakko ottaa, ellet tahdo)

Suomalaisten west coast swingaajien kannustustyyli tunnetaan jo Euroopassa. Yhteisellä collegetakilla saadaan näytettyä muillekin, mistä me tulemme.

Mitä hyötyä ja etua takista muuten on?

Erillistä kanta-asiakaskorttia kun käytössä ei ole, niin takista on muotoutunut tavallaan sellainen:

Saat 10 % alennuksen meikäläisen (Rake) yksäreistä ja järjestämieni tuntien hinnoista. Myös Sirpa Reuterin kanssa yhteistyössä järjestämistä tunneista Tesomalla saat saman alennuksen, sillä ne tunnit toimivat samoilla sarjakorteilla. Tottakai alennus-oikeus on esitettävä, eli takki päälle kehiin. Siitähän sen parhaiten rahastaja hoksaa.

Miesten malli:

Kuvassa on miesten L-koko. Tässä prototyypissä eteen kikkailtiin tanssiva pari ja nettisivuni. Mikäli haluat, saat oman etunimesi tuohon etutaskun alaosaan. Muulta osin etuosa on tekstitön.

 

 

Collegetakki on tehty joustavasta neuletrikoosta, jossa on täyspitkä vetoketju ja pystykaulus. Tuotteessa on tehosteväriset vetoketjut ja ketjuun sointuvat vetimet. Sivutaskuissa on myös tehosteväriset yksityiskohdat mesh-kankaasta ja rintataskussa on vetoketju.
Selän olkakaarrokkeessa on pieni logopainatus.

  • Materiaali: 92 % puuvillaa, 8 % elastaania.
  • Paino: 280 g/m²
  • Koot: XS-S-M-L-XL-XXL-XXXL
  • Pesuohje: 40°, pestävä nurinpäin vetoketju kiinni, ei kuivausrumpuun
  • HUOM: Valmistajan mukaan tuote kutistuu pesussa 5%

Kokotaulukko miehille:

220 Nelson XS S M L XL XXL 3XL
rinnanympärysmitta 102 108 114 120 126 132 138
pohjaleveys 82 88 94 100 106 112 118
vaatteen pituus* 66 68 70 72 74 76 78

*olkapään korkein kohta

 

Naisten malli:

Kuvassa M-koon takki. Mikäli haluat nimesi tuohon etutaskun yläosaan, muista laittaa siitä maininta tilatessasi.

 

Naisten collegetakki on tehty joustavasta neuletrikoosta, jossa on täyspitkä vetoketju ja pystykaulus. Tuotteessa on tehosteväriset vetoketjut ja ketjuun sointuvat vetimet.
Sivutaskuissa on myös tehosteväriset yksityiskohdat mesh-kankaasta ja rintataskussa on vetoketju. Selän olkakaarrokkeessa on pieni logopainatus.

  • Materiaali: 92 % puuvillaa, 8 % elastaania.
  • Paino: 280 g/m²
  • Koot: XS-S-M-L-XL-XXL
  • Pesuohje: 40°, pestävä nurinpäin vetoketju kiinni, ei kuivausrumpuun
  • HUOM: Valmistajan mukaan tuote kutistuu pesussa 5%

 

Kokotaulukko naisille:

221 Nelly XS S M L XL XL
rinnanympärysmitta 86 92 98 104 110 116
lantionympärys 82 88 94 100 106 112
pohjaleveys 76 82 88 94 100 106
vaatteen pituus* 62 64 66 68 70 72

*olkapään korkein kohta

Kustomoidulla/personoidulla tuotteella ei ole palautusoikeutta. Kuljetan mukanani mallitakkeja. Nappaa hihastani kiinni, kun haluat olla tarkkana takki valinnassasi.

Sovitaan toimitus- ja maksutavat tilausta tehdessäsi.

Missä voin takin tilata?

Laitappa minulle viestiä mieluiten s.postin kautta: rake.salo88@gmail.com

Tilaus onnistuu myös kasvotusten, kun jossain maailmalla nähdään.

Eiköhän vihdoin ja viimein ole aika näyttää muillekin, mitä lajia me innokkaasti tanssitaan!

 

Jättisuurten ryhmätuntien jälkeen

20170201_173631.jpgOlen saanut jo jonkin aikaa vetää viikkotunteja ryhmille, joita palautteen perusteellakin jo nimitetään ”meka-ryhmiksi”. Lähemmäs 170 henkeä on parhaimmillaan( tai pahimmillaan) saapunut tanssisalille viettämään iltaa tanssin merkeissä. Hirveän paljon ei henkilökohtaista palautetta ennätä erikseen oppijoille antamaan. Ehkä joku opettaja-kammoinen saattaa ollakin hyvillään, kun voi huoletta piiloutua massaan. Ja tämä kaikki vailla pelkoa, että kukaan muistuttaisi kehittymisen tarpeesta tai kehittymisen tapahtumisestakaan.

Näin itse mikrofonin takana olevalle tilanne kyllä hivelee itsetuntoa (ihan kuin väkimäärä olisi minusta johtuvaa), mutta kunnianhimoa löytyy myös erilaiseen oppijoiden kehittämiseen. Viikkotuntien lisäksi jonkin aikaa pyörineet teemapäivät ovat olleet oiva lisäapu heille, jotka haluavat enemmän henkilökohtaista palautetta ja syvemmälle porautuvaa tekniikkaa oman tanssielämyksen maksimoimiseksi. Sirpa Reuterin kanssa järjestämäni teemapäivät maksavat erikseen, joten se tiputtaa ainakin vain liikunnan vuoksi meidän tunneille käyvät. Itseltäkin laskee stressiä, kun vain liikkumisen takia ryhmissä käyvät eivät ole hidastamassa heitä, jotka haluavat kehittää omaa tanssiaan eteenpäin tekniikka edellä.

Näin saavutetaan kaikille etua: Mikäli haluaa olla sosiaalinen ja vähän liikkua, pitäen kunnosta hyvää huolta, on hyvä suunnata eri tanssiseuroihin näkemään tuttuja ja pitämään leppoisaa iltaa. Jos haluaa saada nämä elementit, ja vielä vähän vauhdikkaammin kehittää omaa tanssiaan, tulee suunnata erilaisille tanssileireille ja teemapäiville.

Jättisuuret megaryhmät on siis nähty ja hienojahan ne on. Koen, että tanssintason nostamiseksi on oltava myös muita vaihtoehtoja. Teemapäivät ovat itselleni keino jakaa tietoa ja kehittää ihmisiä tehokkaammin. Väkimäärä ei ole iso, mutta sehän niissä se pointti onkin.

Olen innoissani. Edelleen.

Elämästä noin niinku muuteskii

Taaksepäin elämässä ei tulisi katsoa ihan liikaa, ettei jää menneisyyteen kiinni. Sen verran sinne pitää katsoa, että oppii siitä jotain. Itselläni on joitain historiallisia kaavoja, jotka toistavat itseään. Ärsyttävää, että hitaasti muutos niiden muuttamiseksi etenee. Osa johtuu itsestäni, osa tilanteista, joihon tälläkään kertaa en löytänyt uutta ja ratkaisevaa näkökulmaa.

Mielestäni jokaisen eteenpäin menevän ihmisen tulee tunnistaa historiastaan ne tavat, joilla on tähän asti kehittynyt. Sen jälkeen tulee astua peilin eteen ja rehellisesti pyöritellä ajatusta: Onko se tapa tullut tiensä päähän.

Olen aina ajatellut, että auttamalla muita itsekin pääsee eteenpäin. Vuosia tämä ajatus on tuonut paljon hyvää ja vienyt minua eteenpäin. Viimeaikoina ( ei nyt sen tarkemmin rajata ajanjaksoa) olen huomannut, että muutkin ovat huomanneet toimintatapani. Kautta aikain lähelleni on pesiytynyt silloin tällöin ihmisiä, jotka pyrkivät vain hyötymään meikäläisestä. Heillä ei ole ollut aikomustakaan auttaa muita tiellään eteenpäin, vaan ovat kulissien takana tilaisuuden tullen valmiita kyynärpäiden käyttämiseen.

Oon yrittänyt jalostaa näistä tilanteista tasapainoisia. Että minun hyväksikäyttämisen aikana saisin itsekin jotain hyötyä. Tai, että joku minulle tärkeä ihminen hyötyisi.

Ihan pimeetä hommaa. Hiljalleen olenkin lähtenyt siivoamaan elämääni uuteen uskoon, toisenlaisin arvoin ja periaattein. Jengi on ihmeissään, kun olenkin yhtäkkiä pystynyt luopumaan asioista ja ihmisistä, jotka heidän silmissään on minua määritellyt.

Olen alkanut voimaan paremmin. Mitä, jos voinkin suuremmilla muutoksilla vieläkin paremmin?

Erilailla kuin ennen: Elowestarit

Ja perkele nyt riitti!

Jokseenkin tämmöiseen turhautumisen tunteeseen alkukeväästä heräsin. Useamman vuoden olin tsekkaillut erinäisiä tapahtumia ja niiden läpivientiä ja en ollut täysin tyytyväinen. Hurjan hyvää työtä on jokainen tanssitapahtumia järjestävä tehnyt. Turhautumista herätti persoonattomuus ja heittäytymättömyys (se on nyt sana) hyvällä tapaa asiakkaiden toiveisiin ja tarpeisiin. Nyt oli aika tehdä jotain erilailla.

Aallon Tiinan kanssa lyötiin päämme yhteen ja homma lähti vauhdilla eteenpäin. Tarkoitus oli järjestää tapahtuma, jollaista ei ennen suomalaiset westarit olisi ennen kokeneet. Elowestarit sai alkunsa siis kahden idearikkaan ja vauhdikkaisiin käänteisiin tottuneiden tekijöiden toimesta.

Elowestarit-tapahtuma järjestettiin Petäys Resortissa. Hieman sivummalla Hämeenlinnasta. Ajatuksena oli tarjota westareille kaikki saman katon alla: opetukset, ruokailut, majoitus ja iltamenot saunoineen ja paljuineen. Koko homman ajatuksena oli välttää kaikenlaisiin siirtymisiin kuluva aika, joka monissa muissa tapahtumissa leikkaa aikataulusta ison siivun. Silkan ajan säästäminen vähentää stressiä ehtiä milloin minnekin bussiin tai suurilta suunnitelmilta laskea montako paitaa jne. tarvitsee iltabileisiin. Nyt ei tarvinnut stressata, kun bileistä voi suoraan suikata omaan huoneeseen vaihtamaan tarvittavat kuteet.

Tarjolla oli kahvetta ja hedelmää, ettei erikseen tarvitse lähteä metsästämään aamukahvia mistään lähi-ärrältä, joka kuitenkin sunnuntaina olisi ollut kiinni. Tuonakin aikana Elowestareiden osallistujia pulahti raikkaaseen järveen ja sieltä tanssitunnille.

Jos tänä vuonna jäi haikea olo osallistujille lähtiessään kotiin, niin ensivuosi ei ole sen helpompi! Palautteista on otettu kiinni ja ensivuotta puuhaillaan jo kulisseissa. Meillä on paaaaljon enemmän aikaa miettiä kaikkea lisäkivaa ensivuoden Elowestareille.

…Koska suomalainen west coast swing tanssija ansaitsee vähän parempaa.

 

Roihuavia partiolaisia

Heinäkuun loppupuolella järjestettiin jäätävän iso partioleiri, jonne tanssiseura Hurmion kautta etsittiin jengiä opettamaan partiolaisille tanssimista. Fuskulla perjantaina ja tuplabuggilla(!!!) lauantaina lähdettiin liikenteeseen. Messissä mukana Reuterin Sirpa (tanssimimmi) ja tuplabugissa Armi Juusela. Nämä ovat ihmisiä, jotka luovat itselleni sisäistä rauhaa ja levollisen olon aina kun näen heidät. Toivon jokaiselle samanlaisia ystäviä.

Roihu-partioleiri oli keskelle metsää noussut telttakaupunki ja vilkas yhteisö. Vähän niin kuin partiolaisten versio fantasia-leffojen erinäisistä taikamaailmoista, joissa hyvikset asuvat. Nähtävää ja kuultavaa olisi ollut useammalle päivälle.

Oli hurjan mukavaa päästä itselle tuntemattoman maailman sisään ja avaamaan heille paritanssin moninaista maailmaa. Isoon telttaan oli tehty yksinkertainen lattia puulevyistä, joka ei liiemmin luistanut. Klassiseen tapaan luiston lisäämiseksi oli tuotu kahvia. Hieman kahvia lattialle ja tunnit saivat kahvilamaisen ominaistuoksun.

20160722_115307Oppijoina oli hurjan nuorta porukkaa. Kuka ikinä onkaan ideoinut partioleirille paritanssia, on nähnyt mielestäni ”out of the box” ja lähtenyt antamaan loistavaa esimerkkiä jokaiselle paritanssikurssien järjestäjälle, kuinka voidaan miettiä uusia tapoja edistää tanssikulttuuria. Ympäristö oli itsellekin uusi, joten kaiken pyrin antamaan omasta persoonastani oppijoille, jotta heille jäisi hyvä fiilis paritanssista. Partiolaiset olivat iloista ja nauravaista porukkaa, tuntuivat hyväksyvän toiset ihmiset avoimin mielin. Porukasta tuli jotenkin positiivisen sanaton olo. Oi että, kun olisin kyllä viettänyt koko loppukesän metsässä opettaen heille lisää.

Vain paripäiväiseksi jäi tutustuminen partiolaisten maailmaan. Vaikka kaikkeni annoin, niin kyllähän sieltä suusta pääsi yksi sammakkokin. Aistin, että solmujen teosta läpän heittäminen ehkä kannattaa sittenkin jättää jonnekin toisaalle.