Touhukkaat teemapäivät

Sunnuntai 5.2 alkoikin jännityksen ja innostuksen sekaisin tunnelmin. Oli ensimmäisen Raken ja Sirpan teemapäivän aamu.  Nyt otetaan loistavasta tiimistä enemmän tehoja irti. Vaikka monenmoisessa pyörityksessä tanssin saralla olen ollutkin, uudet kuviot jännittävät hyvällä tapaa aina. Mitä jos kukaan ei tule? Mitä jos kukaan ei tykkää? Mitä jos sitä tätä ja tota? Mielestäni on hyvä, että liian itsevarman rehvakkaasti ei tähän työhön suhtaudu.

Sirpan kanssa tehty työ on tuottanut tulosta. Tanssiseura Hurmion viikkotunneilla väkimäärä on kehittynyt suuremmaksi joka kauden jälkeen. ”Parhaimmillaan” laskettu väkimäärä on huidellut about 170 tanssijan paikkeilla. Sali ja happi alkaa loppumaan, joten eipä se väkimäärä kai enää tuosta kummemmin nouse. Ellei se Hurmion kahden ison salin väliverho lähde nousemaan. XD

Meillä oli kutakuinkin nelisenkymmentä tanssijaa saapunut teemapäivälle. Viikkotunteihin verrattuna mieltälämmittävän pieni ryhmä antoi vihdoinkin paremmat mahdollisuudet antaa palautetta tanssijoille. Kokonaisen teemapäivän aikana on helpompi myös seurata tanssijan kehittymistä ja jaksotta palautetta osiin. Yhden viikkotunnin aikana jäätävän suuressa ryhmässä ei yksittäistä oppijaa pysty kovinkaan helposti henkilökohtaisesti eteenpäin viemään.

Lauantai päivä sujui suhteellisen nopeasti. Liian vikkelästi ei ollut tarkoitus itse asioissa edetä, jotta aitoa oppimista tapahtuisi. Hyvät pohjatiedot omaava ryhmä lähti ihan eri pisteestä eteenpäin verrattuna isoihin viikkotunteihin. Vaikka kauempaakin oli tullut vierailevia tähtiä, heidät saatiin jouhevasti mukaan. Oli hienoa, että ihmiset kerrankin olivat lukeneet ryhmäkuvauksen.

”Megaryhmät”, niin kuin joku jo meidän viikkotunnit nimesikin, on koettu. Nyt käsiä hieroen teemapäivien avulla pureudutaan hieman erilaiseen tanssijoiden kehittämiseen, mihin ennen on saatu mahdollisuus.

Fusku teemapäivä olisi seuraavaksi sunnuntaina 12.2.

Tanssi vieköön!

 

”Uudet” yhteistyökuviot kukkimaan

Vuosia sitten, kun tanssitieni vei SwingTeamin ja Hurmion tunneille, tapasin vaikuttavan persoonan. Sirpa Reuter oli hänen nimensä ja hän oli pistänyt merkille meikäläisen. Jonkun kauden pikkujouluissa hän lähestyi kysyäkseen, josko lähtisin ohjaajaksi Hurmioon. SwingTeamilta oli ehditty vain viikkoa ennemmin kysyä samaa ja olin heillekin lupautunut. Seuraavalla kaudella opetin Hurmion ja Swingteamin yhteisillä tunneilla molempien seurojen alla. Tavallaan en kumpaakaan seuraa koe mitenkään ”kotipesäkseni”, sillä tanssia kehitin jo tuolloin niin monessa muussakin seurassa. Ja olen kehittänyt sen jälkeenkin.

En aloittanut Sirpan kanssa tuolloin ryhmien vetoa, mutta kävin hänen ja hänen parinsa vetämillä tunneilla. Pidin niitä mahtavina. Mieleen jäi kytemään ajatus, että jonain päivänä olisi todella siistii opettaa Sirpan kanssa.

Viime vuonna koulu alkoi antamaan sen verran myöden, että iltoja oli mahdollista irrottaa taas enemmän tanssin opettamiseen ja omaan treenaamiseen. Muutama puhelu ja jokunenkin viestien vaihto, ja meikäläinen pääsi toteuttamaan yhtä pitkä aikaista toivettaan päästä Sirpan kanssa opettamaan. Meidän tunnit ovat olleet mieleenjääviä.

Sirpa on mielestäni yksi tärkeimmistä buggia Suomessa kehittäneistä ihmisistä, ja ilman häntä meikäläinen olisi 110% uppoutunut west coast swingiin. Hänen avullaan olen löytänyt buggiin loogisuuden, jota en ole vielä tähän päiväänkään mennessä löytänyt muiden bugista. Se tunne, kun voi olla täysin vapaa kahleista, ja vain nauttia buggin tanssimisesta.

Tällä hetkellä työmme tanssiseura Hurmiossa on kantanut jonkinlaista hedelmää. Jokainen meidän alaisuudessa aloittava ryhmä on ollut edellistään isompi. En usko, että hirmuisesti väkimäärä enää kasvaa, koska tila ei anna myöden. Eikä happikaan tahdo riittävää.

Näiltä pohjin se idea sitten lähtikin. Hyvällä tiimillä kannattaa kehittää enemmänkin häppeninkiä. Yhteiset teemapäivät on suunniteltu ja mainokset on laitettu kehiin. Eiliset fusku-tunnit tanssiseura Hurmiolla äityi niin hersyviksi, että melkein itsekin jäin sanattomaksi, kun välillä täytyi ehtiä nauraakin. Millainen vuorovaikutus meillä onkaan viikonloppuisin…

Tanssi on taas hauskaa.

Josko meillä olis joulun syli lämpöinen

Hiljaiselo bloggaamisessa alkaa jäämään taakse, kun vuoden kiireet ovat takanapäin. Voi sanoa, että koettelemukset koko vuoden aikana ovat uuvuttaneet ja ehkä jopa hieman vanhentaneet, hyvässä ja pahassa.

Mikäli taivaan tähdet ovat oikeassa suhteessa toisiinsa, eikä mitään maailmaa mullistavaa tapahdu, voi ehkä jo nuolaista, vaikkei vielä ole tipahtanut. Liiketalouden Tradenomin papereita tässä olisi tarkoitus hetken päästä käsissään hypistellä. Enää tarvitsee vain luottaa Postiin.

Innostukseni alkaa kirjoittamaan juuri tällä hetkellä lähti kotiin saapumisesta Mouhijärvelle. Oven avatessani aistin sen: joulu on saapunut kaikkialle taloon. Hiljaisessa yössä ei ollut vastassa ketään, mutta perinteisin tavoin meille luotu sisustus antoi tunteen jopa autuudesta. Huokaisin haikeutta äänessä. Talo tuntui saaneen hetkeksi rauhan ja siunauksen. En tiedä vielä, että miltä.

Jatkoin matkaa talossa. Kantamukseni muuttuivat hieman raskaammiksi nähdessäni joulukuusen, joka kirvoitti muistoja. Kukahan tänä vuonna on laittanut tähden kuusenlatvaan?

Jokunen vuosi sitten lopetin kiertävän työni jouluaattona, jotta voin nauttia enemmän ajasta oman perheen ja suvun kanssa. Vuosia yritin parhaani mukaan tuottaa muille perheille sen elämyksen, josta itse lapsena sain nauttia. Noilla keikoilla sain erilailla tuntea jouluntaian. Varsinkin se yksi päivä vuodesta oli lapsuudessanikin kuin suoraan taianomaisesta Disney -piirretystä.

Meille on tulossa perhejoulu. Porukkaa kokoontuu yhdessä jouluksi ja tiedossa on vilinää ja vilskettä. Siitä pitävät huolen etenkin lapset, joiden ilosta ja energiasta saan itsekin voimaa. Hetkessä elämisen taito elää heissä niin raikkaana ja voimakkaana. Kaiken hulinan keskellä tunnelmaa voi aistia myös aikuisten silmistä, joiden katseista tuntee ja näkee menneet muistot ja tarinat. Tänä jouluna meillä on kaapissa yksinään muki, joka ei pöytään tietä löydä. Pöydässä on parhain paikka, johon kukaan ei kuitenkaan istu. Kaapin ovet eivät enää mene samalla äänellä kiinni, eikä merkitsevät kröhäsyt innosta vitsailemaan entiseen tapaan. Vaikka kuinka toivoisi ja odottaisi, ei odottajaa aiempien vuosien tapaan samanlailla palkita.

Kaikkina aikoina lohtua, iloa ja keinoja kanavoida omia tunteita olen saanut musiikista. Toinen tämän vuoden raskaimmista joululauluista on tässä.

Varsinkin jouluisin olen aina valvonut pitkään. Ennen kuin menen nukkumaan, puhallan vielä kaikki talon kynttilät sammuksiin. Viimeisen kynttilän kohdalla pysähdyn ja mietin hetken kulunutta päivää. Tuon kynttilän puhaltaminen tekee päivän päättymisestä jotenkin niin lopullisen. Näin vanhemmiten kynttilöiden puhaltamisen kaveriksi on hiipinyt toive, että kunhan tämä joulu ei nyt olisi kenellekään meistä se viimeinen. Eipä tässä voi muuta, kuin nauttia siitä mitä on, ja rakastaa vielä kun voi.

Kaksi uutta enkeliä katselee taivaalta. Tämä vuosi ei mennyt ihan niin kuin Strömsöössä.

Olkoon joulu kaikille lukijoille lämpöinen ja kestäköön sen tunnelma vielä pitkälle kynttilöiden puhaltamisen jälkeenkin.

 

 

 

 

Erilailla kuin ennen: Elowestarit

Ja perkele nyt riitti!

Jokseenkin tämmöiseen turhautumisen tunteeseen alkukeväästä heräsin. Useamman vuoden olin tsekkaillut erinäisiä tapahtumia ja niiden läpivientiä ja en ollut täysin tyytyväinen. Hurjan hyvää työtä on jokainen tanssitapahtumia järjestävä tehnyt. Turhautumista herätti persoonattomuus ja heittäytymättömyys (se on nyt sana) hyvällä tapaa asiakkaiden toiveisiin ja tarpeisiin. Nyt oli aika tehdä jotain erilailla.

Aallon Tiinan kanssa lyötiin päämme yhteen ja homma lähti vauhdilla eteenpäin. Tarkoitus oli järjestää tapahtuma, jollaista ei ennen suomalaiset westarit olisi ennen kokeneet. Elowestarit sai alkunsa siis kahden idearikkaan ja vauhdikkaisiin käänteisiin tottuneiden tekijöiden toimesta.

Elowestarit-tapahtuma järjestettiin Petäys Resortissa. Hieman sivummalla Hämeenlinnasta. Ajatuksena oli tarjota westareille kaikki saman katon alla: opetukset, ruokailut, majoitus ja iltamenot saunoineen ja paljuineen. Koko homman ajatuksena oli välttää kaikenlaisiin siirtymisiin kuluva aika, joka monissa muissa tapahtumissa leikkaa aikataulusta ison siivun. Silkan ajan säästäminen vähentää stressiä ehtiä milloin minnekin bussiin tai suurilta suunnitelmilta laskea montako paitaa jne. tarvitsee iltabileisiin. Nyt ei tarvinnut stressata, kun bileistä voi suoraan suikata omaan huoneeseen vaihtamaan tarvittavat kuteet.

Tarjolla oli kahvetta ja hedelmää, ettei erikseen tarvitse lähteä metsästämään aamukahvia mistään lähi-ärrältä, joka kuitenkin sunnuntaina olisi ollut kiinni. Tuonakin aikana Elowestareiden osallistujia pulahti raikkaaseen järveen ja sieltä tanssitunnille.

Jos tänä vuonna jäi haikea olo osallistujille lähtiessään kotiin, niin ensivuosi ei ole sen helpompi! Palautteista on otettu kiinni ja ensivuotta puuhaillaan jo kulisseissa. Meillä on paaaaljon enemmän aikaa miettiä kaikkea lisäkivaa ensivuoden Elowestareille.

…Koska suomalainen west coast swing tanssija ansaitsee vähän parempaa.

 

Erilailla Ruotsissa

Heinäkuun lopun SummerFeelings Ruotsissa (tapahtuman nettisivut täällä)tarjosi toista vuotta erilaisella konseptilla west coast swing tapahtumaa. Suurin ero nykyaikana muodissa olevaan tapaan tehdä viikonloppu oli west coast swing-kisojen loistaminen poissaolollaan. Ja nimenomaan loistaminen.

Viime vuonna oli hassua olla tapahtumassa, jossa kilpailut eivät vieneet leijonanosaa sosiaalitanssilta. Aikaa oli tanssia monen ihmisen kanssa ja jopa JUTELLA!!! Siis uskomatonta, että aikaa tuntui olevan oikeasti sosiaaliseen kanssa käymiseen toisten kanssa puhumalla.

Tapahtumaa ei oltu pilattu liian monella opetustunnilla, joten ihmisillä jäi tuntien jälkeen aikaa vielä levätä ja rentoutua kunnolla. Ilta aloitettiin grillibileillä ihan tanssisalin seinän takana. Ilmassa oli yhteisöllistä ryhmähenkeä ja puheensorinan lomassa oli itse helpompi tähdätä varsinkin heidän luokse juttelemaan, jotka tuntuivat olevan hiljaisempia ja hieman etäämmällä porukassa. Näin sain hieman omalla toiminnallani nivoutettua heidätkin mukaan muuhun porukkaan (yhteisön kehittäjän abc).

20160731_161338

Kahtia jaetun porukan se toinen puoli. 

Tapahtuman järjestäjät olivat käyttäneet tovin, jos toisenkin ruoan näytteille asetteluun. Paikka ei ollut kuin tavallinen työväentalo, mutta välipalat ja ruoka-annokset osallistujille olivat ajoittain niin hyviä ja kauniita, että suussa tunsi välillä sellasen kulinaristisen orgasmin.

Järjestäjien tapa kohdata osallistujat sai itsenikin miettimään tapahtumaa. Tuntui, että heillä oli hurjasti aikaa, vaikka varmasti oli paljon myös tehtävää. Sain käsityksen, että hyvällä organisoinnilla ei viedä järjestäjien aikaa pois osallistujilta. Osallistujille ei kuulemma tee hyvää, että heille jäisi fiilis heitteille jätöstä leirin maksun vastaanottamisen jälkeen. Kehuin useaan otteeseen järjestäjiä, ettei heillä tullut yhtäkkiä jalka tai pää kipeäksi, kun joku alkeislainen pyysi heitä tanssimaan. Eikä missään vaiheessa järjestävän organisaation henkilökunta piiloutunut ”kokoustamaan” minnekään takahuoneisiin. Kaikki oli samassa paikassa. Yhdessä.

20160730_211849

Viilentävä tuuli vauhditti yhteiskuvan ottamista 🙂

Mietteliääksi heitti tuon leirin järjestäjien tapa toimia ja ajatella. Viikonloppu sai minut käymään suomalaisia tanssia opettavia/ohjaavia ja tanssitapahtumia järjestäviä henkilöitä mielessäni läpi…

Kotimatka menikin sitten kulmat koholla.

 

Valasrannan reunamilla

Valasrannan tanssileiri tuntui tällä kertaa enemmän lomailulta, kuin varsinaiselta työkeikalta. Omia tunteja oli kolme ja nekin oli jaoteltu kolmelle päivälle. Käsitin, että Amerikan vieraista tahdottiin ottaa enemmän irti, kun tänne kerta heidät saatiin. Omista tunneista tottakai joustaa, sillä harvemmin rapakon takaa porukkaa tänne koto-Suomeen pyörähtääkään.

Mukavasti on Valasrannan tanssileirin (tsekkaa leirin sivut tästä.) west coast swing mennyt eteenpäin. Porukkaa oli paljon ja järjestäjä oli lähtenyt vähän jo erikoistumaan tarjonnassaan. Viejille ja seuraajille oli järjestetty omat tunnit, jossa treenailtiin ihan vain viejien tai seuraajien kesken.

20160727_142656

Iltabileet oli Valasrannan tanssilavan isossa salissa. Aiemmin west coast swing bileet ovat olleet kahviossa, joten hieman jännäsin illan onnistumista. Sali oli kuitenkin mukavan täyteläinen tanssijoista, joten liian iso paikka ei ollut.

Valasrannan tanssileirin osallistujat tuntuvat olevan suuremmilta osin lavakansaa, ja sen huomasi illan bileissä. Yhteen nurkkaan tuntui sulloutuvan seuraajien lauma ja hieman jopa hakurivistöä muodostui. Omasta mielestäni toisesta kulttuurista tulleen olisi hyvä tutustua uuden kulttuurin tapoihin ja hieman edes yrittää mukautua niihin. Nyky-yhteiskunnassakaan ei voi olettaa, että muut sopeutuu kulttuuriin, jonka mukanasi paikkaan kuin paikkaan olet tuonut. Nyt tuntui, että lavatanssikulttuurista tulleet seuraajat kehonkielellään odottivat viejien hakevan heitä, vaikka west coast swingissä on totuttu sekahakuun.

20160727_225551

Minne tahansa hakurivistöjä muodostuukaan, voi olla varma, että minä en sieltä juurikaan hae. Tälläkin kertaa meikäläisen pystyi bongaamaan täysin vastakkaiselta seinältä katselemassa illan kulkua. Olin minäkin haettavissa, mutta en huokunut katkeruutta, jos joku ei hakenut.

Joku ennätti bongaamaan, etten ihan täpöillä ollut fiiliksissä mukana. Edellisellä viikolla mennessäni Roihu-partioleirille opettamaan sain jälleen suruviestin, että rakas isoäitini on siirtynyt taivaanrannan tuolle puolen, iskän seuraan.

Voi taivas, mitä vielä.

Roihuavia partiolaisia

Heinäkuun loppupuolella järjestettiin jäätävän iso partioleiri, jonne tanssiseura Hurmion kautta etsittiin jengiä opettamaan partiolaisille tanssimista. Fuskulla perjantaina ja tuplabuggilla(!!!) lauantaina lähdettiin liikenteeseen. Messissä mukana Reuterin Sirpa (tanssimimmi) ja tuplabugissa Armi Juusela. Nämä ovat ihmisiä, jotka luovat itselleni sisäistä rauhaa ja levollisen olon aina kun näen heidät. Toivon jokaiselle samanlaisia ystäviä.

Roihu-partioleiri oli keskelle metsää noussut telttakaupunki ja vilkas yhteisö. Vähän niin kuin partiolaisten versio fantasia-leffojen erinäisistä taikamaailmoista, joissa hyvikset asuvat. Nähtävää ja kuultavaa olisi ollut useammalle päivälle.

Oli hurjan mukavaa päästä itselle tuntemattoman maailman sisään ja avaamaan heille paritanssin moninaista maailmaa. Isoon telttaan oli tehty yksinkertainen lattia puulevyistä, joka ei liiemmin luistanut. Klassiseen tapaan luiston lisäämiseksi oli tuotu kahvia. Hieman kahvia lattialle ja tunnit saivat kahvilamaisen ominaistuoksun.

20160722_115307Oppijoina oli hurjan nuorta porukkaa. Kuka ikinä onkaan ideoinut partioleirille paritanssia, on nähnyt mielestäni ”out of the box” ja lähtenyt antamaan loistavaa esimerkkiä jokaiselle paritanssikurssien järjestäjälle, kuinka voidaan miettiä uusia tapoja edistää tanssikulttuuria. Ympäristö oli itsellekin uusi, joten kaiken pyrin antamaan omasta persoonastani oppijoille, jotta heille jäisi hyvä fiilis paritanssista. Partiolaiset olivat iloista ja nauravaista porukkaa, tuntuivat hyväksyvän toiset ihmiset avoimin mielin. Porukasta tuli jotenkin positiivisen sanaton olo. Oi että, kun olisin kyllä viettänyt koko loppukesän metsässä opettaen heille lisää.

Vain paripäiväiseksi jäi tutustuminen partiolaisten maailmaan. Vaikka kaikkeni annoin, niin kyllähän sieltä suusta pääsi yksi sammakkokin. Aistin, että solmujen teosta läpän heittäminen ehkä kannattaa sittenkin jättää jonnekin toisaalle.