Lahdessa jälleen

Kun uuteen kaupunkiin menee ensimmäistä kertaa pitämään viikkotunteja, pyörii mahassa perhosia. Monen vuoden jälkeenkin ajattelen sen olevan hyvä ja virkistävä elementti tehdä työtä, josta tykkää. Viikkotuntien toisella kertaa perhosparvi on isompi, kuin ensimmäisellä kerralla. Mitä jos kukaan ei tulekaan enää takaisin?

Ehkä jonnin verran vielä peilaa pieniä siruja omassa itsetunnossaan suhteessa oppilaiden määrään tanssitunneilla. Hiljalleen olen jalostanut näistäkin asioista hommaa eteenpäin. Oli miten oli, tunnille tulivat kaikki he, jotka viime kerrallakin olivat.

Lahden west coast swing porukkaa voi kehua hyvästä connectionista: muutamat vinkeät variaatiot napattiin hyvin tanssiin ja ne jäivät omaan tanssiin myös elämään. Mielestäni opettajan on helppo saada oppilaat tekemään jotain tanssitunnin aikana, mutta parhaimmat opettajat saavat opetettavat kuviot jäämään myös tanssiin tanssituntien jälkeenkin. Jokunen hauska harjoituskin connectionista tehtiin, mutta jos sittenkään kukaan ei pyrkisi omaa west coast swingiänsä viemään niin tehokkaasti kohti riverdancea…

Tiinan kanssa opettaminen on hurjan kivaa. Ajatuksia ja uusia tuulia tulee koko ajan lisää, vaikka opetettavat kuviot olisi itselle tuttuja. Aina olen ollut opettajaparien vaihtamisen puolesta puhuja, sillä silloin ei niin herkästi jumiinnu hyviinkään tapoihinsa. Vaihtelun kautta niistä pääsee jalostamaan jopa loistavia.

Suomi on hyvällä tolalla west coast swingin suhteen, ja parempaan ollaan koko ajan menossa. Hiljalleen rakennettua yhteisöä voidaan edelleenkin kehittää, mutta hyviä tyyppejä sitä kehittämään ei tule koskaan liikaa. Hatunnosto Lahdelle, että olen päässyt jälleen hieman hiomaan suomalaista west coast swing osaamista heidän kaupungissaan.

Ensiviikolla puoliväli. Herttinen, kun tuo aika menee menojaan.

Tasojaon jylinää

Tiistaina päästiin sitten aloittamaan Helsingissä kauden aherrus. Tasojaon kautta piti ihan porukkaa laitella sopiville kursseille.

Tasojako on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta sen kautta voidaan porukkaa jakaa fyysisten ominaisuuksien ja  valmiuksien perusteella ryhmiin. Toisaalta ei pääse mitenkään arvioimaan mentaalisia voimavaroja mennä eteenpäin. Jos joku kehittää systeemin, millä tehdä tasajakoa arvojen ja asenteiden perusteella, niin olen kiinnostunut. Mitä olisikaan vetää porukkaa, joilla kaikilla on oman kehityksensä ohella aito halu kehittää west coast swing yhteisöä? Nykykäytäntein sitä ei voi kuin arvailla.

Toinen kausi lähtee käyntiin Cometsilla, ja viime kaudesta oppineena tiedän, että tästäkin kurssista tulee melko mielenkiintoinen. Porukalta on karissut viimeisetkin vieraskoreuden rippeet ja nyt odotankin haastavampia kyssäreitä ja oivalluksia myös opettajien pureskeltaviksi.

Kun tasojako oli tehty, päästiin vielä koko ryhmälle vetämään tuntia. Kun omaan tahtiin antoi porukan välillä testailla, siihen viejän korvien välissä soivaan musiikkiin, ponjasin kivan ilmiön: porukka pohtii kuvioita ja asioita ääneen ja vieläpä sulassa sovussa. Ainakaan itse en bongannut ketään, joka olisi alkanut saarnaamaan toiselle toisen virheistä. Mielestäni tämä kertoo sydämen sivistyneisyydestä.

Jos ei tee ”virheitä” west coast swingissä, ei treenaa tarpeeksi lujaa oppiakseen asioita. Ajoittain näkee ihmisiä, jotka ajattelee olevansa luojan lahjoja west coast swing maailmalle. Näillä ihmisillä tuntuu omien korviensa välissä olevan oikeus opettaa, ja sitä kautta häiritä varsinaista opetusdynamiikkaa. Onneksi tälläistä en tiistaina bongannut.

Ensiviikolla eriytynein ryhmin. Vähänkö tääl hieron käsiäni yhteen.

Lahtikin rullaa.

Hannan kanssa on vedetty hurjan monta kurssia ja kuljettu siellä sun täällä ja koettu sitä ja tätä. Välillä kuitenkin molemmat tykätään opettaa myös muiden kanssa, jotta yhdessäkin sitten paremmin pysytään terässä.

Noh, keskiviikkona Lahti sai kehiin meikäläisen yhdessä Aallon Tiinan kanssa. Jam´n rollin alkeisjatkon westaajat saivat kokea ensimmäistä kertaa tämän kaksikon viikkotunnit. Mietittävää ja pureskeltavaa tarjoiltiin aikalailla ja kummankin kulttuurin puolelta saatiin aikaan herättävä kokonaisuus. Päässä pyöri pitkään erilaista näkökulma tuovan opettajaparin vaikutteet. Vähänkö olisi ollut kiva olla itsekin meidän tunneilla.

Nauru kertoo kehityksestä ja sitä riitti. Suotta sitä kurttuotsaisesti viettääkään keskiviikkoa, kun työviikkoa on alla ja vielä tippa jäljelläkin. Uskon, että näinä viikkoina tämä opettaja kaksikko saa aikaan paljon muutosta. Ja ainoa asia west coast swingissähän se nimenomaan oli: Muutos.

Muutos lähtee itsestä. Tätä ei ole aina kiva itse kuulla.