Miehekkäät seuraajat?

Joensuu-Imatra kiertueella oltiin pari viikkoa sitten. Lajeina west coast swing ja bugg. Näin Itä-Suomessa harvemmin kiertäneenä oli kutkuttavaa päästä tutustumaan sikäläiseen kulttuuriin paritanssin saralta. Joitain vuosia sitten osallistuin Joensuun tanssiviikoille, jossa ensimmäistä kertaa sain kosketuksen alueen paritanssimaailmaan ja ajatustapaan tanssista.

Joensuussa tällä kertaa paikalle oli saapunut buggiin korkeatasoinen ryhmä. Miten korkeatasoinen ryhmä voidaan määritellä? Omasta mielestäni ryhmästä tulee siinä vaiheessa pakottamatta paljon kysymyksiä syventämään ja selittämään lisää opeteltavia asioita. Jos oppilaat joutuvat kysymään opettajalta paljon kysymyksiä sen takia, että opettaja ei ole onnistunut selittämään asioita oikein, on opettaja sen sijaan kujalla. Nyt Joensuussa paikalla ollut ryhmä sai meikäläisen liekkeihin, sillä kysymykset olivat pieniä, mutta toteutuessaan tekivät tanssiin suuria.

Buggissa käytiin läpi maskuliinista ja feminiinistä tapaa tanssia. Miten se vaikuttaa tekniikkaan ja miten pari saa tanssiinsa erilaisen tuntuman näitä osa-alueita itsessään kehittäessään? Alkeiskurssilla opeteltaessa perusliikkumista, viemistä ja seuraamista ja ensimmäisiä kuvioita Ei ehkä ihan ensimmäisenä korosteta naisellisuuden tai miehisyyden ilmentämistä. Mistähän se voisi johtua?

Kuvitellaanpa tilanne: Huonosti näkevä, paritanssia ennestään tuntematon, katselee tanssijoita kauempaa, eikä näe tanssijoista silhuettia kummempaa. Mistä hän erottaa miehen ja naisen? Jos värejä ei lasketa, vaan tanssijoista näkyy vain mustat varjot, on tunnistaminen vielä vaikeampaa. Näinä aikoina, kun miehillä on paljon ponnareita ja pitkiä tukkia ja naiset ajalee osan tukastaan kaljuksi, ei noihin asioihin voi turvautua tunnistuksessa. Ja joidenkin miesten man-boobsit on paljon isommat, kuin osan daamien tisseistä.

Aikojen saatossa monet lavatanssit ja tanssibileet käytyäni olen huomannut, kuinka miehen ja naisen liike näyttää suhteellisen samalta. Aina ei voi olla vain liikekieleen katsoessa varma, onko kyseessä nainen vai mies. Välillä naiset näyttää liikkeissään erittäin miehekkäiltä ja miehet erittäin naisellisilta… Ei kai sillä nyt niin väliä, jos tanssija tiedostaa oman tanssinsa. Siis että ei näytä tippaakaan naiselliselta seuraajalta tai miehekkäältä viejältä. Kunhan on vaan hauskaa ja sitä rataa.

Anyway. Joensuussa ja Imatralla oli huisia porukkaa. He halusivat pureutua aiheeseen kysymysten ja pohdintojen avulla, ja halusivat muutosta aikaan omassa tanssissaan. Taitavaa ja oivaltavaa porukkaa.

Minkä ihmeen takia naisellista tai miehekästä liikettä ei aikuisten oikeasti opeteta tai vaadita opetettavaksi enempää? Se että on viejä, ei tarkoita, että olisi tippaakaan miehekäs. Se että on seuraaja, ei tarkoita, että olisi tippaakaan naisellinen.

Kommentoi, mikäli aihe herättää minkäänlaisia ajatuksia.

Jättisuurten ryhmätuntien jälkeen

20170201_173631.jpgOlen saanut jo jonkin aikaa vetää viikkotunteja ryhmille, joita palautteen perusteellakin jo nimitetään ”meka-ryhmiksi”. Lähemmäs 170 henkeä on parhaimmillaan( tai pahimmillaan) saapunut tanssisalille viettämään iltaa tanssin merkeissä. Hirveän paljon ei henkilökohtaista palautetta ennätä erikseen oppijoille antamaan. Ehkä joku opettaja-kammoinen saattaa ollakin hyvillään, kun voi huoletta piiloutua massaan. Ja tämä kaikki vailla pelkoa, että kukaan muistuttaisi kehittymisen tarpeesta tai kehittymisen tapahtumisestakaan.

Näin itse mikrofonin takana olevalle tilanne kyllä hivelee itsetuntoa (ihan kuin väkimäärä olisi minusta johtuvaa), mutta kunnianhimoa löytyy myös erilaiseen oppijoiden kehittämiseen. Viikkotuntien lisäksi jonkin aikaa pyörineet teemapäivät ovat olleet oiva lisäapu heille, jotka haluavat enemmän henkilökohtaista palautetta ja syvemmälle porautuvaa tekniikkaa oman tanssielämyksen maksimoimiseksi. Sirpa Reuterin kanssa järjestämäni teemapäivät maksavat erikseen, joten se tiputtaa ainakin vain liikunnan vuoksi meidän tunneille käyvät. Itseltäkin laskee stressiä, kun vain liikkumisen takia ryhmissä käyvät eivät ole hidastamassa heitä, jotka haluavat kehittää omaa tanssiaan eteenpäin tekniikka edellä.

Näin saavutetaan kaikille etua: Mikäli haluaa olla sosiaalinen ja vähän liikkua, pitäen kunnosta hyvää huolta, on hyvä suunnata eri tanssiseuroihin näkemään tuttuja ja pitämään leppoisaa iltaa. Jos haluaa saada nämä elementit, ja vielä vähän vauhdikkaammin kehittää omaa tanssiaan, tulee suunnata erilaisille tanssileireille ja teemapäiville.

Jättisuuret megaryhmät on siis nähty ja hienojahan ne on. Koen, että tanssintason nostamiseksi on oltava myös muita vaihtoehtoja. Teemapäivät ovat itselleni keino jakaa tietoa ja kehittää ihmisiä tehokkaammin. Väkimäärä ei ole iso, mutta sehän niissä se pointti onkin.

Olen innoissani. Edelleen.

Touhukkaat teemapäivät

Sunnuntai 5.2 alkoikin jännityksen ja innostuksen sekaisin tunnelmin. Oli ensimmäisen Raken ja Sirpan teemapäivän aamu.  Nyt otetaan loistavasta tiimistä enemmän tehoja irti. Vaikka monenmoisessa pyörityksessä tanssin saralla olen ollutkin, uudet kuviot jännittävät hyvällä tapaa aina. Mitä jos kukaan ei tule? Mitä jos kukaan ei tykkää? Mitä jos sitä tätä ja tota? Mielestäni on hyvä, että liian itsevarman rehvakkaasti ei tähän työhön suhtaudu.

Sirpan kanssa tehty työ on tuottanut tulosta. Tanssiseura Hurmion viikkotunneilla väkimäärä on kehittynyt suuremmaksi joka kauden jälkeen. ”Parhaimmillaan” laskettu väkimäärä on huidellut about 170 tanssijan paikkeilla. Sali ja happi alkaa loppumaan, joten eipä se väkimäärä kai enää tuosta kummemmin nouse. Ellei se Hurmion kahden ison salin väliverho lähde nousemaan. XD

Meillä oli kutakuinkin nelisenkymmentä tanssijaa saapunut teemapäivälle. Viikkotunteihin verrattuna mieltälämmittävän pieni ryhmä antoi vihdoinkin paremmat mahdollisuudet antaa palautetta tanssijoille. Kokonaisen teemapäivän aikana on helpompi myös seurata tanssijan kehittymistä ja jaksotta palautetta osiin. Yhden viikkotunnin aikana jäätävän suuressa ryhmässä ei yksittäistä oppijaa pysty kovinkaan helposti henkilökohtaisesti eteenpäin viemään.

Lauantai päivä sujui suhteellisen nopeasti. Liian vikkelästi ei ollut tarkoitus itse asioissa edetä, jotta aitoa oppimista tapahtuisi. Hyvät pohjatiedot omaava ryhmä lähti ihan eri pisteestä eteenpäin verrattuna isoihin viikkotunteihin. Vaikka kauempaakin oli tullut vierailevia tähtiä, heidät saatiin jouhevasti mukaan. Oli hienoa, että ihmiset kerrankin olivat lukeneet ryhmäkuvauksen.

”Megaryhmät”, niin kuin joku jo meidän viikkotunnit nimesikin, on koettu. Nyt käsiä hieroen teemapäivien avulla pureudutaan hieman erilaiseen tanssijoiden kehittämiseen, mihin ennen on saatu mahdollisuus.

Fusku teemapäivä olisi seuraavaksi sunnuntaina 12.2.

Tanssi vieköön!

 

”Uudet” yhteistyökuviot kukkimaan

Vuosia sitten, kun tanssitieni vei SwingTeamin ja Hurmion tunneille, tapasin vaikuttavan persoonan. Sirpa Reuter oli hänen nimensä ja hän oli pistänyt merkille meikäläisen. Jonkun kauden pikkujouluissa hän lähestyi kysyäkseen, josko lähtisin ohjaajaksi Hurmioon. SwingTeamilta oli ehditty vain viikkoa ennemmin kysyä samaa ja olin heillekin lupautunut. Seuraavalla kaudella opetin Hurmion ja Swingteamin yhteisillä tunneilla molempien seurojen alla. Tavallaan en kumpaakaan seuraa koe mitenkään ”kotipesäkseni”, sillä tanssia kehitin jo tuolloin niin monessa muussakin seurassa. Ja olen kehittänyt sen jälkeenkin.

En aloittanut Sirpan kanssa tuolloin ryhmien vetoa, mutta kävin hänen ja hänen parinsa vetämillä tunneilla. Pidin niitä mahtavina. Mieleen jäi kytemään ajatus, että jonain päivänä olisi todella siistii opettaa Sirpan kanssa.

Viime vuonna koulu alkoi antamaan sen verran myöden, että iltoja oli mahdollista irrottaa taas enemmän tanssin opettamiseen ja omaan treenaamiseen. Muutama puhelu ja jokunenkin viestien vaihto, ja meikäläinen pääsi toteuttamaan yhtä pitkä aikaista toivettaan päästä Sirpan kanssa opettamaan. Meidän tunnit ovat olleet mieleenjääviä.

Sirpa on mielestäni yksi tärkeimmistä buggia Suomessa kehittäneistä ihmisistä, ja ilman häntä meikäläinen olisi 110% uppoutunut west coast swingiin. Hänen avullaan olen löytänyt buggiin loogisuuden, jota en ole vielä tähän päiväänkään mennessä löytänyt muiden bugista. Se tunne, kun voi olla täysin vapaa kahleista, ja vain nauttia buggin tanssimisesta.

Tällä hetkellä työmme tanssiseura Hurmiossa on kantanut jonkinlaista hedelmää. Jokainen meidän alaisuudessa aloittava ryhmä on ollut edellistään isompi. En usko, että hirmuisesti väkimäärä enää kasvaa, koska tila ei anna myöden. Eikä happikaan tahdo riittävää.

Näiltä pohjin se idea sitten lähtikin. Hyvällä tiimillä kannattaa kehittää enemmänkin häppeninkiä. Yhteiset teemapäivät on suunniteltu ja mainokset on laitettu kehiin. Eiliset fusku-tunnit tanssiseura Hurmiolla äityi niin hersyviksi, että melkein itsekin jäin sanattomaksi, kun välillä täytyi ehtiä nauraakin. Millainen vuorovaikutus meillä onkaan viikonloppuisin…

Tanssi on taas hauskaa.