Tanssiinhaku ylitse kaiken muun?

Yksi vahvimmista elementeistä, jota west coast swing maailmassa arvostan, on sekahaku systeemi. Se, yhdistettynä ajatukseen tanssia yksi tanssi ennen seuraavaan pariin vaihtamista, on mielestäni yksi menestystekijä suomalaisessa west coast swing historiassa. Kaikella on kuitenkin puolensa, kuten seuraava tarinani osoittaa:

 

”Osallistuin kesällä erääseen Pohjois-Ruotsissa järjestettävään tapahtumaan. En ollut opettajana kyseisessä tapahtumassa. Iltabileissä tanssin hurjan paljon ihmisten kanssa (mä tykkään hurjasti sosiaalitanssia), mutta loppuehtoosta alkoi väsymys iskeä. Istahdin esiintymislavan reunalle ja nostin jalat ylös, jotten kehonkieleltäni näyttäisi niin helposti haettavalta, sillä pieni lepo ei ollut pahitteeksi. Halusin myös vain katsella ja ihailla muiden tanssia hetken.

Minua haettiin tanssimaan. Olin iloinen. 

Kun tanssi päättyi, siirryin uudelleen lavalle, mutta tällä kertaa siirryin reunasta metrin päähän. Eteeni muodostui suht nopeasti ihmismuuri, joka nojasi lavaan, ja peitti osittain näkyvyyden. En odottanut, että kukaan rohkenisi hakemaan johtuen paikkavalinnasta, jonka toivoin antavan merkkiä pienen lepohetken tarpeesta. 

Minua haettiin tanssimaan. Olin iloinen. 

Kun tanssi päättyi, siirryin jälleen lavalle. Tällä kertaa pitkälle lavan reunasta, otin juomalasini käteeni ja juttelin niitä näitä viereeni istumaan tulleelle kaverilleni. Toivoin, että meneillään oleva keskustelu ja juomalasin kädessä pitäminen (+plus pitkä etäisyys tanssilattialta) olisi sanattomasti viestinyt, etten ole haettavissa. 

Minua haettiin tanssimaan. Olin vähän jo hämmentynyt.

Kun tanssi päättyi, siirryin lavalle. Tällä kertaa menin kaukaisimpaan peränurkkaan, otin juomalasin käteen, puhelimen toiseen käteen, käänsin selkäni tanssilattialle päin, ja vedin mustan hupparini hupun vielä päähäni, ennen kuin jalkani henkitoreissaan vetelivät viimeisiä hoosiannojaan. Ajattelin, että nyt saan kaipaamani lepohetken. 

Minua haettiin tanssimaan. Olin lähes jalaton. 

Kiitin tanssiin hausta, mutta samaan hengenvetoon sanoin ystävällisesti tarvitsevani hetken taukoa, jotta jaksaisin tanssia vielä pidempään hetken päästä. Kysyin, josko voisin tanssia hänen kanssaan vähän myöhemmin. 

”Ei tarvitse, jos kerta nytkään et jaksa”, kuului sivaltava vastaus, jota seurasi äkkinäinen niskojen nakkelu ja pois lähteminen. Hakija meni muutaman muun tanssijan luokse ja pienen supattelun jälkeen porukka katsoi minua päästä varpaisiin päätään pudistellen. Samalla he keräsivät kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtivät tanssipaikalta pois. 

Nyt olin lähes sanaton. 

Pakkasin omat tavarani ja otin tanssikengät pois. Yöpaikassani läheisessä talossa saisin lepuuttaa jalkojani. Sieltä kukaan ei tule hakemaan tanssimaan. Seuraavana päivänä tulin paaaaaljon myöhemmin tanssimaan, jotta jaksaisin tanssia sen aikaa, kun paikalle olen. ”

 

Minä en ole maailmanluokan west coast swing-stara, mutta ymmärrän tuon illan jälleen paremmin heidän tapaansa tulla myöhään iltabileisiin. Jos etääntyminen tanssilattialta, juoman tai kännykän piteleminen, kaverin kanssa keskustelu tai jopa koominen selänkääntö  ja hupun päähän laittaminen ei auta hetkellisen levon saamiseksi, niin onko parempi lähteä pois tai olla ilmaantumatta paikalle. Miten se vaikuttaa ennen pitkää, jos joku ahdistuu siitä, että aina täytyy olla haettavissa?

Muistan yhdenkin palautteen tanssijalta, joka yhdessä järjestämässäni tapahtumassa toivoi pientä muutosta. Hän toivoi rajattua aluetta, josta ei saa tulla hakemaan. Hän kertoi, ettei ole kummoinenkaan paritanssija, muttei saanut hetkeäkään rauhaa tanssiin hauilta ja pumppukin oli kovilla. Tunnelma oli mukava, eikä hän vielä olisi halunnut poiskaan paikalta lähteä. Hän halusi jossain vaiheessa vain istahtaa ja katsella muita tanssijoita. Pienen lepohetken jälkeen hän olisi ollut virkeämpi tanssimaan.

En tiedä, ovatko ihmiset kykenemättömiä lukemaan sanattomia signaaleja, vai skipataanko ne ajatellen tanssinhaun yli- ja ohiajavan kaikki muut elementit west coast swing bileissä (sosiaalisuus, halu jutella, tarve toilettiin, nestetankkaus, juttelu). Eikä yhteisöllisyys tarkoita muutakin, kun tanssimista. Eikö joskus olisi kiva myös jutella jonkun kanssa vähän pidempään ja syvällisemmin? Joku kavereista saattaa tarvita kuuntelijaa herkistä aiheista ja yhtäkkinen tanssiinhaku rikkoo tunnelmaa, vaikkei lähtisikään tanssimaan.

Don`t get me wrong. Mä diggaan sekahausta. Sillä on vaan toinenkin puoli. Vähän niin kuin demokratia. Ei täydellinen, mutta paras tän hetkisistä vaihtoehdoista.

Ps. Seuraavaksi tuumailen ratkaisua tähän ominaisuuteen ja postaan siitä blogipostauksen vähän myöhemmin. Kommentoi ja heitä ajatuksia aiheesta.

 

Sarjayksäreistä west coast swingisi pelastus

 

Syksyn west coast swingin viikkotunnit ovat pikku hiljalleen alkamassa ympäri Suomea. Osalle se tarkoittaa palaamista säännöllisten treenien pariin, osalle taas katkonaisempaa treenaamista. Työkiireet tai muut harrastukset vievät osan ajasta, joka täytyy jaotella niin monen tärkeän asian välillä.

Elämä on valintoja täynnä ja panostamisen määrä harrastukseen on yksi niistä. Joku tyhjentää kalenterinsa tanssiakseen mahdollisimman paljon, ja jollekin west coast swing on vain yksi laji muiden joukossa. Voi olla, ettei pystykään valitsemaan juuri niin, kuin itse haluaa. Harrastukseen haluaisi panostaa, mutta lähellä ei ole sopivaa valmentajaa tai tanssiparia oppimisen kehittämiseksi.

Toiset ovat ajat, verrattuna niihin aikoihin, kun lähimmät west coast swing-tapahtumat olivat Keski-Euroopassa Unkarin ja Sveitsin tietämillä. Allekirjoittanut pystyi vain unelmoimaan tämän hetkisestä täyteläisestä kalenterista, jossa useampiakin tapahtumia menee toistensa kanssa valitettavasti jopa päällekkäin. Sekään ei välttämättä tuo toivottavaa kehitystä omaan tanssiin, että tapahtumia on paljon ja lähellä. Tarvitaan jonkinlainen suunnitelma itsensä kehittämiseen.

Tasaisin väliajoin yksäreillä kuulen turhautuneita kommentteja, kun omaa kehitystä ei tunneta tai tunnisteta. Tanssi tuntuu junnaavan paikoillaan. Yksäreitä on otettu ulkomaisilta ja kotimaisilta valkuilta vino pino, mutta vieläkin on tanssi hakusessa. Ehkä siinä onkin se suurin vika. Liika on liikaa.

Aloittaessani otin mahdollisimman monelta ammattilaiselta west coast swing-yksäreitä. Kaikki opettivat samaa lajia, mutta näkökantojen eroavaisuus sekoitti päätä hirmumyrskyn lailla. Toimintatapaa oli aika muuttaa, kun tunteja ja valkkuja oli kerääntynyt muistivihkoon enemmän kuin lääkäri määrää. Tuo määrä yksäritunteja oli tärkeää, kun Suomen scenen alkuräjähdys oli vasta aluillaan. Oli tärkeää, että kuuntelee ja kerää tietoa paljon, jotta ei tekisi muiden yhteisöjen virheitä. Vain oman tanssin kehittämiseen reitti on toinen.

Valitsin yhden valkun tai valkkuparin, jolta otin useamman kerran yksäreitä putkeen. Kerroin ottavani muutaman kerran jatkumona yksäreitä, jotta voisin oikeasti varmistua kehittymisestäni. Tarkat muistiinpanot kultakin kerralta vein mukanani kotiin ja toin seuraavaan yksäriin uusin miettein. Näin minua pystyttiin ohjaamaan ja yksäreihin tuli erilainen vire, kun osapuolet tiesivät jatkuvuudesta.

Suomessa on west coast swing-yhteisö hyvässä vauhdissa. Tanssijat kehittyvät tasaiseen tahtiin ja tasoluokissa nousee miltei joka WSDC:n pistetapahtumassa ainakin yksi suomalainen eteenpäin. Tietämystä lajista on paljon, eikä tarvitse kauaa matkustaa kaupunkiin, jossa on korkealla tasolla tanssiva westari. Advance-luokassa kilpailevia tanssijoita kun riittää jo Oulusta Helsinkiin saakka. Saadakseen tietämystä lajista, ei tarvitse eteenpäin mennäkseen kuunnella vain AllStar-tasoisen tanssijan ajatuksia.

Tee näin, jotta sinäkin saisit omasta kehityksestäsi eniten irti:

  1. Ota yhteyttä valmentajaan/opettajaan/ohjaajaan tai hyvään tanssijaan, jonka kanssa sinulla synkkaa hyvin (tai edes jotenkin).
  2. Kerro hänelle suunnitelmasi ottaa muutaman kerran häneltä yksäreitä jatkumona (2-5 krt).
  3. Tuo esille tavoitteesi ja selvitä, kuinka paljon sinulla on aikaa käyttää oman tanssisi kehittämiseen. Puolen tunnin panos kerran kuussa omaa harjoittelua ei vie sinua minnekään.
  4. Treenaa asioita, jotka saat. Hyvä valmentaja kyllä hoksaa, jos olet laiskasti treenannut. Tilanne on sama, kun joku väittäisi opiskelleensa jonkin instrumentin soittamista. Yhden kappaleen aikana voi huomata, jos treeni on jäänyt nimelliseksi. Joka yksärillä ei tule maailmaa mullistavaa tietoa, jos et ota vastuuta omasta treenaamisestasi. Pienelle lapselle kun on turha opettaa satasen aitojen juoksemista, jos seisominenkaan ei vielä onnistu.

Vinkkejä matkallesi:

  • Videointi ja skype-yksärit ovat mahdollisuus viedä kehitystä eteenpäin.
  • Ei ole väärin vaihtaa jonkin ajan kuluttua valmentajaa, jolta otat pidemmän setin yksäreitä. Kauhalla et sinäkään voi vaatia, jos loppujen lopuksi toiselle on lusikalla annettu.
  • Ei ole myöskään väärin palata ja ottaa uutta settiä joltain samalta valmentajalta. Joidenkin ihmisten arvon huomaa vasta, kun heidät menettää.
  • Valmentajan valinnassa kannattaa muistaa, ettei eilisen kunnareilla voiteta tämän päivän pelejä.
  • Kysy itseltäsi: Why you are dancing?

Jyväskylän meininki

20170330_132151

Vuonna 2008 Jyväskylässä pidettiin west coast swing workshop, jossa opettajina olivat Kanadalaiset west coast swing mestarit: Myles Monroe ja Tessa Cunningham. Vaikka west coast swingiä on tanssittu Suomessa jo 90-luvulta lähtien, tuon 2008 workshopin vaikutuksesta koen nykyisenlaisen suosion lajiin Suomessa lähteneen. Tampereesta kehittyi west coast swingin kehittämisen johtotähti, mutta Jyväskylä ei lähtenyt samankaltaiseen kiitoon. Itsekin joskus aikoinaan kävin lyhyen muutaman viikon wcs-setin Helinin Mian kanssa vetämässä paikallisessa rock´n swing-tanssiseurassa, Breakissa.

Parisen viikkoa sitten oli Spring West Jyväskylä tapahtuma, joka näytti aiemmin ehkä hieman uinuvaisen west coast swing kaupungin todellisen luonteen. Parhaimmillaan 70 tanssijaa oli tullut opettelemaan lisää west coast swingistä, näkemään vanhoja ja uusia tuttuja, nauttimaan tanssista ja tapahtuman tunnelmasta. Tunnelmasta aisti sitä samaa innostuksen meininkiä, minkä muistan olleen ilmoilla ensimmäisten isojen tapahtumien järjestämisen aikaan Tampereellakin.

Tapahtumanjärjestäjät ovat tärkeässä osassa tapahtumien onnistumisessa. Ajoittain tuntuu, että järjestäjät ajattelevat, että tarpeeksi hyvien opettajien palkkaaminen tapahtumaan riittää. Sen jälkeen voi nostaa mukamas huoletta jalat pöydälle ja kansa riemuitsee. Nuo tapahtumanjärjestäjät urallaan onneksi ovat pieniä kananlentoja, eivätkä pitkään ehdi haittaamaan west coast swingin kehitystä.

Jyväskylässä hommat toimi hyvin. Tapahtumanjärjestäjät tuntuivat aidosti välittävän, miten ihmisillä menee. Välittäminen ei loppunut, kun leiripassi oli maksettu. Tuo aito välittäminen ja innostus, mikä Jyväskylän tapahtumanjärjestäjillä oli, antoi mahtavat puitteet toimia opettajana. Opettaminen on erilaista, kun tietää tapahtuman rullaavan taustalla. Heikosti järjestetty tapahtuma vaikuttaa oppijoihin, ja sitä kautta myös tunteihin.

Osallistujia hellittiin notkuvilla pöydillä, jossa oli monenlaista sorttia. Nälkä, makeanhimo tai kahvihampaankolotus eivät päässeet iskemään, kun tarjolla oli kaikkiin makuihin sopivaa suuhunpantavaa. Jopa gluteenittomille löytyi kahvin kanssa kolmeakin eri kastettavaa. Tuli tunne, että oli ihan Viisikko-kirjassa. 😀

Jyväskylän hyvä henki teki viikonlopusta ikimuistoisen. Ihmisissä ollut into ja motivaatio tiivistyi porukassa ja inspiroi paikalla olleita. Tälläista west coast swing kulttuuri parhaimmillaan on, mitä se Jyväskylässä oli.

Tampereelta tuli lauantain iltabileisiin porukkaa. Useampaan kertaan Jyväskylästä jengi ajelee Tampereelle viikottaisiin bileisiin. Nyt oli hienoa nähdä, että tamperelaiset west coast swing tanssijat olivat lähteneet matkaan. Yksi merkittävän west coast swing kaupungin merkki on se, kuinka paljon sen tanssijat vierailevat muiden kaupunkien bileissä.

Jännittävää nähdä, mihin kaikkeen Jyväskylä vielä pystyy.

 

 

 

Miehekkäät seuraajat?

Joensuu-Imatra kiertueella oltiin pari viikkoa sitten. Lajeina west coast swing ja bugg. Näin Itä-Suomessa harvemmin kiertäneenä oli kutkuttavaa päästä tutustumaan sikäläiseen kulttuuriin paritanssin saralta. Joitain vuosia sitten osallistuin Joensuun tanssiviikoille, jossa ensimmäistä kertaa sain kosketuksen alueen paritanssimaailmaan ja ajatustapaan tanssista.

Joensuussa tällä kertaa paikalle oli saapunut buggiin korkeatasoinen ryhmä. Miten korkeatasoinen ryhmä voidaan määritellä? Omasta mielestäni ryhmästä tulee siinä vaiheessa pakottamatta paljon kysymyksiä syventämään ja selittämään lisää opeteltavia asioita. Jos oppilaat joutuvat kysymään opettajalta paljon kysymyksiä sen takia, että opettaja ei ole onnistunut selittämään asioita oikein, on opettaja sen sijaan kujalla. Nyt Joensuussa paikalla ollut ryhmä sai meikäläisen liekkeihin, sillä kysymykset olivat pieniä, mutta toteutuessaan tekivät tanssiin suuria.

Buggissa käytiin läpi maskuliinista ja feminiinistä tapaa tanssia. Miten se vaikuttaa tekniikkaan ja miten pari saa tanssiinsa erilaisen tuntuman näitä osa-alueita itsessään kehittäessään? Alkeiskurssilla opeteltaessa perusliikkumista, viemistä ja seuraamista ja ensimmäisiä kuvioita Ei ehkä ihan ensimmäisenä korosteta naisellisuuden tai miehisyyden ilmentämistä. Mistähän se voisi johtua?

Kuvitellaanpa tilanne: Huonosti näkevä, paritanssia ennestään tuntematon, katselee tanssijoita kauempaa, eikä näe tanssijoista silhuettia kummempaa. Mistä hän erottaa miehen ja naisen? Jos värejä ei lasketa, vaan tanssijoista näkyy vain mustat varjot, on tunnistaminen vielä vaikeampaa. Näinä aikoina, kun miehillä on paljon ponnareita ja pitkiä tukkia ja naiset ajalee osan tukastaan kaljuksi, ei noihin asioihin voi turvautua tunnistuksessa. Ja joidenkin miesten man-boobsit on paljon isommat, kuin osan daamien tisseistä.

Aikojen saatossa monet lavatanssit ja tanssibileet käytyäni olen huomannut, kuinka miehen ja naisen liike näyttää suhteellisen samalta. Aina ei voi olla vain liikekieleen katsoessa varma, onko kyseessä nainen vai mies. Välillä naiset näyttää liikkeissään erittäin miehekkäiltä ja miehet erittäin naisellisilta… Ei kai sillä nyt niin väliä, jos tanssija tiedostaa oman tanssinsa. Siis että ei näytä tippaakaan naiselliselta seuraajalta tai miehekkäältä viejältä. Kunhan on vaan hauskaa ja sitä rataa.

Anyway. Joensuussa ja Imatralla oli huisia porukkaa. He halusivat pureutua aiheeseen kysymysten ja pohdintojen avulla, ja halusivat muutosta aikaan omassa tanssissaan. Taitavaa ja oivaltavaa porukkaa.

Minkä ihmeen takia naisellista tai miehekästä liikettä ei aikuisten oikeasti opeteta tai vaadita opetettavaksi enempää? Se että on viejä, ei tarkoita, että olisi tippaakaan miehekäs. Se että on seuraaja, ei tarkoita, että olisi tippaakaan naisellinen.

Kommentoi, mikäli aihe herättää minkäänlaisia ajatuksia.

Jättisuurten ryhmätuntien jälkeen

20170201_173631.jpgOlen saanut jo jonkin aikaa vetää viikkotunteja ryhmille, joita palautteen perusteellakin jo nimitetään ”meka-ryhmiksi”. Lähemmäs 170 henkeä on parhaimmillaan( tai pahimmillaan) saapunut tanssisalille viettämään iltaa tanssin merkeissä. Hirveän paljon ei henkilökohtaista palautetta ennätä erikseen oppijoille antamaan. Ehkä joku opettaja-kammoinen saattaa ollakin hyvillään, kun voi huoletta piiloutua massaan. Ja tämä kaikki vailla pelkoa, että kukaan muistuttaisi kehittymisen tarpeesta tai kehittymisen tapahtumisestakaan.

Näin itse mikrofonin takana olevalle tilanne kyllä hivelee itsetuntoa (ihan kuin väkimäärä olisi minusta johtuvaa), mutta kunnianhimoa löytyy myös erilaiseen oppijoiden kehittämiseen. Viikkotuntien lisäksi jonkin aikaa pyörineet teemapäivät ovat olleet oiva lisäapu heille, jotka haluavat enemmän henkilökohtaista palautetta ja syvemmälle porautuvaa tekniikkaa oman tanssielämyksen maksimoimiseksi. Sirpa Reuterin kanssa järjestämäni teemapäivät maksavat erikseen, joten se tiputtaa ainakin vain liikunnan vuoksi meidän tunneille käyvät. Itseltäkin laskee stressiä, kun vain liikkumisen takia ryhmissä käyvät eivät ole hidastamassa heitä, jotka haluavat kehittää omaa tanssiaan eteenpäin tekniikka edellä.

Näin saavutetaan kaikille etua: Mikäli haluaa olla sosiaalinen ja vähän liikkua, pitäen kunnosta hyvää huolta, on hyvä suunnata eri tanssiseuroihin näkemään tuttuja ja pitämään leppoisaa iltaa. Jos haluaa saada nämä elementit, ja vielä vähän vauhdikkaammin kehittää omaa tanssiaan, tulee suunnata erilaisille tanssileireille ja teemapäiville.

Jättisuuret megaryhmät on siis nähty ja hienojahan ne on. Koen, että tanssintason nostamiseksi on oltava myös muita vaihtoehtoja. Teemapäivät ovat itselleni keino jakaa tietoa ja kehittää ihmisiä tehokkaammin. Väkimäärä ei ole iso, mutta sehän niissä se pointti onkin.

Olen innoissani. Edelleen.

Kajaanista kajahtaa

Viime viikonloppu kului Kajaanin west coast swing yhteisöä auttaessa. Vuosia ja taas vuosia sitten Kajaani oli niitä ensimmäisiä kaupunkeja, joihin lähdettiin pitämään workshoppia. Nyt on Kajaanissa jälleen aistittavissa hyvää pöhinää lajin puolella. Tapahtuman järjestäjä oli huomioinut ruokailun järjestämisessä paikallisen työllisyyden edistämisen. Nostin sydämessäni hattua.

Kajaanissa tuli tavattua jokunen tanssija, joka edellisillä kerroilla olivat olleet mukana. Heidän jutuistaan ja kertomuksistaan pirskahteli havaantumisia omasta, mutta myös west coast swingin, kehityksestä. Tuli muisteltua, kenet nykyään pitkälle edenneen opettajan ja tanssijan on lutuisesti nähty ottavan haparoivia askeleita west coast swingissä Kajaanin Casamban saleilla. On kehittynyt vahvoja wcs-kaupunkeja ja syntynyt seurustelusuhteita, on nähty kuihtuneita wcs-kaupunkeja ja menetetty potentiaalisia tanssijoita elämän muille aloille.

Näin taaksepäin katsoessa menee ihan sormet parralle, kun näkee oman työnsä vaikutusten kulun. Hyvilläni olen, että pieni workshopin osallistuja määrä sai paljon huomiota. Suurten tapahtumien väkimassojen eteen on helppo mennä loistamaan kenen vain, mutta aito työ tehdään ruohonjuuri tasolla. Näin vuosien saatossa voi huomata, että parhaiten pärjää ne, jotka tämän ovat sisäistäneet. Aina on tullut heitä, jotka muiden työn hedelmät yrittävät kerätä ja ajoittain keräävätkin. Heidän asemansa on heikoimmalla kantimilla. Tuuli vie ja tuuli tuo.

Kajaanista kaikui hyvää palautetta. Saadun palautteen pohjalta sabluuna kehittyy. Tärkeitä asioita, mitä kuulemma muualta ei saa, säilytetään. Naurun määrä oli jostain syystä suuri. Ei kuitenkaan väkinäisesti tuotettu. Viikonlopun jälkeen tunsin itsessäni vielä isosti iloa ja energiaa, vaikka kaikkeni annoin ja enemmän kuin koskaan.

Kiitin Sandraa.

Elämästä noin niinku muuteskii

Taaksepäin elämässä ei tulisi katsoa ihan liikaa, ettei jää menneisyyteen kiinni. Sen verran sinne pitää katsoa, että oppii siitä jotain. Itselläni on joitain historiallisia kaavoja, jotka toistavat itseään. Ärsyttävää, että hitaasti muutos niiden muuttamiseksi etenee. Osa johtuu itsestäni, osa tilanteista, joihon tälläkään kertaa en löytänyt uutta ja ratkaisevaa näkökulmaa.

Mielestäni jokaisen eteenpäin menevän ihmisen tulee tunnistaa historiastaan ne tavat, joilla on tähän asti kehittynyt. Sen jälkeen tulee astua peilin eteen ja rehellisesti pyöritellä ajatusta: Onko se tapa tullut tiensä päähän.

Olen aina ajatellut, että auttamalla muita itsekin pääsee eteenpäin. Vuosia tämä ajatus on tuonut paljon hyvää ja vienyt minua eteenpäin. Viimeaikoina ( ei nyt sen tarkemmin rajata ajanjaksoa) olen huomannut, että muutkin ovat huomanneet toimintatapani. Kautta aikain lähelleni on pesiytynyt silloin tällöin ihmisiä, jotka pyrkivät vain hyötymään meikäläisestä. Heillä ei ole ollut aikomustakaan auttaa muita tiellään eteenpäin, vaan ovat kulissien takana tilaisuuden tullen valmiita kyynärpäiden käyttämiseen.

Oon yrittänyt jalostaa näistä tilanteista tasapainoisia. Että minun hyväksikäyttämisen aikana saisin itsekin jotain hyötyä. Tai, että joku minulle tärkeä ihminen hyötyisi.

Ihan pimeetä hommaa. Hiljalleen olenkin lähtenyt siivoamaan elämääni uuteen uskoon, toisenlaisin arvoin ja periaattein. Jengi on ihmeissään, kun olenkin yhtäkkiä pystynyt luopumaan asioista ja ihmisistä, jotka heidän silmissään on minua määritellyt.

Olen alkanut voimaan paremmin. Mitä, jos voinkin suuremmilla muutoksilla vieläkin paremmin?