Sveitsin meininkiä

Kuluneen viikonlopun Sveitsin keikka erottautui ensimmäisestä keikasta Sveitsiin west coast swingin parissa (2010?), kuin yö aamupäivästä. Porukkaa oli luonnollisesti paljon ja kehitys oli kulkenut eteenpäin. Kovin montaa tuttua kasvoa ei kuitenkaan ollut 2010 vuoden pienestä workshopista. Elämän polut ei aina samaan suuntaan meitä kaikkia vie.

Puolikuntoisena tuli vähemmän saatua irti viikonlopusta, mutta koetut hetket oli mahtavia. Tuntien annista jäi mieleen yhden opettajan esiin nostama ominaisuus, että tietyn pisteen jälkeen alkuhuuman vauhdikas kehittymisen tunne muokkautuu. Moni tanssija jää koukkuun tuohon tunteeseen, ja juuri kun alkaa se kovanluokan kehityksen hakeminen tuntuu seinä tulevan vastaan. Kehittymisen onnen tunteet tulee hitaammin, ja moni turhautuessaan vaihtaa lajia luullen saavansa syvällisempää kehitystä omaan tanssiinsa. Jotkut eivät koskaan tule ottaneeksi härkää sarvista.

Raikastavia uusia ajatuksia omille tunneille ja rohkaisevaa kertausta tuli viikonlopusta. Perusasioista tuli muutakin valaiseva knoppi tieto eteenpäin jalostettavaksi omaan tanssiin ja opetukseen.

Puolikuntoisena plussaksi tulee se, että ehtii juttelemaan paljon kavereille. Yhden kaverin kirjauksien mukaan Euroopassa on 40 WSDC-tapahtumaa vuodessa ja 90 AllStar-tason tanssijaa. ”Hyvin” menee, mutta menköön.

Vähän ahtaanpuoleinen tanssilattia ajoittain. Intoa tanssia oli pe illan bileissä enemmän, kuin taitoa varoa muita. Anteeksi pyydettiin kyllä herkästi, joten tunnelma pysyi yllä.

Suosittelen tapahtumaa. Sosiaalinen tapahtuma vähillä kisoilla, sveitsiläisen tarkoilla aikatauluilla ja usealla pehmeällä sohvalla tauoilla lepäämiseen. 😀